Pahuuden varoittava esimerkki! Kuka? Missä? Miten?

(Pyhä Henki -palstan, sekä Raamattupalstan sisältöön liittyvä aihe ja asia.)



Elämä opettaa esimerkkien, hyvyyden ja pahuuden ”malleilla”!
-----------------------------------------------------

Kun lapsille opetetaan uusia asioita, ovat pedagogit yhtä mieltä siitä, että ”mallioppiminen” on parasta ja tehokasta! Hyvät ja huonot ESIMERKIT vaikuttavat siihen, mitä kasvavat omaksuvat!
Raamatun viisaus verbaalisesti sanoo: (KR 1933/-38 1Kor. 15:33)
• ” Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."

Meistä useimmat muistamme lapsuudesta ja nuoruudesta sekä hyviä että huonoja elämisen malleja.

Ikäviä kokemuksia vaikkapa kiusaamisen tai pahoinpitelyn alla. Myös, toisaalta muistuvat kirkkaina ne Ihanat Ihmiset – jotka antoivat mallia elämään! Jopa valmistivat suuntaa elämäntehtävälle, ammatinvalinnalle, tavoitteille elämässä. ”Mikä sinusta isona tulee?”

Myös pahat asiat voivat olla opiksi? Ihminen toteaa, tuollaisesta elämä minua varjelkoon!


Raamattu opettaa ihmistä: sanallisesti, sekä esimerkkienkin kautta!
------------------------------------------------------

Niinkuin kasvattajatkin, niin Jumala tahtoo opettaa ja ohjata ihmisiä. Luoja luotujaan. Hallitsija alamaisiaan. Elämän antaja niitä, joissa Jumalan antama elämän syke vallitsee. Hän on huolehtinut siitä, että Jumalan tarpeellinen ilmoitus olisi olemassa! Raamattu. Raamattu ei ole siis mikä tahansa eepos?
• sen 66 kirjaa (osaa) VT - UT
• jonka tuottamisen osallistui 40 Jumalan palvelijaa
• 1500 vuoden ajanjakson aikana. . .

Vakiintui tiukkojen tutkimisten ja testien perästä sellaiseksi kaanoniksi, joka on nykyisin:
• Maailman levinnein, luetuin ja tutkituin Kirja!
• Se on käännetty kokonaisuudessaan 474 kielelle!
• Uusi Testamentti 1231 kielelle,
• osia Raamatusta 2527 kielelle. .
• Maailmassa on noin 2,5 miljardia kristittyä, joiden Pyhä Kirja Raamattu on…

Raamattu on Kirjojen Kirja. Sen kanssa eivät samalla areenalla ole kilpailleet mitkään kirjalliset eepokset! (Eivät, vaikka Joku ”sokea” onkin väittänyt, että hänen eräs tuotoksensa olisi Tärkein kirja Ilmestyskirjan perästä…)

Raamattu on teos joka ihastuttaa ja vihastuttaa! Sen sanoma voi olla pelastukseksi, ikuiseksi elämäksi. Mutta myös kadotukseksi, sille joka sen yli laidan heittää! Mutta autuaat ovat ne ( ikuisesti onnellisia) jotka sekä
• kuulevat ja kuuntelevat Raamatun opetuksia, ja
• noudattavat niitä opissa ja elämässä!
• ”Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".
• ”Siihen Jeesus sanoi: »Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.» ( Luukas 11:28)

Raamattua vihaavat ja vastustavat moittivat sitä kyllä. Sanovat, että se sisältää väkivaltaa, ym. Niin on, koska Raamattu on Totuuden valaiseva ikkuna! Se ei maalaile ruusuisia kuvia ihmiselämästä. Niin pyhyys kuin pahuus ovat esillä. Hyvät ja huonot mallit. Ottakaa tai jättäkää! Kuulkaa tai olkaa kuulematta. Oppikaa tai kaatukaa omiin pahuuksiinne! (Ellei Sanan viisaus ja opetus kelpaa!)


Tämän ajan varoittavat esimerkit? Raamatun Sanan hylkääminen?
--------------------------------------------------------------------------

Niin valitettavaa ja surullista kuin se onkin, eivät edes kaikki taivasasioiden piirissä pyörivät kunnioita ja tottele Raamatun Sanaa ja opetuksia! Jeesuksen valitsema apostoli Paavali puhui Timoteukselle:
• ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. ” ( 2 Tim 4:3, KR 1938)
• ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” ( 2 Tim 4:3, KR1992)

Tukkivat korvansa totuudelta!
-------------------------------------

• Mitä seuraa, kun ihminen hylkää tietoisesti Raamatun koetellut ohjeet ja opetukset?
• Mitä tapahtuu kuin joku alkaa ”sotia” Jumalaa, Jeesusta, Pyhiä asioita vastaan?
• Mitä tapahtuu, kun joku antaa täyden vallan vihaamiselle? ( Mutta naamioitsee sen muutamilla kristillisillä termeillä, Raamatun jakeilla? )
• Miten käy – kun korottaa Itsensä lähes kaiken ja kaikkien yläpuolelle?
• Kirkkojen, pappien, uskovien yhteisöjen, Raamatun sanan, Jeesuksen valitsemien apostolien…
• Mistä on se ”henki” (?) joka pilkkaa ja herjaa Jeesuksen valitsemia apostoleja? (Paavali, Pietari)
• Kun korottaa itsensä kuin Ainoaksi Oikeassa-olemisen-guruksi, ja….
• Mitä tapahtuu kun HYLKÄÄ sen ainoan tien, joka johtaa taivaaseen, ikuiseen elämään?
• Miten käy, kun rienaa Jeesuksen Kristuksen ristillä hankkimaa sovitustyötä?
• Miten käy kun ”tallaa jalkoihinsa Pyhän Sovintoveren” voiman?
• Mikä on finaali, kun siis halveksii ja tukkii korvansa Raamatun Totuuksilta?


(aloitus jatkuu...)
581017
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

(Jatkoa aloitukseen: Pahuuden varoittava esimerkki)

Raamattu antaa siihen vastauksia:
• JEESUS: ”Joka itsensä ylentää, se alennetaan.! ( Luukas 14:11)
• ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". ( 1 Piet 5:5)
• ”Sentähden sanotaan: "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon". (Jaakob 4:6)


Raamatun varoittavat esimerkit?
------------------------------------------

Raamatun viisautta on hyvä arvostaa ja kunnioittaa. Sen sisällössä on nimittäin niitäkin esimerkkejä, millainen kohtalo on ihmisellä, joka ylpeilee ja samalla hylkää Jumalan Sanan.

Onko edes mahdollista, että ihminen joka on äärimmäisen räikeällä tavalla itsensä korottanut ylitse kaiken, ja kaikkien - - onko tällaisessa tapauksessa mahdollista nöyrtyä? Totuuteen Jumalan edessä?

Onnistuuko laskeutua oma-aloitteisesti alas ylpeyden ja Korskeuden Korkealta Kukkulalta?

Tietyssä pisteessä se ei onnistu! Niinpä Jeesuksen totuus lausuu:
”Joka itsensä ylentää… se alennetaan”

Jumala ei siedä, että Hänen nimissään ja Valtakunnassa joku syntinen ihminen ryhtyisi kilpailemaan Jumalalle kuuluvan suvereniteetin kanssa!
• Hän on Majesteetti,
• Kaikkivaltias!
• Hän on Hallitsija, yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa!
• Jumala ei katso suopeasti sellaista, joka herjaa ja pilkkaa Hänen Sanaansa, opetuksiaan.
• Joka vääristää paholaismaisella rienaamisella Pyhän Pojan: Jeesuksen Kristuksen kunniaa ja arvovaltaa!
• Joka vääntää kieroon Pyhiä Kirjoituksia, niitä jotka aikanaan on tiukkojen tutkimisten ja testausten perästä Kaanoniin otettu.

Ei, ei todellakaan!

Jumala kaataa ylpeyden ja pahuuden rintaman kumoon, maahan saakka!
* Kun aika parannukseen, etsikkoaika on ohitettu.
* Kun syntimitta on kasvanut tilintekoon, tuomiolle.
Tuomio on sitäkin ankarampi sellaisessa tapauksessa, jossa ihminen on jossakin vaiheessa saanut maistaa Jumalan hyvää armoa! Mutta sitten on antanut pahuudelle sijaa, ja paatunut ytimiä myöten!

Raamatun opetusta ja ilmoitusta: Hebrealaiskirje 10: 26-31
--------------------------------------------------------------------

• ”Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.”

• ” Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä.”

• ”Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.”

• ”Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä, Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.”
- Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta. Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa? ”
”Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva. Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin.” ( Hebr 10:26-31, Biblia 1776)


Varoittava pahuuden esimerkki!
---------------------------------------

• ” Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.” ( 2Piet. 2:1)

On kaikella nöyryydellä Herran edessä, mutta myös surulla todettava että tämä Pahuuden kumuloitunut Esimerkki on Teuvo Suni. Äärimmäisesti pimeyden voimien sitoma, orjuuttama, joka kuitenkin koettaa "näytellä" jotakin kristuksen todistajaa?

Hengen hendelmää ei näy, sitä josta Jeesus käski tunnistaa hengellisen tason.

Joudun toteamaan sen saadun tiedon, että Jumala tulee ankaralla tavalla toimittamaan ratkaisun tässä pahuuden agendassa.

Me ihmiset? Meidän on pidettävä visusti itsemme erossa Jumalalle kuuluvista asiosta. Tuomio on Herran. Hän ei siedä ketään "apulaisikseen". Suvereeni ratkaisuvalta on yksin Hänen.

Rukous? On ilmeistä, että tämä varoittava esimerkki-ihminen on kulkenut etsikkoaikansa ohitse?

2Äänestä
  • ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    Hienoja esikuvia!

    2Äänestä

  • ” Rukous? On ilmeistä, että tämä varoittava esimerkki-ihminen on kulkenut etsikkoaikansa ohitse?”
    Pelkään pahoin samaa!

    1Äänestä

  • Pilkkaajille, kuten TS käy lopulta huonosti.

    1Äänestä

  • Niinpä! Jumala on ylpeitä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ”Sinä päästät minut verkosta, jonka he ovat eteeni virittäneet, sillä sinä olet minun turvani.”

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ”Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.”

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    Jumalan profeetat puhuivat Jumalan sanaa, toisin kuin nämä nykyiset valheprofeetat!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa.

    1Äänestä

  • ” Hänen palvelijainsa jälkeläiset saavat sen perinnökseen, ja ne, jotka hänen nimeänsä rakastavat, saavat asua siinä.”

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ” Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani.”

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.”

    ” Sillä sinä, Herra, olet hyvä ja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka sinua avuksensa huutavat.”

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoja esikuvia!

    ” Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilkkaajille, kuten TS käy lopulta huonosti.

    ” Tuomitse, Jumala, heidät syyllisiksi, rauetkoon heidän hankkeensa. Kukista heidät heidän rikostensa paljouden tähden, sillä he niskoittelevat sinua vastaan.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoja esikuvia!

    Näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ” Minä etsin Herraa, ja hän vastasi minulle, hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni.”
    Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ” Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hienoja esikuvia!

    Varmasti näin on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Sinä päästät minut verkosta, jonka he ovat eteeni virittäneet, sillä sinä olet minun turvani.”

    ” Synti sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen silmäinsä edessä.”

    Äänestä

  • Aamen!

    Äänestä

  • ”Sinua, Jeesus, kaipaamme
    ja taivaan ihanuutta.
    Ah, siellä kuivuu kyynele,
    veisaamme virttä uutta.
    Suo kestävyyttä kaikille
    ja voimaa toivonvirteemme:
    Jo joudu, Herra Jeesus!”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    Oi ihmeellinen armahdus!
    Kun katson Herran haavoja,
    niin tuska sekä rakkaus
    nyt vuotaa niistä virtana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.”

    ” Maailma täynnä turhuuttaan
    kiiruhtaa kohti loppuaan.
    On ylpeys sen pukuna
    ja rikkaus sen koruna.
    Vain valtaa, voimaa, kunniaa
    niin moni etsii, kumartaa.”

    Äänestä

  • ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?”
    Matt 16:26

    Jotkut luulevat, että rahan paljous voisi heitä tyydyttää kauan. Ei tyydytä kuin vain hetken.

    Nuoruuden ystäväpiirissäni oli useampi ( 3 kpl ) poika ( eivät uskovia ), jotka perivät useiden miljoonien perinnön. Vain lyhyen hetken he kylpivät rahassa, mutta sitten tuli kama ja korttitalot luhistuivat. He kuolivat ennenaikaisesti.
    Vain hetken he saivat nauttia rahoistansa.

    Äänestä

  • Aamen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilkkaajille, kuten TS käy lopulta huonosti.

    KÄÄNTYKÄÄ Jumalan tykö

    🎚️🩸🎚️🩸🎚️🩸🎚️🩸🎚️🩸🎚️
    ” Sano heille: Näin sanoo Herra Sebaot:
    Kääntykää minun tyköni, sanoo Herra Sebaot, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.”
    Sakaria 1:3

    Äänestä

IKävä kyllä näin se näkyy!

1Äänestä

valitettavaa on todeta tällaista eksymystä ja elämän tuhlausta, kuin on Sunin tapaus!

2Äänestä

Tämä pahuuden varoittava esimerkki?

Nyt surkuttelee ja itkee, kun hänen FB tilinsä on suljettu ja kaapattu!

2Äänestä

Pahuuden alamäki on looginen.
Niinkuin myös se, jos joku on Jeesuksen seuraaja, totuuden tiellä.

Kullakin on finaalinsa.

2Äänestä
  • Onko nyt play-off’it menossa?

    1Äänestä

Niin se näyttää olevan, että jopa paha esimerkkitapaus voi herätellä monia?

2Äänestä

” Daavidin virsi. Minä veisaan armosta ja oikeudesta; sinun ylistystäsi, Herra, minä laulan.”

2Äänestä

Viisas ihminen valvoo, eikä ylpeästi kaahota omissa voimissaan, paholaisen apurina niinkuin tämä T.S.

2Äänestä

On ihanaa ja autuasta ylistää Jumalaa,
Jeesusta Kristusta
Pyhän Hengen aidossa ilossa.
Uudessa siis vanhassa (400 -luvulta) peräisin olevassa sävelmässä..

Kuuntele ja laula mukana!
https://virsikirja.fi/virsi-901-luoja-isa-sinulle/

2Äänestä

Näin on asianlaita ja -ydin!

2Äänestä

Pahuuden lähettliäs vain kehuu ja kehuu itseään, ja jopa tekemäänsä tahallista aviorikostaan tuputtaa...

1Äänestä

Tämä on myös palstan sääntöjen mukainen Pyhän Hengen herjaus.

Äänestä
  • Tämä on palstan sääntöjen mukainen, aihe Pyhä Henki ja siihen liityvät hengen ilmiöt?
    Pyhyys ja tai pahuus?

    1Äänestä

NIIN ON

Äänestä

Ehkä tosiaan tarvitaan tuollaisia ökyjä esimerkeiksi kuten T.S. jotta ei jäisi arvauksen varaan MISTÄ on kyse? Missä "hengessä" joku lusmuilee!!!

1Äänestä

Pahuuden ja eksymisen varoittava esimerkki on tunnetusti Teuvo Suni.
Karttakaa!

Äänestä

”Minä tutkin teitäni, ja käännän askeleeni sinun todistustesi puoleen.”

Äänestä

Mihin on vaiennut tämä T.S. ei mitään postauksia, missään 9.9.2021 perästä!

Äänestä

Joka on varastanut, älköön varastako enää.

Äänestä

Pyhä Henki on potkaissut valeprofeetan pihalle. Älköön koskaan tulko takaisin.

Äänestä

Aina kannattaa varoa valeprofeetan ilmestymistä.

Äänestä

Ei auta mitään, vaikka Teukka nokkaansa koettaa nostaa!

Äänestä
  • pINNIStin liian kovaa ja KAKKA tuli housuun
    • Mikä HAJU!!!!!!!!
    • Mikä on finaali, kun siis vILLEN ANAALI on käännös
    (aloitus jatkuu...)

    Äänestä

Valvokaa ja rukoilkaa, Jeesus sanoi!

Äänestä

Jeesus on Vapahtaja.

Äänestä

on asiaa

Äänestä

Vakava asia on julistaa eksytystä!

Äänestä

Suomi24 on vammauttanut aiheen.

Äänestä

Kyllä näin on!

Äänestä

tarvitaan muistusta

Äänestä

Kyllä tarpeen on!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

(Pyhä Henki -palstan, sekä Raamattupalstan sisältöön liittyvä aihe ja asia.)



Elämä opettaa esimerkkien, hyvyyden ja pahuuden ”malleilla”!
-----------------------------------------------------

Kun lapsille opetetaan uusia asioita, ovat pedagogit yhtä mieltä siitä, että ”mallioppiminen” on parasta ja tehokasta! Hyvät ja huonot ESIMERKIT vaikuttavat siihen, mitä kasvavat omaksuvat!
Raamatun viisaus verbaalisesti sanoo: (KR 1933/-38 1Kor. 15:33)
• ” Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."

Meistä useimmat muistamme lapsuudesta ja nuoruudesta sekä hyviä että huonoja elämisen malleja.

Ikäviä kokemuksia vaikkapa kiusaamisen tai pahoinpitelyn alla. Myös, toisaalta muistuvat kirkkaina ne Ihanat Ihmiset – jotka antoivat mallia elämään! Jopa valmistivat suuntaa elämäntehtävälle, ammatinvalinnalle, tavoitteille elämässä. ”Mikä sinusta isona tulee?”

Myös pahat asiat voivat olla opiksi? Ihminen toteaa, tuollaisesta elämä minua varjelkoon!


Raamattu opettaa ihmistä: sanallisesti, sekä esimerkkienkin kautta!
------------------------------------------------------

Niinkuin kasvattajatkin, niin Jumala tahtoo opettaa ja ohjata ihmisiä. Luoja luotujaan. Hallitsija alamaisiaan. Elämän antaja niitä, joissa Jumalan antama elämän syke vallitsee. Hän on huolehtinut siitä, että Jumalan tarpeellinen ilmoitus olisi olemassa! Raamattu. Raamattu ei ole siis mikä tahansa eepos?
• sen 66 kirjaa (osaa) VT - UT
• jonka tuottamisen osallistui 40 Jumalan palvelijaa
• 1500 vuoden ajanjakson aikana. . .

Vakiintui tiukkojen tutkimisten ja testien perästä sellaiseksi kaanoniksi, joka on nykyisin:
• Maailman levinnein, luetuin ja tutkituin Kirja!
• Se on käännetty kokonaisuudessaan 474 kielelle!
• Uusi Testamentti 1231 kielelle,
• osia Raamatusta 2527 kielelle. .
• Maailmassa on noin 2,5 miljardia kristittyä, joiden Pyhä Kirja Raamattu on…

Raamattu on Kirjojen Kirja. Sen kanssa eivät samalla areenalla ole kilpailleet mitkään kirjalliset eepokset! (Eivät, vaikka Joku ”sokea” onkin väittänyt, että hänen eräs tuotoksensa olisi Tärkein kirja Ilmestyskirjan perästä…)

Raamattu on teos joka ihastuttaa ja vihastuttaa! Sen sanoma voi olla pelastukseksi, ikuiseksi elämäksi. Mutta myös kadotukseksi, sille joka sen yli laidan heittää! Mutta autuaat ovat ne ( ikuisesti onnellisia) jotka sekä
• kuulevat ja kuuntelevat Raamatun opetuksia, ja
• noudattavat niitä opissa ja elämässä!
• ”Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".
• ”Siihen Jeesus sanoi: »Niin, autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.» ( Luukas 11:28)

Raamattua vihaavat ja vastustavat moittivat sitä kyllä. Sanovat, että se sisältää väkivaltaa, ym. Niin on, koska Raamattu on Totuuden valaiseva ikkuna! Se ei maalaile ruusuisia kuvia ihmiselämästä. Niin pyhyys kuin pahuus ovat esillä. Hyvät ja huonot mallit. Ottakaa tai jättäkää! Kuulkaa tai olkaa kuulematta. Oppikaa tai kaatukaa omiin pahuuksiinne! (Ellei Sanan viisaus ja opetus kelpaa!)


Tämän ajan varoittavat esimerkit? Raamatun Sanan hylkääminen?
--------------------------------------------------------------------------

Niin valitettavaa ja surullista kuin se onkin, eivät edes kaikki taivasasioiden piirissä pyörivät kunnioita ja tottele Raamatun Sanaa ja opetuksia! Jeesuksen valitsema apostoli Paavali puhui Timoteukselle:
• ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. ” ( 2 Tim 4:3, KR 1938)
• ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” ( 2 Tim 4:3, KR1992)

Tukkivat korvansa totuudelta!
-------------------------------------

• Mitä seuraa, kun ihminen hylkää tietoisesti Raamatun koetellut ohjeet ja opetukset?
• Mitä tapahtuu kuin joku alkaa ”sotia” Jumalaa, Jeesusta, Pyhiä asioita vastaan?
• Mitä tapahtuu, kun joku antaa täyden vallan vihaamiselle? ( Mutta naamioitsee sen muutamilla kristillisillä termeillä, Raamatun jakeilla? )
• Miten käy – kun korottaa Itsensä lähes kaiken ja kaikkien yläpuolelle?
• Kirkkojen, pappien, uskovien yhteisöjen, Raamatun sanan, Jeesuksen valitsemien apostolien…
• Mistä on se ”henki” (?) joka pilkkaa ja herjaa Jeesuksen valitsemia apostoleja? (Paavali, Pietari)
• Kun korottaa itsensä kuin Ainoaksi Oikeassa-olemisen-guruksi, ja….
• Mitä tapahtuu kun HYLKÄÄ sen ainoan tien, joka johtaa taivaaseen, ikuiseen elämään?
• Miten käy, kun rienaa Jeesuksen Kristuksen ristillä hankkimaa sovitustyötä?
• Miten käy kun ”tallaa jalkoihinsa Pyhän Sovintoveren” voiman?
• Mikä on finaali, kun siis halveksii ja tukkii korvansa Raamatun Totuuksilta?


(aloitus jatkuu...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu