Minulla on ystäviä mutta ei ystäväpiiriä

Onko kellään muulla sama ongelma? On ystäviä, mutta kaikki ovat yhden-hengen ystäväpiirin omaavia. Siis minulla ei ole heidän kanssaan muita yhteisiä kavereita. Osa ystävistä on sisäänpäinkääntyneitä, joka selittääkin sen, miksi minulla ei ole heidän kanssaan muita ystäviä. Minulla oli kaveripiiri, johon kuului useampi, mutta ajan myötä osa on kariutunut kun on tullut eroja pariskunnille, ja nyt olen itse eronnut, niin hävisi se yksi kaveripiiri. Mutta onneksi, koska me oltiin enemmän tuttavia, eivätkä he pidä yhteyttä. Ei kiinnosta tietää, mitä minulle kuuluu eron jälkeen.

Olen 38v nainen. Minulla on aina ollut melkein niin, että on ystäviä, mutta he eivät tunne toisiaan, ja toisiin tutustuttaminen on hankalaa, kun on osalla on perheet tai asuvat toisella paikkakunnalla. Minusta olisi siistiä kuulua sellaiseen ystäväpiiriin, johon kuuluisi samanikäisiä ja samoin ajattelevia kuin itse. Tarkoitan, että olisi esim. 3-4-hengen ryhmä vaikka, jossa voisi matkustella yhdessä, kaikki olisi luotettavia, voisi pelata yhdessä pleikkaa, käydä lenkillä, pitää tyttöjen iltaa, keskustella matkailusta, kulttuureista, taiteista. Viettää porukalla synttäreitä. Onko kellään ollut vastaavaa, ja oletko päässyt uuteen kaveriporukkaan miten?
2342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla oli nuorenpana ystäväpiiri. Olimme kaikki pienten lasten äitejä ja tutustuimme toisiimme leikkipuistossa. Olimme yhtä aikaa kotona itse hoitamassa omia lapsiamme ja kävimme arkena toistemme luona kylässä. Ilman lapsia kävimme iltaisin elokuvissa, teatterissa, konserteissa,syömässä ja joskus lenkillä, pyöräilemässä ja istumassa terassilla.

Äänestä

Minä taas en halua kuulua ystäväpiiriin. Olen ajatellut, että sellaisesta ystäväporukasta seuraisi yleensä sitä että jonkun kanssa aletaan puhumaan niiden muiden asioista. Kun tapaan aina kerralla vain yhden ystävän, niin ei tule tällaista ongelmaa. Ystäväni eivät tunne toisiaan, mikä on minusta oikein hyvä asia. Kun olen kerrallaan yhden ihmisen kanssa tekemisissä, niin keskityn häneen ja hänen asioihinsa. Minusta tämä toimii erittäin hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko kellään muulla sama ongelma? On ystäviä, mutta kaikki ovat yhden-hengen ystäväpiirin omaavia. Siis minulla ei ole heidän kanssaan muita yhteisiä kavereita. Osa ystävistä on sisäänpäinkääntyneitä, joka selittääkin sen, miksi minulla ei ole heidän kanssaan muita ystäviä. Minulla oli kaveripiiri, johon kuului useampi, mutta ajan myötä osa on kariutunut kun on tullut eroja pariskunnille, ja nyt olen itse eronnut, niin hävisi se yksi kaveripiiri. Mutta onneksi, koska me oltiin enemmän tuttavia, eivätkä he pidä yhteyttä. Ei kiinnosta tietää, mitä minulle kuuluu eron jälkeen.

Olen 38v nainen. Minulla on aina ollut melkein niin, että on ystäviä, mutta he eivät tunne toisiaan, ja toisiin tutustuttaminen on hankalaa, kun on osalla on perheet tai asuvat toisella paikkakunnalla. Minusta olisi siistiä kuulua sellaiseen ystäväpiiriin, johon kuuluisi samanikäisiä ja samoin ajattelevia kuin itse. Tarkoitan, että olisi esim. 3-4-hengen ryhmä vaikka, jossa voisi matkustella yhdessä, kaikki olisi luotettavia, voisi pelata yhdessä pleikkaa, käydä lenkillä, pitää tyttöjen iltaa, keskustella matkailusta, kulttuureista, taiteista. Viettää porukalla synttäreitä. Onko kellään ollut vastaavaa, ja oletko päässyt uuteen kaveriporukkaan miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu