Mistä saan selvitettyä naapurin osto tiedot

kantaa kassikaupalla ostoksia kotiin joskus kaksikin kassia kerralaan ei voi olla viisasta sellanen. Voinko pyytää kassalta kuittitiedot naapurin osto käynneistä.
352861
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Niin että laitetaanko siihen taikinaan sitä kuivahiivaa se yksi pussi eli vastaako se sitä 50g palasta?

Äänestä

No totta kai. Käyt vaan hakemassa ensin terveyskeskuksesta luvan, jota voit sitten kassalla näyttää.

Äänestä

Soitto iltapäivälehtiin riittää.
Siellä on joutoporukka joilla kiinnostusta piisaa.

Äänestä

Voit pyytää, kunhan vain ensin soitat kotikuntanne sosiaalityöntekijälle ja pyydät kirjallisen luvan.

Äänestä
  • Jos on liikaa aikaa eikä tajua tehdä omassa kodissa mitään muuta kun kytätä toisen kasseja ,
    on syytä tutkia
    onko moiseen uteliaisuuteen mielenterveydellisiä syitä. Lisäksi muistetaan että kyttääminen on jossain määrin jopa rikos.

    Äänestä

Kokeile uutta klubi korttia, naapurin ja muiden puhelin numeron kuulet kassalla ja sähköpostinkin.

Äänestä

Ja sitten voit ihmetellä mikä ettei niitä maskeja osteta ja käytetä ( keksitty että ahdistaa) vai onko salibodauksen pillerit niin hyviä että ei tartu tippuritkaan.

Äänestä

Mitä helvettiä se sinulle kuuluu montako kassia itse kukin kaupasta kotiin kantaa???

Äänestä
  • Jamitä kaupastaostaa! Seki on rikos, jos seuraat ja määräät, mitä kaupasta saa ostaa! Jos ostaa sellaista mitä ei saisi ostaa, niin................. Mitä siitä seuraa? Väkivallan tekoko, kenen luvalla? Näyttöä on. Kaupasta saa täysikäinen ostaa, mitä tarvii, näin sanoo suomen laki. Toiset ei määräile toisten elämää, paitsi psykopaatit yrittää, ku siittä saa itselle isommuuden tuntoa!

    Äänestä

Korona tappaa enempi kun aids, sitä kannattaa peljätä poikien reissuilla.

Äänestä

Laita nimi yv:llä niin katson järjestelmästä.

Äänestä

Meillä Kannetaan aina 5 kassia kerrallaan. Ottaako aivoon?

Äänestä

Taloudessa käytetään paljon kasviksia, juureksia, hedelmiä ja maitotuotteita eli kantamista riittää. Vieläkö kiinnostaa tietää muuta?

Äänestä

Veronpalautuksilla ostetaan.

Äänestä
  • Meilläpäs ostetaankin pelkillä velkojen koroilla !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meilläpäs ostetaankin pelkillä velkojen koroilla !!

    vai kävelläänkö teillä koroilla?

    Äänestä

mielenterveys toimistosta saa selville oman mielenterveyden tilan jos joku mieltä painaa

Äänestä
  • Ei välttämättä eikä ne anna rahaa

    Äänestä

kuulema yleis radiosta selviää kaikkien ihmisten asiat.

Äänestä
  • Ja jos ei totuus riitä voi kysyä mv-lehdestä lisää satuja & tarinoita.

    Äänestä

onko kyse kivakasvosta joka palaa keikaltaan

Äänestä

Jos naapuri onkin ryöstäny kaupan harmaissa verkkareissa ja musta huppari päällä juossu jokimettään.

Äänestä

Paras keino on lahjoa kassaneiti luovuttamaan ostotiedot.

Äänestä
  • onko niistäkin tullut sellaisia naisia

    Äänestä

jos aletaan kyttäämään oikein urakalla niin kaikkien ostotiedot pitäisi jakaa someen ihan varmuuden vuoksi niin voisi sitten naljailla naapuri kyttääjille myös heidän terveys siteistään ja tampooneistaan

Äänestä

Mää tiedän paremman ! Kaikki apteekin ostokset pitäs olla julkista tietoo mielummin päivittäistavaran sijaan. Sitten nähtäis kuka ostaa hyppykuppa lääkettä, metadoni, tai mt ja masis lääkkeet. Kaikki julkiseksi.

Äänestä

Todella jälkeen jääneet kyttää toisten ostoksia tai tekemisiä.
Sinulle olisi parasta kun tekisit tuttavuutta köyden kanssa.
Juttele sille kyllä vastaa.

Äänestä

Köyden osto tiedot siis julkiseksi ! Ja heti aamusta.

Äänestä

Kassien sisältö selvitetty.
Siellä oli kaljaa ja kossua pelkästään.

Äänestä

Se johtuu siitä että naapurisi kuuluu parempaan sosiaaliseen luokkaan ja hänellä on varaa kahteen kassiin. Se että sinula ei ole mahdolisuuksia kahteen kassiin. hyvä että korkeintaan yhteen pieneen jos siihenkään Ei ole missään tapaukseesa naapurisi vika

Äänestä

Ei meillä naisilla ole kasseja, ollaan varatonta väkeä.

Äänestä
  • Kyllä akoilla voi yhtä hyvin kassit olla siinä kuin ukoillakin

    Äänestä

Tämä taitaa olla provo, on niin tyhmä ettei aloittaja voi olla tosissaan mutta jos on, niin äkkiä lähimmälle ter.asemalle!

Äänestä
  • Minua on naurattanut jo vuosia tämä Hämeenkyrön touhu. Vasta kippurassa olen nauranut ettäe on tämä eri metka paikka..

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Minua on naurattanut jo vuosia tämä Hämeenkyrön touhu. Vasta kippurassa olen nauranut ettäe on tämä eri metka paikka..

    Käyhän Ikaalisten sivuilla, niin siellä vasta oikeaa pervoilua on !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kantaa kassikaupalla ostoksia kotiin joskus kaksikin kassia kerralaan ei voi olla viisasta sellanen. Voinko pyytää kassalta kuittitiedot naapurin osto käynneistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu