Elämmekö jo kiinalaista vuosisataa - maailman suurimman kanssa?

The Newsweek: The China's Century

Kiina on jo noussut maailman suurimmaksi taloudeksi - IMF: bkt/PPP, vuonna 2016 - samalla Kiina ja kiinalaisuus on eräs maailman pisimmistä yhtäjaksoisista korkeakulttuureista.

Kiina edustaa maailmastamme väestöpopulaatiollaan suurta osuutta, ollen 1,4/8,0 -
.. tämä on enemmän kuin läntiset demokratiat USA EU yhteensä, näiden ollen noin 0,77/8,0. Onkin helposti ajateltavissa, että Kiina hakee vain kokonsa mukaista asemaa oikeuksista ja vastuista.

Viime vuosisata oli Yhdysvaltojen vaikutevallan nousua -

.. sodilla, kaupalla ja talouden infrastruktuurien avulla, jolloin US kuittasi itselleen "maailmanpoliisin roolin" sekä suurimman kuluttajat ominaisuudet tunnetuin seurauksin - ympäristömuutokset - erityisesti kulutuksellaan ja päästöillään per capita.

Tänään Kiina on absoluuttisesti se suurin talousvaikuttava, viejä kuin päästöjen aiheuttaja

Päästöjen osalta kiinalaiset per capita eivät saavuta kuin keskikastin sijan. Suurista kokonaispäästöistään johtuen Kiina on luvannut hoitaa kaikki ympäristöongelmansa vuoteen 2049 mennessä, jolloin nykyinen Kiina yhteiskuntajärjestelmä täyttää 100 vuotta, mikä on lyhyt aika kiinalaisuuden tuhansien vuosien historialle.

Kiina edustaa omaa yhteiskuntamallia, ja -järjestystä

Länsimaalainen demokratia, oikeuskäsite, vapaa sanan hokema kuin tasa-arvomielipiteet ovat hyvin erilaiset verrrattuna Kiinan valtiopainotteiseen malliin.
Kiinassa olevat Elämän monimuotoisuuden ajatukset, perinteet kuin yhteiskunnan ohjaukset perustuvat kungfutselaisuuteen ja Kommunistisen puolueen erityisesti Kiinaan luotuihin ideologioihin.

Kiina on maailman väkirikkain valtio - mutta yhtenäisellä kielellä ja vahvalla kulttuuriperinteen vaikutteella

Herääkin vahva kysymys millaista Elämisen mallioikeutta käytetään niin lännessä kuin idässä

Idällä käsitetään juuri Kiinan mallia, sen suuruuden ja vaikuttavuuden vuoksi. Tänään tuo kiinalaisuus ja ajatus maailmallisuudesta herättävät vahvaa vastakkain asettumista lännestä, jopa manipulatiivista informaatiovirtaa (West trolling manipulation -ilmiö) kaikkine Kiinan sisäisiin ja sen omiin asioihin sekaantumisineen.

Onko lännestä havaittavissa pelkoa, tämän populaatiollisesta vähemmistöstä?

Ehkä, mutta se turhaa, tässä on kysymys vain Kiinan suuruuden osuudesta maailmallisuudesta. Tässä on hyvä huomioida eräs seikka - Kiinan sodat.
Kiina ei ole sotilasvaltio nykyaikana, sen viimeisin sota oli rajakahakointia Vietnamissa kymmeniä vuosia sitten. Sen sijaan täällä meillä vahvaa sanatonta hyväksyntää ja selittelyä aiheuttava USA' n sotimisinto on aivan eri luokkaa - asia on helppo todeta katsomalla viimeisiä sotia noin 60 vuoden ajalta.

Ei jää kahta sanaa mikä valtio on maailman sotivin maa - se on Yhdysvallat. Eikä tämä aiheuta meillä mitään pelkoa!

--
Kiina on maailman suurin tuotantokone ja sen liukuhihnat varustavat muun muassa läntisen maailman ihmisiä mitä moninaisimmilla käyttö- yms. tavaroilla. Tavaravirrat Kiinasta ovat jättiläismäiset. Meidän ei olisi pakko ostaa Kiinasta, mutta hinta ja laatu puhuvat meidät ostajiksi. Päätös on täällä lännessä ei tuolta osin idässä.

Kiina levittäytyy kaupalla, ei sodilla

Afrikkaa rakennetaan kovalla vauhdilla - hyvä vai huono, se nähdään lähivuosikymmeninä. Afrikka sai jo läntisen kolonialismin airueena väärät lähtökohdat omalle yksilölliselle kehitykselleen. Kiina käy kauppaa lähes koko Afrikan kanssa ja luonnollisesti haluaa sen voimavaroja myös itselleen - "vaihtokauppana"?

Nykyinen maailmanpoliisi uuden presidentti Joe Bidenin ajamana haluaa yhdistää läntistä ohjausta - Kiinaa vastaan, ei puutu kuin (sotilaallinen?) talousuhkaaminen, mikä jo näkyi muun muassa Case Huawei tapauksessa - tosin mitään todisteita ei olla esille tuotu niille väitteille, jotka johtivat lännen asettamiin pakotteisiin.

Länsi käy nyt omaa vuoropuhelua - keskenään

Tuon sijasta nyt pitää käydä maailmallista vuoropuluelua, jossa ovat mukana myös Kiina ja Venäjä. Huonosti hoidettuna länsi ajaa Kiinan ja Venäjän yhteen - talouden, kaupan ja mikä hankalinta lännelle - sotilaidenkin osalta, jolloin talouskaava "Kiina Venäjä > USA EU" saattaa oireistua sotilaskaavaksi.

Valmistautuuko länsi kohtaamaan idän vuoropuheluna, pakotteina vai peräti asein -

.. tämä on se suurin pelko - myös mieän Suomen kannalta. Meidän onkin viisasta valita pelimme omalla tavalla; puolueettomuudella ja sitoutumatomuuden voimalla tunnustaa kaikkia ilmansuuntia - meillä ei ole varaa pelata marionettina USA' n pelejä tässä maantieteellisessä asemassa, jossa se toinen ydinasesuurvalta on vieressämme.

Suhteet Suomesta Kiinaan ovat ensiarvoiset!

Yllättävää, mutta Kiinan suuruus voi taata meille aseman, jossa pysymme koskemattomina. Onkin viisasta katsoa maailmaa molemmin silmin - aliarvioimatta mitään suuntaan. Päinvastoin olla osaaja kaikille omalla tavalla ja hyväksyä se kuuluisa kiinalaisuus olla sotkeutumatta muiden kolmansien omiin sisäisiin asioihin.

...
33635 - I
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ilkka.luoma kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu