Seksi sattuu ja tuntuu epämukavalta. En ole kiihottunut enkä halua sitä. Kumppani kuitenkin painostaa, kiristää ja pakottaa seksiin joka sitten etenee hänen toiveidensa mukaisesti. Häpeän nykyisin itseäni ja tunnen valtavaa voimattomuutta. En tiedä minne muuallekaan avautua kuin tänne.
kumppani painostaa seksiin
Anonyymi
241281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ilmeisesti haluja joskus kuitenkin ollut yhteen päätymisestä päätellen, kumppanin väliaikaista haluttomuutta lienee jokaisessa suhteessa ja jokaisen pitäisi sitä johonkin mittaan asti sietää ja toisaalta kaikenlaisen painostuksen voi nähdä tunteettomana toisen koskemattomuuden loukkauksena, joka vain kärjistää suhteen kriisiä ja siis ei varmasti edistä ristiriitatilanteen sopuisan ja kumpaakin osapuolta tyydyttävän ratkaisun saavuttamista, tämä voi tietenkin olla toisen osapuolen tarkoituskin, haluttomuuden kovin pitkään jatkuessa voi tietenkin olla aiheellista kysyä, mitä yhdistävää enää on ja tehdä tarvittavat johtopäätökset asian suhteen
Älä alistu seksiin painostukseen.
Teidän kannattaa mennä perheneuvolaan tai seksuaaliterapeutin kanssa juttelemaan tilanteesta.
Heivaa se itsekäs sika, ei tuollaista kannata sietää. Tuo on tuskin ainoa ongelma suhteessa.
Tuohan lähentelee jo väkivaltaa. Mitä sitten tapahtuu jos kieltäydyt?
Hän raivostuu. Viimeksi löi minua talouspaperirullalla! En siis yksinkertaisesti pärjää hänelle
Miksi teet pilaa vakavasta asiasta? Jotkut kuolevat perheväkivallan seurauksena. Oletko edes aikuinen?
Minkä vitun takia olette sitten yhdessä? Jos et halua seksiä ?🤦♂️🤔🤔
Mitä väliä. Ehkä miehesi saa enemmän nautinto väkivalta fantasian toteutumisestaan kuin sinä kärsit niistä kun olet hänen kanssa joten kokonaisonnellisuus maailmassa kasvaa silti.
Sehän on raiskaus.
Ja miten se eroaa normi seksistä. Sama mekaaninen suoritus, se menee sinne..
Ja miksi se minua liikuttaisi en tunne henkilöitä en voi asioille mitään. Miksi pahoittaisin oman mieleni turhaan.
Onpa sulla surkea seksielämä.
Ei vois vähempää kiinnostaa edes seksi. Vastenmielistä.
Kyllä varmaan jos tuollaista on. Parempi että et harrasta.
Onneksi ei. Jatka rauhassa väkisin ottamista jos kiihottaa. Et ole tuttavani.
En ole nii tehnyt, hullu!
Just kirjoitit tuonne joku että hänelle seksi on sama asia. Minua kiinnosta vitun vertaa mitä olet tehnyt tai et. Tuollaisen Kannattaa miettiä minkä kuvan itsestään antaa.
Sekä aloittaja selvästi kärsii kokenut väkivaltaa ja pakottamista. Ja siihen joku urpo avautuu että on perus seksiä. Että ole vaan tyytyväinen kun mies nauttii. No ei ole perus seksiä. Naisen ei kuulu kärsiä seksin aikana naisella on itse määräämisoikeus mitä tekee ja mitä ei. Eli ihan itse olet antanut itsestäsi sairaan kuvan.
Sekä mitä tulee tuohon väkivalta fantasiaan. Niin kyllä siinäkin tapauksessa täytyy olla molemmat mukana suostumus muuten se on raiskaus. Ei ikinä saa vasten toisen tahtoa tehdä yhtään mitään!
Ei kuulosta oikealta, ei! Kumppanisi on täysi sadisti josta sinun on parasta pst eroon, mitä nopeammin, sitä parempi.
Teet kammottavaa vääryyttä itsellesi suostuessasi jatkamaan yhteydenpitoa tuon hirvion kanssa!
Olen aloittaja. Nyt ehdotin jotain erilaista, että mentäisiin sviittiin ja pidettäisiin romanttinen ilta. No, arvatkaa kävikö tämä hänelle? EI! KOSKA SEKSIN PITÄÄ OLLA PAKOTETTUA JA RAJUA!!
Sinä siis kuitenkin haluat tuollaista käytostä miehltä!!!!!!!!!!!
No miksi sitten olet tyytymäton ja valitat?!
Hei. Minä olen oikea aloittaja. Tuo on joku trolli joka tuon tekstin on kirjoittanut.
Miksi suostu t´t