Viispiikkisessä Johanna puhuu asiaa, mitä on viime aikoina toivonut kuulevan. Yrityksiä kuntaan hyvien liikenneyhteyksien myötä tänne. Kuten hän nkrjoittaa mahdollisista, ehkä kenties tulevista pikku tuulivoimalakiinteistöjen kiinteistöveroista- ainut tuleva ja haaveena oleva tulonlähde. Ei ole järjen häivää. Näin nykyinen valtuusto, hallitus ja kunnan johtaja vaikeroivat. Juuri yrityksiä tänne kaivataan. Valtuusto, hallitus eivät nykyisin puhu muusta kuin kiinteistöveroista, ykstotista, osaamatonta porukkaa kunnanjohtajaamyöten. Kyyjärvi on kaunis pitäjä ja täällä on hyvät virkistäytymismahdollisuudet. Mutta nykyinen kunnan johto aikoo turmellaHarsunkankaankin tuuliboimaloille. Tällaiset henkilöt vaihtoon heti.
Yksi asia, mistä en ole samaa mieltä on kunnan eli verovaroin ylläpidettävät kiinteäkuitu. Ei kukaa pysy työssään paikallaan,ihmiset liikkuvat työssään. Ei sitä kuljeta kuitukerä mukana, se on vanhanaikaista. Langaton it on nykyaikaa ja kätevää. Langattoman netin maksavat netin käyttäjät itse yksityisille firmoille. Nyt kaikki kyyjärviset maksavat kuituvelkaa, vaikkei edes kuitua käytäkään , liikaa veronmaksajien rahoja.
Hyvä Johanna, saat äänemme.
Yksi asia, mistä en ole samaa mieltä on kunnan eli verovaroin ylläpidettävät kiinteäkuitu. Ei kukaa pysy työssään paikallaan,ihmiset liikkuvat työssään. Ei sitä kuljeta kuitukerä mukana, se on vanhanaikaista. Langaton it on nykyaikaa ja kätevää. Langattoman netin maksavat netin käyttäjät itse yksityisille firmoille. Nyt kaikki kyyjärviset maksavat kuituvelkaa, vaikkei edes kuitua käytäkään , liikaa veronmaksajien rahoja.
Hyvä Johanna, saat äänemme.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Vuokrat ja verot kuntalaisten maksettaviksi . Jätti yrittäessään
Mitä järkeä on perustaa yrityksiä kun investojen verovähennykset nielevät verotulot
sekä työntekijöiden palkkaverot menevät naapurikuntiin.Yrtitykset vielä vaativat kunnilta lisäpanostusta.Vielä kun tulee kilometrivero ja tiemaksuvero voidaan "Maustetyttöjen tavoin laullaa!Meni rahahommat pieleen!Tulee Äitikin väkisinkin
Keskustalaisille ja Kokoomuksilaisille miellen.Saakeli meni rahahommat pielleen,
peppu aukesi komeasti näin!POP:n pankkitili pyörii väärin päin!
Kannataisi varmaankin luopua näistä Östelöistä ja Sorjosista ja vaatia uusi Pankki kuntaan.oltaisi jo kehittyvän kunnan tiellä.
Tällä malmilla nunta on ajettu nyt perikatoon.
Onko täälläkin sdpn ilmaisia aamiaisia? Ilman kuitukauppoja, kunta kukoustaisi. Ketähän oli päättämässä?
Löytyiskö uusista valituista????
Minä maksan kuitumaksuni mielellään, oli halpa ja toimii huvin ,25 eur kk maksu, kuitukerä on aina talossani, kun liikun en tartte periaattees koko nettiä. ei ole olennainen osa elämääni, onneksi.
Nyt puhaltaa Kyyjärven valtuustoon uudet tuulet.
Älkää antako periksi , kun valitsette hallituksen puh.johtajaa. Samoin valtuuston puh.johtajaa. Nyt on jo naisten vuoro tulla valituksi .
Onnittelut Johannalle!
Nimen omaa tuollaisia tarvitaan. Ketkä jättää verot ja vuokrat maksamatta. Pysyy kassa paremmin kunnossa.
Plus parin liiketilan remontit kunnan piikkiin!
hävetkää!!
Pikkujuttuja verrattuna viiden miljoonan kunnan veronmaksajille langettamsta kuituvelastan . Hän on ajantasalla.
Olisko tarvittu miljoonien velkoja kunnalle?
Niin kuntalaisilta ne peritään joka tapauksessa. Mut oma kassa kyl pysyy kunnossa .
Miljoonien kuituvelat peritään kaikilta veronmaksajilta käytit sitten kuitua tai et. Ei ole tasa-arvoista, ei.
Tutkinnassa koko kuitu pulju ja toimari etunenässä.
Niin onhan se väärin, että kaikki vanhuksetkin, jotka eivät edes tiedä, mikä kuitu on, joutuvat pienistä eläkkeistään maksamaan kuituvelkaa. Tosi törkeää ja alullepanija oli entinen naismaanuntajohtaja typeryyksissään.
Mutta katoppa kuka oli toimarin kuitu puljussa , nosti 7500 euro/kk palkkaa konkurssi puljusta . Eli Kyyjärven kunnan takaamaa velkaa.
No kuka?
Keski Suomen valokuituverkot on ainakin sponsoroinut erään puutarhan puutarhapäiviä. Isäntä kunnanhallituksessa.
Kertokaa kuka hän silloin oli? Toimari siis.
ja turve pölisee
No pitihän se arvata!
Niinkö setä aurinkoinen.
Ei ollut vaaleissa ykkönen.
Juuri näin ei jatkoon!!!!!
Naiset pitäkää puolenne, teillä on enemmän ääniä ja suuremmat vertailluluvut!!!!!!!!!
Kuituvelat peritään kunnan veronmaksajilta.
Mikä muuten on kunnanjohtajan koulutustaso, kun ei ymmärrä, mistä rahaa tahkotaan?
Ei kepulikonstein, vaan yrityksiä perustamalla, kuten Johanna kirjoittaa.
Onhan hänen puolisonsa pankinjohtaja joten konsultti on lähellä ja lainaa saa. Kun vielä älyäisi maksaa verot siihen kuntaan, mistä palkan saa, niin sekin olisi jo eteenpäin. Mutta mekko päällä hymistelee blondimaiseen tapaan. Ei hyvää lupaa.
Onko vielä marimekon retonkimekko. Ei tiedä mitään rumempsa kuin isolla blondilla marimekkoa yllä. Jotkut tulevat jopa sellaisissa ryysyissä juhliin. Ei ole ymmärrystä tai ei sitten ole liilkunut Alajärveä kauempana.
Mutta, mikä on koulutus, kun ymmärrystä ei ole? Johanna voisi häntä opettaa ja neuvos.
Ei jatkoon.....
Totta , mut ei vaikuta minunkaan edes " eläkeläisen " kassaan kuituvelka, mut kiva käyttää kuitua on, varmatoiminen.
Taidat istua perseelläs kaiken aikaa mökissäsi . Mökkihöperö. Langaton toimii kaikkialla.
Varmasti maksat kunnan tekemää kuituvelkaa verona, eikö sulla leikkaa. Ja nekin maksavat, jotka ovat olleet fiksumpia ja ottaneet langattomat yhteydet.
Meinaatko ? ? Minulla on outo aavistus, et taitaa olla moni muu P ..... istuva " höperö" . Mökilläni en tarvitse lainkaan nettiä, siel viihtyy oikein ilman tv.tä ja nettiä. On aina senverran tekemistä. Voi olla ilman mitään vouhotuksia , kännykkäkin kiinni . Ahh ihanaa elämää,kun sen oikein oivaltaa. Pyrkikää siihen. Mut valokuitu on ykkönen muuten .Hyvä ja halpa !
Maksat joka päivä tietämättäsi kuituvelkaa.
Se ei juuri haittaa mitään,asioista ja elämässä pitää maksaa aina,eipä tuo " velka" ole köyhyttänyt ,tai en ole ainakaan huomannut. Eihän kenenkään ole sitä pakko ottaa, pärjäähän sitä yleensä ilman vaik mitä tahansa.Elämä on valintoja täynnä yleensä.