Uuraisten keskusta solmi kuntavaaleissa vaaliliiton kommunistien kanssa. Vaaliliiton avulla kommunisti pääsi valtuustoon. Keskusta ei itse hyötynyt vaaliliitosta mitään.
Kuka tai ketkä keskustan johtajista on vastuussa vaaliliitosta? Näin suurta poliittista virhettä ei ole tehty kuntavaaleissa ilmeisesti yhdessäkään muussa kunnassa.
Kuka tai ketkä keskustan johtajista on vastuussa vaaliliitosta? Näin suurta poliittista virhettä ei ole tehty kuntavaaleissa ilmeisesti yhdessäkään muussa kunnassa.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Syylliset on paljastettava. Uuraislaisilla on oltava oikeus tietää syylliset.
Keskustalaiset eivät tunnusta mitään, eivätkä kadu pahimpiakaan virheitä.
Uuraisten Keskustan hallitus on vaihdettava, Kaikkinykyiset jäsenet on erotettava mahdollisimman pian.
Hyvähän se on että on valtuustossa edes yksi kunnolla talouspuolen koulutuksen ja työuran tehnyt kaveri, ettei kaikki ole jotain ihme perussuomalaisia kaivinkonekuskeja ja rekkamiehiä. puolueella ei kuntavaaleissa ole niin isoa merkitystä. Henkilövaalit.
Valtuuston kommunisti on saanut yliopistollisen koulutuksen, mutta saamiaan tietoja hän on kaikkien kommunistien tapaan käyttänyt suomalaista yhteiskuntaa ja markkinatalousjärjestelmää vastaan.
Kommunistien aito tavoite on aina ollut tuotantovälineiden sosialisointi. Uuraisten kommunistikin on ajanut peltojen ja metsien sosialisointia. Kummallista, että Uuraisten keskustalaiste kannattavat tällaista miestä.
Uuraisten kirkkopihalla on kymmeniä sankarihautoja. Siellä lepää suomalaisten kommunistien (SKP:n Terijoen hallitus) ja Neuvostoliiton aloittamien ja toteuttamien sotatoimien uhreja. Luulisi, että uuraislaisten sankarivainajien perilliset edes kieltäytyisivät poliittisesta yhteistyöstä kommunistien kanssa, mutta niin ei näytä olevan.
Hytösen isä Pertti pääsi tai omien sanojensa mukaan joutui osallistumaan jatkosodan hyökkäysvaiheeseen Syvärillä ja palveli Lapin sotaan asti (JR50). Tunsin miehen Betonin luottamusmiehenä, oli käsittääkseni SKDL:n miehiä.
Kumma, ettei loikannut puna-armeijaan.
Uuraisten kepulaiset, ja varsinkin ne, joiden esivanhempia kuoli viime sodissamme, saavat hävetä kommunisteille antamaansa tukea. Kuusinen olisi hyvin tyytyväinen, jos hän olisi todistamassa kepun ja kommunistien vaaliliittoa.
Timo Kässi muisteli äskettäin paikallislehdessä sodassa kaatunuttta isoisäänsä Otto Kässiä. Mitähän Otto Kässi sanoisi keskustan ja kommunistien vaaliliitosta?
Otto Kässi ei uskoisi vaaliliittouutista todeksi.
Näyttää vähän siltä, että Timo Kässi vaimoineen on luopunut Otto ja Heikki Kässin poliittisista näkemyksistä. Kumpikaan ei olisi suostunut kommunistien kanssa vaaliliittoon.
eikö uuraisilla ole kuultu kepukommunisteista?
Uuraisten kepussa kukaan ei ota vastuuta mistään. Roskaväkeä.
Uuraisten puheenjkeskustan johtokunta on vastuussa vaaliliitosta. Erityinen vastuu on puheenjohtajalla.
Keskustapuolue auttoi Uuraisten kommunistiub valtuustoon, ja nyt hänet on sitten valittu myös kunnanhallitukseen. Uuraisten keskustan politiikka on häpeällistä.
Hallituksessahan hän on ollut jo viimeiset 4 vuotta. Vitun urpo
Et hörhö tiedä , että tähän asti hän on ollut hallituksessa omilla äänillään, mutta nyt hän on siellä keskustan tuella.
Vassarit olis saanu valtuustopaikan 4 vuotta sitten ilman vaaliliittoskin ja tänä vuonna Hytönen ois päässyt valtuustoon omillakin äänillään.
Muistaakseni oli 4 vuotta sitten demareiden kanssa vaaliliitossa. Että tuolla logiikalla ei ollut silloinkaan omilla äänillään?
Keskustan tilanne on huo. Se yritti hyötyä vaaliliiton avulla kommunistien vähistäkin äänistä, mutta siinä käsi toisin. Kommunisti pääsi valtuustoon kepun tuella.
Mitä vittua? Tilanne huo??? Siinä käsi toisin? Montako naukkua sitä on taas tullut otettua kun ei tuo äidinkieli meinaa näköjään kääntyä tekstiksi sitten millään:)
Vajaaälysellä kepulaisilla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa, joten tiedoksi, että sanan "huo" tilalla pitäisi lukea "huono",
Näin tulkitsin;) Lause lopetetaan muuten aina pisteeseen, ei pilkkuun, kuten olet tuossa yllä tehnyt. Hauska teitä perussuomalaisia täällä on härnätä.
Arvasinhan, että pilkun nussijana takerrut pilkkuun, jonka merkitsin tahallani lauseen loppuun. Yksinkertaisia ihmisiä on helppo provosoida.
P.S. Mitä mieltä ole perussuomalaisten uudesta puheenjohtajasta? Mielestäni hän on paljon parempi kuin kepulaisten Saarikko.
Uuraisten ykköskepulainen on Liisa Stenman-Kässi. Hän on näin olle päävastuullinen kommunistien kanssa tehtyyn vaaliliittoon.
Liisa Stenman-Kässi esiintyy mielellään paikallislehden sivuilla kepun puheenjohtajien ja kansanedustajien kanssa. Olisi kai syytä julkaista yhteiskuva Liisasta myös Uuraisten kommunistin kanssa.
Samaan kuvaaN pitää ottaa mukaan myös Timo Kässi. Kepulaisten sankari kommunisti Veli Hytönen kuvan keskelle ja Kässit hänen molemmille puolilleen.
Paikallisuutisissa ja Keskisuomalaisessa julkaistavaan kuvaan pitää ottaa mukaan myös keskustan lippu samoin kuin vasemmistoliiton punalippu. Neuvostoliiton sirppi- ja vasaralippukin voisi olla mukana historiallisista syistä, mutta tällä kertaa se voidaan jättää pois.
Kepun saarijärveläinen kansanedustaja Petri Honkanen vierailee Uuraisilla. Mitähän Honkanen sanoo Uuraisten kepulaisten ja kommunistien vaaliliitosta?
Eikö teillä oo muuta elämää ei ilmeisesti hauskaa tosin lukea näitä teidän vitsejä HAH HAH HAA
Mitä vitsejä? Kyllä kai sinäkin olet tietoinen Katri Kulmunin avaruuskeskushankkesta.