”Suurin osa mutaatioissa syntyvistä alleeleista on haitallisia tai merkityksettömiä. Joskus jälkeläinen kuitenkin selviytyy yhtä hyvin (neutraalimutaatio) tai jopa paremmin (edullinen mutaatio) kuin vanhan alleelin perimässään omaavat yksilöt.” [Juha Valste, Evoluutio – miten lajit kehittyvät s.38]
”Suurin osa” tarkoittaa noin miljoonaa yhtä vastaan … [Gerrish P.J., & Lenski, R., The fate of competing beneficial mutations in an asexual population. Gentetica 102(103):127–144, 1998.] Eräiden tutkijoiden mukaan ”edullisia” mutaatioita on niin vähän, ettei niitä voi edes tilastoida.
Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin olisi saanut aikaan nykyisen biodiversiteetin miljoonine lajeineen. Evolutionismi on todellakin uskonto, joka vaatii kannattajiltaan lujaa luottamusta yliluonnolliseen.
Uskon lujuudesta riippumatta mutaatiot eivät todista Charles Darwinin teorian rajatonta evoluutiota ts. eliöiden kokonaan uudenlaisten rakenteiden, metabolioiden tai ominaisuuksien syntyä. Geeneistä ja mutaatioista ei löydy paikan tietoa (positional information), ei ruumiinkaavaa eikä anatomiaa. Niitä ei löydy alkiokehitystä ohjaavista isäntägeeneistäkään, jotka eivät ole informatiivisia vaan pelkästään estäviä tai sallivia kytkimiä.
Geenikeskeinen evoluutioteoria on itse asiassa kuollut, koska nykyään tiedetään että tärkein informaatio (ruumiinkaava ja anatomia) on ohjelmoitu suoraan munasoluun, geenien ulkopuolelle. Uuden eliösuvun synty (evoluutio) tulee siis torjutuksi jo siinä vaiheessa.
Myöhemmin, alkion gastrulaatiossa, ei yleensä tapahdu mutaatioita muuten kuin laboratoriokokeissa, joissa evolutionistit mutatoivat isäntägeenejä evoluution toivossa. Isäntägeenien mutaatiot ovat käytännössä aina johtaneet alkion vaurioitumiseen tai kuolemaan. (Pieni värimuunnoskin tosin on epätoivoiselle evolutionistille "evoluutiota" ...).
Evoluutioteorian uskottavuuden kannalta on huolestuttavaa, että ainoa paikka missä evoluutiota voisi tapahtua on juuri gastrulaatio. Gastrulaatiossa alkio nimittäin saa perusrakenteensa, esim. keuhkot tai kidukset, kädet tai siivet, nenän tai nokan, liskon tai nisäkkään tukirangan jne. jne. Gastrulaation jälkeen eliöllä on jo vanhempiensa rakenne, eikä sitä voi enää mikään muuttaa. Kaikista evolutionistien ponnisteluista huolimatta eliöt ovat synnyttäneet aina vain omaa lajiaan.
Niinpä sitten mutaatiot keskittyvätkin gastrulaation jälkeiseen aikaan, mutta siellä muuntelun mahdollisuudet tietysti rajoittuvat lajin sisäisiksi. Toisaalta lajinsisäinen sopeutumismuuntelu ei kaipaa mutaatioita, koska jokaisen lajin genomissa on oma rajattu pelivara muuntelun tuottamiseen. Mutaatioiden ainoaksi tehtäväksi jää siis vaurioiden aiheuttaminen geeneihin.
Nyt astuu mukaan ukko Darwinin gradualismi -teoria (pienten muutosten kasautuminen ja periytyminen), jonka pitäisi pelastaa tilanne evolutionistien eduksi. Mutta kun kaikki uuden eliösuvun edellyttämät uudenlaiset rakenteet olisi pitänyt saada aikaan jo gastrulaatiossa, gradualismi kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Pienet muutokset eivät voi johtaa uusien eliösukujen vaatimiin uusiin perusrakenteisiin. Näin siis Charles Darwinin teorian mukainen rajaton evoluutio jää fiktioksi.

Vastaukset 13
Vanhimmat
"Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin "
Evoluutiotako kiinnostaa jos gastrulaatiosaarnaajakreationistin on "vaikea uskoa" siihen? Hilpeetä :)
--"Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin "
Evoluutiotako kiinnostaa jos gastrulaatiosaarnaajakreationistin on "vaikea uskoa" siihen? --
Jokaiselle täysijärkiselle on selvää, että kun otetaan enemmän askelia taaksepäin kuin eteenpäin, niin ei mennä ainakaan eteenpäin. Evolutionisteille se ei tunnu jotain syystä aukeavan.
Jokaiselle täysijärkiselle on selvää, että vertaus ”yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin” ei perustu mihinkään faktaan.
Jostain syystä tuokin kelpaa kretuliinoille faktaksi!?! 🤣🤣🤣
Juha Valste uskoo evoluution olevan oikea selitys luonnon biodiversiteetille. Yksittäisen lauseen irroitus laajemmasta asiayhteydestä ei anna oikeaa kuvaa.
Naiivi väite, että laji synnyttää vain omaa lajiaan on sen luokan olkiukko, että luulisi väitteen esittäjää itseäänkin hävettävän. Muutos tapahtuu satojen ja tuhansien sukupolvien myötä. Jos jokin laji synnyttäisi toiseen lajiin kuuluvan eliön, evoluutioteotia kaatuisi kerralla.
Väitteesi negatiivisten ja positiivisten mutaatioiden määrästä perustuu mihin tutkimukseen? Ja kun ne 999 999 askelta eivät vie taaksepäin, koska epäedulliset mutaatiot karsiutuvat populaatiosta.
Viitsisitkö jo viimein kertoa, mistä kambrin lajista norsu varioitui?
--Juha+Valste+uskoo+evoluution+olevan+oikea+selitys+luonnon+biodiversiteetille.--
Kuten+genetiikka+osoittaa,+mutaatioihin+perustuva+evoluutio++ei+ole+oikea+selitys+biodiversiteetille.+Fossiileista+päätellen+biodiversiteetti+oli+aiemmin+nykyistä+suurempi.+Eliökunta+ei+toteuta+käytännössä+Darwinin+teorian+ennustetta+koko+ajan+lisääntyvästä+biodiversiteetistä.+
--Muutos+tapahtuu+satojen+ja+tuhansien+sukupolvien+myötä.+--
Tyhjä+väite.+Et+osaa+selittää+miksi+niin+tapahtuisi.++Ei+kukaan+osaa,+koska+kukaan+ei+tiedä+miten+se+olisi+mahdollista.++Eliöiden+ruumiinkaava+ja+anatomia+on+ohjelmoitu+suoraan+munasoluun,+geenien+ulkopuolelle.+Evoluutio+tulee+estetyksi+jo+siinä+vaiheessa.++Mutaatiot+eivät+pääse+vaikuttamaan+asiaan,+koska+eliöiden+ruumiinkaava+ja+anatomia+ei+ole+geeneissä+vaan+ne+on+ohjelmoitu+suoraan+munasoluun.
Jos+muutos+tapahtuisi+satojen+ja+tuhansien+sukupolvien+myötä+kuten+väität,+niin+miksi+laboratorioissa+satojen+ja+tuhansien+sukupolvien+banaanikärpäsiin+kohdistetut+mutaatiot+eivät+ole+tuottaneet+merkkiäkään+evoluutiosta?+
--Jos+jokin+laji+synnyttäisi+toiseen+lajiin+kuuluvan+eliön,+evoluutioteotia+kaatuisi+kerralla.--
Siksi+ei+evoluutiota+voikaan+tapahtua.
--Väitteesi+negatiivisten+ja+positiivisten+mutaatioiden+määrästä+perustuu+mihin+tutkimukseen?+--
Esimerkiksi+näihin:
”Koska+suurin+osa+mutaatioista+-+jos+niillä+jotain+vaikutusta+on+-+ovat+haitallisia,+niiden+kokonaisvaikutusten+täytyy+olla+vahingollisia.”+
+[Crow,+J.,+The+high+spontaneous+mutation+rate:+Is+it+a+health+risk?+Proc+Natl+Acad+Sci+94:8380–8386,+1997.]
+Samaa+mieltä+ovat+mm.+Keightley+ja+Lynch:+”Valtaosa+mutaatioista+on+vahingollisia.”++[Keightley,+P.+&+Lynch,+M.,+Toward+a+realistic+model+of+mutations+affecting+fitness.+Evolution+57:683–685,+2003.]
+"90%+mutaatioista+on+haitallisia+ja+loput+ovat+lähes+neutraaleja.”+
[Lande,+R.,+Mutation+and+conservation.+Conserv+Biol+9:782–791,+1995.]+
Gerrish+ja+Lenski+arvioivat,+että+hyödyllisten+mutaatioiden+suhde+haitallisiin+on+1:1000+000.+
[Gerrish+P.J.,+&+Lenski,+R.,+The+fate+of+competing+beneficial+mutations+in+an+asexual+population.+Gentetica+102(103):127–144,+1998.]
+Mm.+Ohta,+Kimura+ja+Elena+ovat+arvioineet,+että+hyödyllisten+mutaatioiden+osuus+on+niin+alhainen,+että+sitä+ei+voida+tilastollisesti+mitata!
+[Ohta,+T.,+Molecular+evolution+and+polymorphism.+Natl+Inst+Genet+Mishima+Japan+76:148–167,+1977.]+
[Kimura,+M.,+Model+of+effective+neutral+mutaitons+in+which+selective+constraint+is+incorporated.+PNAS+76:3440–3444,+1979.]+
[Elena,+S.F.+et+al,+Distribution+of+fitness+effects+caused+by+random+insertion+mutations+in+E.+Coli.+Gentetica+102/103:349–358,+1998.]
Kuten+toivottavasti+tiedät,+mutaatiot+eivät+katoa+vaan+kumuloituvat+eliön+perimään.+Koska+haitallisia+mutaatioita+on+jopa+miljoona+kertaa+enemmän+kuin+hyödyllisiä,+niin+paljon+ei+vaadita+sen+tajuamiseen,+että+evoluutio+mutaatioiden+kautta+on+käytännössä+mahdoton.+Geeniperimän+köyhtyminen+(rappeutuminen)+on+samasta+syystä+väistämätöntä.
--Ja+kun+ne+999+999+askelta+eivät+vie+taaksepäin,+koska+epäedulliset+mutaatiot+karsiutuvat+populaatiosta.--
Kerropa+millä+mekanismilla+epäedulliset+mutaatiot+karsiutuisivat+populaatiosta+mutta+edulliset+eivät.+Solujen+DNA:n+korjausmekanismi+pyrkii+poistamaan+KAIKKI+mutaatiot+koska+KAIKKI+mutaatiot+ovat+geenivaurioita+-+näin+ollen+ne+muutamat+harvat+"edulliset"+mutaatiot+joutuvat+samaan+kohteluun.+Niillä+on+tilastolaskennallisesti+häviävän+pieni+mahdollisuus+säilyä.+Objektiivisesti+edullisia+mutaatioitahan+ei+tiede+ole+edes+löytänyt.+Luonnonvalinta+ei+asiassa+auta,+koska+luonnonvalinta+ei+tuo+uusia+geenejä+populaatioon.
--Viitsisitkö+jo+viimein+kertoa,+mistä+kambrin+lajista+norsu+varioitui?--
Viitsisitkö+jo+viimein+kertoa+mistä+ole+saanut+pakkomielteen+norsun+varioitumisesta?+Minä+en+voi+auttaa+pakkomielteissä,++ammattiauttajat+ovat+sitä+varten.
Kuten paskanjauhamisesi ja linkkien puute todistaa, sinulla ei ole mitään todisteita väitteidesi tueksi.
Viitsisitkö jo viimein kertoa mistä olet saanut pakkomielteen siitä, että mutaatiot ovat vaurioita? Raamatustasi? Minä en voi auttaa pakkomielteissä, ammattiauttajat ovat sitä varten.
" Luonnonvalinta ei asiassa auta, koska luonnonvalinta ei tuo uusia geenejä populaatioon."
Ota nyt ihan oikeasti jo selvää miten luonnonvalinta toimii. Tai, ihan sama :) Kreationistia harmittaa kun luonnonvalinta toimii joka hetki hänen postatessaan tätäkin krääsää - jo kuudettatoista kertaa.
Hassua että toit esille alkion. Ihmisen alkiolla on kiduksien raot. Nämä raot ovat kaikilla selkärankaisilla yhteisen kantamuodon DNA takia.
Ihmisalkiolla on yhdessä vaiheessa myös häntä. Hännällisiä ihmisiä on joskus jopa syntynyt.
https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo15309d.PNG
Tuon rinnalle voi laittaa lähes minkä tahansa nisäkkään sikiökehityksen, niin alussa maallikko ei erota lajeja toisistaan.
-- Ihmisen alkiolla on kiduksien raot.--
Ei ole, vaikka Ernst Haeckelin väärennöksissä onkin. Niitä kai esitellään vieläkin koulujen biologian kirjoissa.
Ernst Heinrich Philipp August Haeckel (16. helmikuuta 1834 Potsdam – 8. elokuuta 1919 Jena) oli saksalainen biologi ja filosofi, joka kansantajuisti Charles Darwinin evoluutioteoriaa. Haeckel on tullut kuuluisaksi sikiökuvista, joista osa on väärennöksiä. Tämä tuli ilmi jo Haeckelin eläessä. Siitä huolimatta nämä sikiökuvat ovat esiintyneet monissa evoluutiobiologian kirjoissa kauan. (Wikipedia)
Haeckel on saanut myös kyseenalaista mainetta rotubiologisilla näkemyksillään, joihin viitattiin usein natsi-Saksan propagandassa.
--Tuon rinnalle voi laittaa lähes minkä tahansa nisäkkään sikiökehityksen, niin alussa maallikko ei erota lajeja toisistaan. --
Evolutionistit kyselevät miksi ihmisalkiolla on “häntä” ja “kidukset”, jotka katoavat aikuistumisen myötä ... Ne eivät ole jalkoja, häntiä eivätkä kiduksia vaan alkion kehitykselle välttämättömiä väliaikaisia rakenteita, kuten telineet rakennustyömaalla, joita aletaan purkaa sitten kun talo alkaa valmistua.
Alkion kehitykseen kuuluu monia välttämättömiä, väliaikaisia rakenteita. Esimerkiksi ihmisalkion “kidukset” ovat kudospaksuuntumia, joista kehittyy tärkeitä kasvojen, korvan ja kaulan rakenteita. Ja “häntä” tuottaa alkion pituuskasvulle välttämätöntä solukkoa. Ilman häntäluuta istuminen olisi hankalaa. Jos ihmiselle kasvaa häntä, kyse on mutaatiosta. Mutaatiothan vaurioittavat kasvua ohjaavia geenejä.
Vaikuttaa siltä, että evoluutioon uskova haluaa nähdä “tavattomasti todisteita” evoluutiosta mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa.
Ja tuo kaikki on faktaa, koska sinä väität niin?
Noin sitä ”kretutiedettä” tehdään… eli höpötetään itse keksittyjä ”faktoja”… ja sitten ihmetellään miksi vain kretsut uskovat niihin. 🤣🤣🤣
"Ei ole, vaikka Ernst Haeckelin väärennöksissä onkin. Niitä kai esitellään vieläkin koulujen biologian kirjoissa."
Ei tuo muuta sitä faktaa, että alkion kehitystä on kuvattu jo ja siellähän ne näkyvät. Se, että sinä väität muuta ei muuta havaittua todellisuutta.