Citikan moottorin merkkivalo syttyi palamaan

Ajoin moottoritiellä kuuman päivän jälkeen noin satasta ja minut ohitettiin molemmin puolin kun valo syttyi. Olin ajanut sekalaisia tienpätkiä noin 20km. Teksti oli Anti Pollytion fault eli vikaa jossakin maan ja taivaan välillä kun yotubista hain tietoa. Vika voi olla vain bensakorkin tiiviydessä ym. tai sitten vakavampi oire. Onko muilla kokemuksia?
232092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Selvä tapaus; älä anna muiden ohittaa molemmin puolin !

Äänestä
  • Anteeksi nyt, mutta kun etsin muita syitä kuin vikaa autossa tuli mieleen voiko sähkölaitteet häiriintyä etenkin kuumalla ilmalla. Tiedän varman keinon, joka on ilkivaltaa jo kymmenien vuosien takaa, jolla pystyy häiritsemään auton sähköjärjestelmää, tässä sitä kertomatta tietyistä syistä.

    Äänestä

Citikoissa tuo on ominaisuus, ei vika.

Äänestä
  • Juu eikä pelkästään citikassa, vaan kaikissa ranskalaisissa

    Äänestä

  • Kiitos , sitä vähän osasin epäilläkkin. Ajo-ominaisuudet eivät muuttuneet. Googlen ja youtubin kautta selatessa saa monta mahdollisuutta, polttoainesyötöstä katalysaattoriin, muutamien anturien vikoihin jne. Tai sitten itse sähköhäiriöön. Mutta halusin tietää mikä olisi noin yleisin vika citikassa joka saa valon palamaan kesken ajon. Se ei alkanut palaa tankkauksen jälkeen, eikä lähdössä, vaan kesken ajon. Koronakriisin ja kesälomien aikaan bensa- ja katalysaattorivarkaat tai varkauksien yrittäjätkin ovat lisääntyneet. Tarvitsen autoa kipeämmin kuin koskaa ja korjaamot enimmäkseen lomalla.

    Äänestä

Kesäaikaan näillä autopalstoilla on sen verran vähän käyttäjiä, että ilmeisesti ylläpidon pitää keksiä uusia aloituksia jotta saataisiin riittävästi tekstiä että mainostajien odotustasot täyttyisivät.

Nämä taitaa olla kuolevia palstoja, harmi sinänsä.

Äänestä
  • Näkeehän tuon heti aloituksen olevan trollausyrityksen, ei palstan aktivointia.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Näkeehän tuon heti aloituksen olevan trollausyrityksen, ei palstan aktivointia.

    Voihan se ylläpitokin trollata. Kun rahaa tulee klikkausten ja kirjoitusten määrästä niin voihan niitä koittaa provosoida.

    Äänestä

Joo, se on semmonen "jossain on jotain vikaa" tyylinen ilmoitus. Lukase vikakoodi(t) niin siitä saa vähän tarkempaa arvausta. OBD-lukulaitteita saa muutamalla kympillä kaupoista, ja sellaiselle voi tulla käyttöä uudestaankin. Sillä voi myös nollata koodit ja katsoa tuleeko uudestaan vai oliko vain väliaikainen häiriö.

Äänestä
  • Elikä siis kun youtube kertoo noin 8 mahdollisuutta em. (Anti Pollytion fault (saasteiden torjuntaan )liittyvistä vioista, antaako OBD-lukulaite tarkennetun tiedon mikä kahdeksasta on kyseessä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elikä siis kun youtube kertoo noin 8 mahdollisuutta em. (Anti Pollytion fault (saasteiden torjuntaan )liittyvistä vioista, antaako OBD-lukulaite tarkennetun tiedon mikä kahdeksasta on kyseessä?

    Se on juurikin näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on juurikin näin.

    Joo. Esim. mulla tuli pösöön viime kesänä tuo anti pollution vika. Ostin tokmannista obd lukijan, joka antoi koodin P0352 ja selityksen "Sytytyspuolan B ensiö/toisiovirtapiirin toimintahäiriö". Laitoin uuden puolan, ja tulpatkin vaihtelin samalla, niin sittenpä onkin taas saanut ajella rauhassa.

    Tietääkö teistä kumpikaan asiallisesti vastanneista minkä vuosimallin citikoihin saa hankittua sen OBD-lukijan Minulla ensimmäinen (ajotietokoneellinen auto) hankittua sen OBD-lukijan. Olen katsellut nyt Youtubin selostusta em. vikailmoituksen kohdalla, Niistä ei selviä katoaako moottorin vikavalo taulusta, jos esim. syynä vaan viallinen polttoaineen laatu ja ilmakuplat, eli toisin sanoen kun mikä tahansa oikea vika korjaantuu, pitääkö merkkivalo poistaa silti esim. OBD-lukijan avulla tai muulla keinoin lisäksi.

    Jos syynä on auringonlpilkut niin vikavalo poistuu, ilmakuplien tapauksessa en ole varma, mutta esim. tuulen suunnan muuttuminen ei vikavaloa sammuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietääkö teistä kumpikaan asiallisesti vastanneista minkä vuosimallin citikoihin saa hankittua sen OBD-lukijan Minulla ensimmäinen (ajotietokoneellinen auto) hankittua sen OBD-lukijan. Olen katsellut nyt Youtubin selostusta em. vikailmoituksen kohdalla, Niistä ei selviä katoaako moottorin vikavalo taulusta, jos esim. syynä vaan viallinen polttoaineen laatu ja ilmakuplat, eli toisin sanoen kun mikä tahansa oikea vika korjaantuu, pitääkö merkkivalo poistaa silti esim. OBD-lukijan avulla tai muulla keinoin lisäksi.

    En valitettavasti osaa sanoa tarkkoja vuosimalleja. Mun pösö on vm.2001, varmaan ainakin sen ikäisestä citikastakin löytynee. Kai se pitäisi myös nollata ettei jää sinne muistiin. Katsastuksessahan ne koodit luetaan eikä ole kai hyvä jos löytyy varsinkaan noita päästöjen vähentämiseen liittyviä anti pollution vikoja.

    Niitä lukijoitahan on tosiaan myös sellaisia merkkikohtaisia mm. Citikallekin, jolla saanee jotain lisätoimintoja tuohon tokmannin yleismalliin verrattuna.

    Paljonkohan autokorjaamot ottavat tuosta lukemisesta ja onko lukulaitteita ja osaamista yleisesti kaikissa korjaamoissa. Olisi hyvä odottaa jos mahdollista siihen asti kun vakityöntekijät palaavat lomiltaan, että löytyisi sitä osaamista. Toisaalta voisi ehkä hankkia jonkun kanssa kimpaan sen lukijan, etenkin jos on odotettavissa se valo useinkin taulussa,

    Ei siihen lukemiseen paljon osaamista tarvi, liitin kiinni ja "scan".

    Motonetti lukee noi koodit yhdeksällä eurolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonkohan autokorjaamot ottavat tuosta lukemisesta ja onko lukulaitteita ja osaamista yleisesti kaikissa korjaamoissa. Olisi hyvä odottaa jos mahdollista siihen asti kun vakityöntekijät palaavat lomiltaan, että löytyisi sitä osaamista. Toisaalta voisi ehkä hankkia jonkun kanssa kimpaan sen lukijan, etenkin jos on odotettavissa se valo useinkin taulussa,

    Kyllä laitteet on varmaankin joka korjaamossa, mutta eivät ehkä välttämättä tarjoa pelkkää vikakoodin lukupalvelua vaan ehkä jotain vianhakua tuntihintaan. Siihen toivottavasti kuulunee sitten myös vian tarkempi selvittely koodin luvun lisäksi, jos esim. koko tunnin työstä veloittavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietääkö teistä kumpikaan asiallisesti vastanneista minkä vuosimallin citikoihin saa hankittua sen OBD-lukijan Minulla ensimmäinen (ajotietokoneellinen auto) hankittua sen OBD-lukijan. Olen katsellut nyt Youtubin selostusta em. vikailmoituksen kohdalla, Niistä ei selviä katoaako moottorin vikavalo taulusta, jos esim. syynä vaan viallinen polttoaineen laatu ja ilmakuplat, eli toisin sanoen kun mikä tahansa oikea vika korjaantuu, pitääkö merkkivalo poistaa silti esim. OBD-lukijan avulla tai muulla keinoin lisäksi.

    Kaikkiin C1,2,3,4,5 saa OBD lukijan ja useimmiten yleismalli käy.
    Itsellä on C5 vuosimalli 2001 ja siitä korjasin suutinvian joka aiheutti juuri antipollution fault ilmoituksen.
    Korjauksen hinta 40€ ((testeri oli ennestään)
    Suutin muuten oli Bosch merkkinen.

    Äänestä

Muista+Suolen+pahin+trolli+autopalstoilla.+Tämä+100+varmasti+Toyota+hörhön+dissausta.++95%+palstan+annista+Niuvan+trollitehtaalta.+++VARO.

Äänestä

Nokka akselin asento tunnistin pieni osa helppo vaihtaa mutta toki obd antaisi varmuuden .

Äänestä
  • Kiitos kaikille asiasllisesti vastanneille, Yhdessä youtubin ohjeiden kanssa valkeni aika paljon tästä murheen kryynistä. Nyt vaan pitää päättää hankinko mittalaitteen vai mittautanko motonetissä. Muutamat paikat, joista katsoin, eivät ilmoittaneet tekevänsä mittauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos kaikille asiasllisesti vastanneille, Yhdessä youtubin ohjeiden kanssa valkeni aika paljon tästä murheen kryynistä. Nyt vaan pitää päättää hankinko mittalaitteen vai mittautanko motonetissä. Muutamat paikat, joista katsoin, eivät ilmoittaneet tekevänsä mittauksia.

    Kiitos vielä kerran. Ostin sen mittarin, kun ensin hain sen pistokkeen paikan ja yritin varmistaa, että mittari sopii pistokkeeseen. Sain yhden koodin ja vika tarkentui, mutta vieläkin jäi useampi mahdollinen. Jäi vielä tarkkailuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ajoin moottoritiellä kuuman päivän jälkeen noin satasta ja minut ohitettiin molemmin puolin kun valo syttyi. Olin ajanut sekalaisia tienpätkiä noin 20km. Teksti oli Anti Pollytion fault eli vikaa jossakin maan ja taivaan välillä kun yotubista hain tietoa. Vika voi olla vain bensakorkin tiiviydessä ym. tai sitten vakavampi oire. Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu