Saako simin tunnesuhteita pois/muokattua

Otsikossa aika pitkälti mun kysymys. Eli siis kaks mun taaperoista sai negatiivisen tunnesuhteen niiden äitiä ja yks myös isäänsä kohtaan, nii nyt ne ei viihdy niiden seurassa ja niistä tulee vihaisia/surullisia kun ne on lähellä niitä ja yrittää kylvettää, antaa ruokaa, opettaa puhumaan, jne. Voinko tehdä jotain asialle. Saako ne tunnesuhteet jotenkin pois tai saako niitä muokattua vai eikö ne nyt vain pidä niiden vanhemmista enää koskaan?
21397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yleistä: The Sims 4 on pösilöiden tomppeleille kyhäämä buginen tekele, jonka tärkein funktio on tuottaa rahaa firmalle ja sijoittajille. Ei kannata odottaa pelin toimivan pelaajien mielestä kaikin osin järkevästi edes tappiin asti modattuna.
Peli on kuitenkin täysin pelattavissa esimerkiksi tiedostamalla odotettavissa olevat ongelmat ja kiertämällä ne ja/tai modifioimalla peliä pelaajan haluamaan suuntaan, huijaamalla yms.

Erityistä:
Simien tunne-elämyksiä VOI poistaa (ja lisätä) ja taipumusta tiettyjen tunteiden kehittymiseen voi vähentää simien luonteenpiirteitä valikoimalla ja muuttelemalla. (Esimerkiksi enkelimäisen kiltit taaperot eivät hikeenny vanhempiinsa yhtä herkästi kuin itsenäisen luonteen omaavat, eivät kanna kaunaa samalla tavoin, jne.)
Jos (tai KUN) jokin simin tuntemus "hirttää kiinni" ja alkaa ärsyttää pelaajaa, siitä pääsee eroon yksittäisellä huijauksella tai yleisluonteisella modilla jossa on mukana jokin tunteita säätelevä tai eliminoiva mekanismi.
Itse olen käyttänyt sekä UI-cheats, että MCCC-modia sekä valikoinut simien luonteenpiirteet sillä tavoin ettei niistä ole koitunut minua ärsyttäviä ongelmia.
Seuraavaa en ole kokeillut, mutta moni näyttää sitä arvostavan:
https://modthesims.info/d/655798/easy-sentiment-cheats-v0-8.html

Äänestä
  • Okei kiitos! Tämä auttoi suuresti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Otsikossa aika pitkälti mun kysymys. Eli siis kaks mun taaperoista sai negatiivisen tunnesuhteen niiden äitiä ja yks myös isäänsä kohtaan, nii nyt ne ei viihdy niiden seurassa ja niistä tulee vihaisia/surullisia kun ne on lähellä niitä ja yrittää kylvettää, antaa ruokaa, opettaa puhumaan, jne. Voinko tehdä jotain asialle. Saako ne tunnesuhteet jotenkin pois tai saako niitä muokattua vai eikö ne nyt vain pidä niiden vanhemmista enää koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu