Lukion alkajaisbileet työllistivät poliisia – Vantaalla nuoria kuskattiin sairaalaan yli 2 promillen humalassa.
Eli tätä saadaan kyllä lisää, jos nuoret eivät saa enää harrastaa. Hallituksen ja viranomaisten arvot ja toimet eivät ole minun.
Olenko enemmistöä kun pidän nuorten urheiluharrastusten sallimista ykkösprioriteettinä nyt?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ryyppäisivät edes niin paljon, että sais viedä suoraa hautausmaalle !
Mitä poliisit oikein ajattelivat kuskatessaan nuoria sairaalaan yli kahden promillen kännissä?
Veikkaan, että ajatuksena oli pelastaa ko. nuoren henki.
Olisi fiksua sallia urheiluharrastukset - riski kuolla on niissä pienempi korona-aikana saati sitten pidemmän päälle, on paljon pienempi kuin riski kuolla itse koronaan.
Mutta sehän on rattijuopumus, ja poliisin kyseessä ollen myös virkarike esiintyä virka-aikana päihtyneenä.
Huvittavaa silti, kuinka edes journalisteilla ei ole enää mitään tietoa äidinkielen säännöistä.
Pidetään nuoret harrastuksissaan. Ei jää aikaa hölmöilylle.