Saviniemen uimaranta

´Haminassa Savilahden uimarannalta otetussa näytteessä todettiin kohonneita enterokokki ja E. coli-bakteeri pitoisuuksia eikä uimavesi täyttänyt uimavedelle asetettuja laatuvaatimuksia. Rannalla oli näytteenoton yhteydessä runsaasi lintuja, mikä on todennäköinen syy kohonneisiin bakteeripitoisuuksiin.´ tuttu uutinen kesältä.

Ainakin Saviniemen uimakopit ja kaupungin rakentamat pelikentät olivat siistit kun lapsien kanssa kävimme aurinkoisena päivänä. Aika paljon hiekkarannalla oli kuitenkin valkoposkihanhien jätöksiä.
Lapset eivät halunneet mennä uimaan tämän takia.
2512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitäjänsaarelaiset leikkaavat rannassa kaisloja, mutta jättävät ne roskiksi mereen kellumaan vastoin annettuja ohjeita.
Haminan Saviniemessä asuvaa Juha Rapelia sapettaa. Pitäjänsaaressa muutamat paikalliset asukkaat leikkaavat rannassa kaisloja ahkerasti, mutta jättävät ne roskiksi mereen.
Rannalla kasvaa kaislikkoa valtoimenaan, ja lähellä rantaa asuvat haluavat mieluummin nähdä aavaa vettä. Kaislat jätetään mereen kellumaan, vaikka ne pitäisi ohjeiden mukaan kerätä pois
Ongelma on jatkunut pitkään, jo noin kymmenen vuotta. Rapeli on itse töissä Haminan varikolla ja kertoo, että kaupunki antaa kaislojen niittämistä varten lainaan työvälineet eli veneen, bensaa ja kaislaleikkurin. Kaislat leikataan veneestä, noin 50 senttimetriä pinnan alta.
– Vasta viikko sitten on siivottu ja taas on tullut kauhea kasa kaislaa. Lapset eivät halua mennä uimaan, kun ranta on siivoton, paikallisessa asukasyhdistyksessä toimiva Rapeli harmittelee.
Rapeli kokee, että Haminan kaupungin intressit ovat vahvasti pitäjänsaarelaisten puolella. Asiasta ei ole nostettu mitään mekkalaa, mutta paikalliset ovat aikojen saatossa huomauttaneet asiasta tuloksetta ja turhautuneet.
– Kaupunki on luvannut hakea kaislat pois traktorilla, jos ne vain ensin kerättäisiin pois rannalta johonkin, minne pääsee kouran kanssa, Rapeli kertoo.
Juha Rapeli harmittelee jo pitkään jatkunutta kaislaongelmaa. Hänen mukaansa paikalliset lapset eivät ole halunneet kesällä mennä uimaan, kun ranta on niin siivoton.
Meri-Hamina-hankkeen ansiosta kaislojen leikkaus sujuu Pappilansaaressa esimerkillisesti. Pitäjänsaaressa pitäisi Rapelin mielestä ottaa tästä mallia.
Ympäristöhallinnon verkkosivujen mukaan leikattu kasvimassa on aina kerättävä pois vedestä. Hajotessaan kasvinjätteet kuluttavat happea, ja niistä
vapautuu ravinteita veteen, mikä voi runsastuttaa levien määrää. Vesistössä ajelehtiva kasvimassa aiheuttaa lisäksi esteettistä haittaa, vaikeuttaa virkistyskäyttöä ja ajautuu lopulta usein jonkun toisen rantaan.
Sivustolla ohjeistetaan, että leikatuille kasvinjätteille on varattava läjityspaikka, josta ne eivät pääse kulkeutumaan takaisin
vesistöön. Jätteet voi hyvin myös kompostoida.
Vesikasvien niitto on myös tärkeää toteuttaa oikeana ajankohtana. Tehokkain niittoaika on heinä–elokuun vaihteessa.
Ensimmäisenä vuonna niitto kannattaa tehdä kahdesti 3–4 viikon välein, ja niitto kannattaa toistaa muutamana seuraavana vuonna. Tulevien kesäniittojen
helpottamiseksi ruovikkoa on mahdollista niittää myös talvella jään päältä.

Lähde:Kymen Sanomat tänään

Aika hyvin yleistetty ja syytetään kaikkia Pitäjänsaarelaisia.
No eihän ne tietenkään kaikki asukkaat ole tuohon syyllistyneet eikä kaikkea sinne mereen ole suinkaan tarkoituksella laskettu.
Vähän sama asia, että yleisesti syytettäisi kaikkia Saviniemeläisiä että heidän jälkikasvu hurjastelee keskustassa kaksipyöräisillä ja aiheuttaa tarpeetonta meluhaittaa.

Äänestä
  • No ketkä Pitäjänsaarelaiset sitten jättävät niittämänsä kaislat keräämättä vedestä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

´Haminassa Savilahden uimarannalta otetussa näytteessä todettiin kohonneita enterokokki ja E. coli-bakteeri pitoisuuksia eikä uimavesi täyttänyt uimavedelle asetettuja laatuvaatimuksia. Rannalla oli näytteenoton yhteydessä runsaasi lintuja, mikä on todennäköinen syy kohonneisiin bakteeripitoisuuksiin.´ tuttu uutinen kesältä.

Ainakin Saviniemen uimakopit ja kaupungin rakentamat pelikentät olivat siistit kun lapsien kanssa kävimme aurinkoisena päivänä. Aika paljon hiekkarannalla oli kuitenkin valkoposkihanhien jätöksiä.
Lapset eivät halunneet mennä uimaan tämän takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu