Viittaan tässä Nyky-Televisiomme ohjelmiin.
Niin Viidakoissa, Kulta-Mailla, Tutureilla, Tohtoreilla , Klinikoilla, Himalajoilla.
Julkkiksien lapsesta turvonneilla mahoilla.
Rankkaa on, mutta onneksi kamera kuvaajineen aina seuraa.
Minä inhoan noita.
Kuitenkin kirjoitan jotain.
Ihan kuin olisin Dramaturgi.
-
Muistelen lapsuudessani kuunnelleeni kertomuksen Mehiläisen Munasta.
Munasta kuoriutui lapsonen, joka saman-tien putosi Pesän-Raosta maahan.
Eihän Lapsi-Parka tajunnut mitä tapahtui, ja nälkäkin oli.
Joten Pentu alkoi pureskella Keväisen Kielon-Kukan pieliä.
Teini-ikäisenä Pentu oli jo aika myrkyllinen olento.
Se painui pesäänsä ja etsi syntymä-kotelonsa, majoittuen siihen.
Jonkin aikaa sille kaikki vaatimansa palvelu pelasi.
Kunnes.
Iso Kuningatar oli alkanut vainuta kummallisuutta.
Ja niin lensi olento Kotelostaan kuin Leppä-Keihäs.
Alkaen mutustella Mustikan-Kukkansa pieliä.
Sen ruokkimat Munat ja Toukat alkoivat muuttua Kalpeiksi.
Ne söivät ohi-mennen myös Kuningattarensa.
H.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Rikas mielikuvitus ...on oikea ihmisen huvitus ...
mimmimum-..mi
Piti vielä sanoa et kyllä on huonoja ohjelmia teeveestä tullut pitkän aikaa .....tai ei ainakaan minun makuuni ...
mimmimum-..mi
Tutureilla tuulee.