Hävikkilaatikoita myös Keuruun kauppoihin?

Ensimmäiseksi myönnän, että en ole vihreä äheltäjä. Silti en ymmärrä ruoan roskiin lappamista kotona, kaupoissa tai missään missä se on edes mahdollista. Olen pitkään ihmetellyt, että päivämäärältään kohta vanhentuneita, mutta vielä kelpo tuotteitakaan ei jakseta tarroittaa alennukseen aina, eikä joka kaupassa. Voisimme luoda kauppoihin painetta, että vanhenevat tuotteet saisivat onnellisen lopun perheiden vatsoissa. Tämmöinen hävikkilaatikko ajatus olisi kanssa mainio, kun ei keksi mitä tekisi ruoaksi. Nappaisi laatikon mukaansa ja soveltaisi. Mikään ei ärsytä niin paljon kun ruoan heittäminen roskiin, vähävaraisen perheen päänä.
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tämmöinen Keuruulla onnistu, köyhille kantasuomalaisille ei pidä antaa mitään. Toivoo: lehmän aamupala MARINoiduilla porsaan kyljyksillä.

Äänestä

Eskimopuikko, niga

Äänestä

Toimisi kyllä keuruullakin, on se kumma kun tämmöistä "kierrätystä" tai "ympäristö" asiaa ei saa tapahtua. Pitäisi ostaa helkutin kallis sähköauto, että pääsisi talkoisiin mukaan. Hävikkiruoka on yksi mihin jokainen voi helposti vaikuttaa, ilman isoja taloudellisia ponnisteluita. Miksi maailmanpelastajat eivät puhu asiasta? Autoilua ja lihansyöntiä kirotaan, mutta itse tilataan Kiinasta asti jotakin kasvisjauheita, jotka tulevat lentokoneella.

Äänestä
  • Tämä on "vihreää" siirtymää. Nykynuoret kyllä jaksavat istua kaduilla poliisin suojelussa, tulisi tänne metsään hyttysten tykö, kasvattamaan vaikka metsää.

    Äänestä

Ei tarvitse olla vihreä. Tuo on hyvä aihe ottaa esille. Varsinkin kaupoissa on sääli, että ruokaa heitetään roskiin, jos kukaan ei halua ylihintaan sitä ostaa. Voisi kyllä näitä sitten köyhille jaella, joilla ei varaa syömiseen ole, vaan ovat sitten leipäjonossa.

Äänestä
  • Voisihan sitä jaellakkin, vaan Keuruun "leipäjonossa" jaellaan EU:n tarjoamia jauhoja. Tämä on aivan käsittämätöntä ja naurettavaa. (leivo itse leipäsi, me heitämmä nämä meidän leivät pois). Enkä yleistä, on Suomessa paikkoja jossa saa ihan oikeasti hyödykkeitä kaappeihinsa esim lihoja, leipiä, leivänpäällisiä yms. Paljon olisi varmasti tässäkin asiassa tehtävää, toivotaan että tähän saataisiin edes jonkinlaista maalaisjärkeä, noita jauhoja voisi saada ihan avainlipullakin ja eivätkä ne nyt kauppalaskussa isoa kolosta tee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ensimmäiseksi myönnän, että en ole vihreä äheltäjä. Silti en ymmärrä ruoan roskiin lappamista kotona, kaupoissa tai missään missä se on edes mahdollista. Olen pitkään ihmetellyt, että päivämäärältään kohta vanhentuneita, mutta vielä kelpo tuotteitakaan ei jakseta tarroittaa alennukseen aina, eikä joka kaupassa. Voisimme luoda kauppoihin painetta, että vanhenevat tuotteet saisivat onnellisen lopun perheiden vatsoissa. Tämmöinen hävikkilaatikko ajatus olisi kanssa mainio, kun ei keksi mitä tekisi ruoaksi. Nappaisi laatikon mukaansa ja soveltaisi. Mikään ei ärsytä niin paljon kun ruoan heittäminen roskiin, vähävaraisen perheen päänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu