On se merkillinen juttu kun kaikenlaisia yksityisjuhlia pitää järjestää. Urheiluseurojen pitää lavatansseja ja moottoriharrastajien tapahtumiaan tällaisena aikana kun tarttuva kulkutauti etenee maassa. Vaikka ei omasta terveydestä välittäisikään luulisi ihmisten ajattelevan muita, omia vanhempiaan, isovanhempiaan ja riskiryhmiä heille se voi olla kuolemaksi. Tällä menolla koko Suomi voi olla taas kohta suljettuna ja sairaaloiden teho-hoito osastot täynnä, silloin joudutaan valitsemaan kuka saa elää ja kuka joutuu kuolemaan. Se on kylmä tosiasia.
Koronan kiihtymisvaihe.
Anonyymi
432280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Turha alkaa mitään himmailemaan jonku räkätaudin tähden. Kerran sitä eletään.
Muistele sanomaasi keuhkotautien vuodeosastolla tai teholla. Olisko sittenkin kannattanu vähän himmailla vai ei.
Persu
Niin voidaan ajatella jos on läpitte perseaukinen yhteiskuntakelvoton roikki niinkuin ehkä sinä mutta joillakin on sattumalta jälkeläisiäkin ei mitään sekorääpäleitä ja kunnolliset isovanhemmat kyllä niillekkin pitää sentään joku arvo antaa.
Torille tänään teltalle juhlimaan räkäisyyttä🤧
Juhlat just parhaimmillaan. Yks vanha ämmäkin oli niin kiihottunut menosta, että parkkeeras kotteronsa keskelle ainoaa ulosajoväylää ja muut jäivät nalkkiin.
Aamulla huoltikselle röhkimään ilman maskia niin että NASTARENKAAT (elokuussa!) vaan rapisee. Sitten Laitakariin. Kaljakaappikin jo pystytetty pöpelikköön. Illalla tantsut kulkutautimyönteisille. Sunnuntaina lavalla huutokauppa. Kaupanpäällisiksi delta.
Välillä äitiltä hakemaan bensa- ja tupakkirahaa. Samalla saa makkarakastikettakin. Sitten taas huoltamon ovenpieleen tonottamaan ilman maskia.
On kuulemma poliisit vienyt kilvet 🤣🤣
Kyl saatana on syytäkin. Vielä kun joku veis väkisin TÖIHIN!
Tirsk
Juu. Uutta asfalttia ei ole syytä antaa kaikenmaailman luusereitten nastarenkailla jyrnyttää piloille jo elokuussa. Kerrankin jotain positiivista.
Mene katsomaan ST1:lle tai Luvian torin räkäteltalle ja KAUHISTU! Järjetöntä menoo....
Huoltamolla henkilökuntakin jo luopunut maskeista. Ei paljoo koronaepidemia nappaa.
Menkää nyt laulamaan karaogeee onniin, yrittäjä kaipailee rahakkaita juoppoja.
Edellinen jo saikin koronan.
Ehdottomasti kaikkien koronahysteerikköjen ja maskipoliisien kannattaa muuttaa maakuoppaan asumaan, että saa normaalit ihmiset elää elämäänsä rauhassa!!
Normaalit?
Sinunkin kannattaisi vetää rätti turpavärkkis eteen ja ajatella muita.
Totta. On taivahan tosi ja biologinen fakta, että jokainen rokottamaton tulee sairastamaan koronataudin ennemmin tai myöhemmin. Eri asia sitten on, miten vakavana ja kuka jää henkiin.
Kyllä kyllä ja samaiset tahot vielä kurottavat kohti valtion koronaavustuksia ei taida törkeällä ahneudellä olla rajaa.Mutta hyvät ihmiset muistakaa että joulukin on kohta ovella katsotaan sitten mitä tuo vouhotus on saanut aikaan,taitaa olla samat nuotit kun jouluna mennään ostoksille niin portsari päästää vain kymmentä persoonaa kerrallaan ja sitten alkaakin taas se vakio määkiminen.Tämä nykypolvi ei olisi pärjännyt sodanaikana kun oli ulkonaliikkumiskiellot ynnä muut.
Jouluostoksille vain maski naamalla ja koronapassilla👏
Se taitaakin olla koronapoliisin unelma! Mee hoitoon tai sinne maakuoppaan!!
Sä voit mennä kulkutautimyönteisten huutokauppaan. Just Laitakarissa alkamassa. Kokeile onneasi venäläisessä ruletissa.
Eurajoellakin, vaikka on vain maajussien takapajuinen kunta on THL:än mukaan jo reippaasti yli 80 tartuntaa ja kuolemantapauskin jo tiedossa. Säännöt ja rajoitukset ovat sitä varten että niitä ei tulisi lisää, pitäisi se normaalijärjellä ymmärtää. Itsetuhoiset ihmiset ovat eri asia, ei niitä kukaan pysty valvomaan kun ei tahdonvastaiseen pakkohoitoonkaan voida viedä.
Totta. Nämä rokotevastaiset ovatkin lukeneet jo tarpeeksi Suomen Uutisia ja sen kyllä huomaa...... Facebookissakin yks "TOSIMIES" yrittää nassuttaa lasten ja nuorten rokotuksia vastaan. Kyllähän persu aina lääkäreitä viisaampi on.
Ellu keitti velluu ja velli muuttu puuroks!!!
Huomenna jälleen koronateltta kulkutautimyönteisten iloksi keskellä toria. Ätshii!
No nyt on käyty baarissa levittelemässä reisiä, istuttu huoltamolla ja koronateltassa ym. Kiljuttu pitkin maita ja mantuja rokotuksia vastaan ja tulos on tämä. Yli 50 Luvialla karanteeniin. Tartuntoja jopa päiväkoti-ikäisillä. Facebookissa yksinkertaiset jatkavat propagandaansa rokotuksia vastaan. Pääasiassa ämmät ja ämmämäiset miehet viitsivät olla joka asiassa pää auki. EVOLUUTIO EDISTYY!
On tuo kova luku Luvian kokoisessa taajamassa kun altistuneita on yli 50 henkilöä ja kaikissa ikäryhmissä. Huolestuttavinta on kuitenkin se että karanteenimääräyksiä ei noudateta, käydään kaupoissa ja apteekissa, pankkiautomaatilla sekä muissa julkisissa paikoissa, eikä välitetä kanssaihmisten turvallisuudesta, mille viranomaiselle asiasta voisi tehdä ilmoituksen niin ettei itse joudu jälkeenpäin kostotoimien kohteeksi ?
Huoltiksen pihassa oli tänään kovin autiota. Munamartat vallan kadonneet. Mikäköhän takia?
Ensimmäinen rokotevastaisen propagandan uhri Luvialla. Ikävää että oli nuori pienten lasten äiti.
Jos se ei viittiny "himmailla" lainkaan vaan eli kuin viimeistä päivää. Niin täällä eräät retostelevat.
Evoluutio edistyy
Somepropaganda ja yleinen tyhmyys vaarantavat henkesi!
Mitä kuka hä kertokaa ihmeessä.
Aivan totta, että osattaisiin me muut sitten varoa ?
Kuolemattomien ja yksinkertaisten aivasteluteltta jälleen torilla. Ätshii.
On se kummaa, vaikka tänäänkin 17 varmistettua covid 19 tartuntaa Eurajoella ja kuolleitakin jo muutama, ihmiset ovat typeriä, eivätkä välitä turvallisuusmääräyksistä. Järjestetään kaikenlaisia "kissanristiäisiä" mukamas perhepiirissä, käydään kaupassa ja alennusmyynneissä vaikka ollaan karanteenissa ja vapaalla työpaikalta, liikutaan ja kuljetaan vaikka pitäisi olla eristyksissä. Vaikka omasta terveydestä ei välittäisikään pitäisi kuitenkin muiden kanssaeläjien terveydestä välittää ja noudattaa yhteiskunnan turvamääräyksiä. Sakkorangaistus olisi moisille tarpeen.
Ja istutaan st1 ilman maskeja röhkimässä.
Koronasaunominen jatkuu. Viranomaismääräykset kierretään naamioimalla saunominen yksityistilaisuuksiksi. Jo on otsaa!
Niin ja Luodonkylän laavulla ryypätään ja painitaan kuin Pohjanmaalla, kuulemma.
Pini varoituksen sana, pitäkää maskia... ei sitä ryppyistä monteenkertaan pidettyä vaan uutta maskia luvialla riehuu korona, älkää olko sinisilmäisiä.