Miksi maatalousalalle kannattaa tai ei kannata opiskella

Maatalousoppilaitokset ovat lisänneet koulun ulkopuolella tehtäviä ilmaistöitä. Karjanhoitajaksi halutessaan joutuu tekemään 6 kk:n palkattoman harjoittelun siihen soveltuvalla tilalla. Jos käy hyvä säkä, saat koulun jälkeen puoleksi vuodeksi työnpaikan samalta tilalta. Uusi palkaton harjoittelija on sen jälkeen tulossa. Vakituisen työpaikan voit saada jostain paikkakunnan tehtaasta. Villoitat elementtitehtaalla ulkoseiniä ja ammut naulapyssyllä tavaraa kiinni. Uudellamaalla jopa maahanmuuttajia ohjataan maatalouskoulutukseen, vaikka heillä ei ole koulun jälkeen mahdollisuutta alan työpaikkaan.

Voit myös hakeutua Ruotsiin alan koulutukseen/jatkokoulutukseen ja hakeutua sen jälkeen nykyaikaisille karjatiloille boskapskötareksi. Itse aloitin maatalousurani 80-luvulla. Silloin ei tarvinnut tehdä päivääkään palkatonta harjoittelua koulun ulkopuolella. Kaikesta maksettiin palkkaa. Ruotsikin tuli katsottua. Suosittelen Ruotsia edelleen.
Alan työpaikkoja jaetaan edelleen myös sängyssä, mutta niistä saa vain työpaikan 24/7.
9748
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kannattaa opiskella, muuten ei osaa mitää. Osta oma tila ja ota sinne harjureita passattavaksi.

Äänestä
  • Lankomies osti kylän suurimman tilan 140 ha isältään vuonna 1986. Rahaa tarvittiin euroiksi muutettuna 80.000. Päälle tuli siirtyviä metsänparannuslainoja ja syytinki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lankomies osti kylän suurimman tilan 140 ha isältään vuonna 1986. Rahaa tarvittiin euroiksi muutettuna 80.000. Päälle tuli siirtyviä metsänparannuslainoja ja syytinki.

    Me otettiin, tai siis vanhukset otti, ennen tilakauppaa edellispäivänä laina ja sitten kauppapapereissa luki, että vastaamme tilan lainoista. Tilan hintaa alennettiin sillä ja saatiin rahaa käyttöön.

    Äänestä

Tuskin missään kielletään hankkimasta palkallista harjoittelupaikkaa?

Mutta noin muuten, kannattaa ihan vakavasti miettiä mitä haluaa isona tehdä ja mille alalle ja koulutustasolle kouluttautua. Maatalousalan duunaritöissä kilpailet aina harjoittelijoiden ja baltian halpatyövoiman kanssa. Vähänkään parempiin hommiin kisaat agrologien kanssa. Vakituisia työsuhteita, joihin palkatessa arvostetaan kotimaista 2. asteen maataloustutkintoa, on aika vähän.

Tuleville isännille/emännille 2. asteen maataloustutkinto tuo hyötyä vain siinä tapauksessa, että niitä asioita ei ole vielä ehtinyt kotona oppia. Ehkä sopii myös niille, jotka ovat hankkineet/hankkimassa varsinaisen ammatin ja koulutuksen ihan muulta alalta, ja suunnittelevat sivutoimista viljelijän uraa. Varsinainen maajussin ammattitutkinto on kuitenkin nykyään agrologi.

Äänestä
  • Entäs kun tilan ostaa, nii jos ei oo tarvittavat koulut käyty, jää nuoren aloittaja tukia paitsi. Eeuu- byrokratiaakin varten tarvii oppia ettei tule ruksihallaa.

    Äänestä

Ei ole merkityksetöntä, että ilmaistyövoimaa tulee ovista ja ikkunoista. Vaivaako suomalaista maatalousalaa ylenmääräinen paapominen ?

Äänestä
  • Ilmaistyövoima voi mennä reippaasti pakkasen puolelle, jos ei oppimishalu ja asenne ole kohdillaan. Jos ei mitään tullessaan osaa, on harjoittelupaikka tiukassa, jos yhtään tiloilta harjoittelupaikkaa kysyttäessä motivaatio epäilyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmaistyövoima voi mennä reippaasti pakkasen puolelle, jos ei oppimishalu ja asenne ole kohdillaan. Jos ei mitään tullessaan osaa, on harjoittelupaikka tiukassa, jos yhtään tiloilta harjoittelupaikkaa kysyttäessä motivaatio epäilyttää.

    Eiköhän jokaisella alalla ole enemmän kuin kourallinen väärällä alalla olevia. Tämä koskee myös tilan omistajia. Minusta perheviljelmäkuvio on hieman murheellinen ja epäkurantti tapa harjoittaa elintarviketuotantoa. Maatalouskoulujen linjoja ei saisi pitää käynnissä vain ilmaistyövoiman syöttämiseksi viljelmille.

    Maatalouskoulujen linjoja ei saisi pitää käynnissä vain ilmaistyövoiman syöttämiseksi viljelmille
    Olipa outo möläys, sammakko suorastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Maatalousoppilaitokset ovat lisänneet koulun ulkopuolella tehtäviä ilmaistöitä. Karjanhoitajaksi halutessaan joutuu tekemään 6 kk:n palkattoman harjoittelun siihen soveltuvalla tilalla. Jos käy hyvä säkä, saat koulun jälkeen puoleksi vuodeksi työnpaikan samalta tilalta. Uusi palkaton harjoittelija on sen jälkeen tulossa. Vakituisen työpaikan voit saada jostain paikkakunnan tehtaasta. Villoitat elementtitehtaalla ulkoseiniä ja ammut naulapyssyllä tavaraa kiinni. Uudellamaalla jopa maahanmuuttajia ohjataan maatalouskoulutukseen, vaikka heillä ei ole koulun jälkeen mahdollisuutta alan työpaikkaan.

Voit myös hakeutua Ruotsiin alan koulutukseen/jatkokoulutukseen ja hakeutua sen jälkeen nykyaikaisille karjatiloille boskapskötareksi. Itse aloitin maatalousurani 80-luvulla. Silloin ei tarvinnut tehdä päivääkään palkatonta harjoittelua koulun ulkopuolella. Kaikesta maksettiin palkkaa. Ruotsikin tuli katsottua. Suosittelen Ruotsia edelleen.
Alan työpaikkoja jaetaan edelleen myös sängyssä, mutta niistä saa vain työpaikan 24/7.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu