Viispiikkisessä Johanna puhuu asiaa, mitä on viime aikoina toivonut kuulevan. Yrityksiä kuntaan hyvien liikenneyhteyksien myötä tänne. Kuten hän nkrjoittaa mahdollisista, ehkä kenties tulevista pikku tuulivoimalakiinteistöjen kiinteistöveroista- ainut tuleva ja haaveena oleva tulonlähde. Ei ole järjen häivää. Näin nykyinen valtuusto, hallitus ja kunnan johtaja vaikeroivat. Juuri yrityksiä tänne kaivataan. Valtuusto, hallitus eivät nykyisin puhu muusta kuin kiinteistöveroista, ykstotista, osaamatonta porukkaa kunnanjohtajaamyöten. Kyyjärvi on kaunis pitäjä ja täällä on hyvät virkistäytymismahdollisuudet. Mutta nykyinen kunnan johto aikoo turmellaHarsunkankaankin tuuliboimaloille. Tällaiset henkilöt vaihtoon heti.
Yksi asia, mistä en ole samaa mieltä on kunnan eli verovaroin ylläpidettävät kiinteäkuitu. Ei kukaa pysy työssään paikallaan,ihmiset liikkuvat työssään. Ei sitä kuljeta kuitukerä mukana, se on vanhanaikaista. Langaton it on nykyaikaa ja kätevää. Langattoman netin maksavat netin käyttäjät itse yksityisille firmoille. Nyt kaikki kyyjärviset maksavat kuituvelkaa, vaikkei edes kuitua käytäkään , liikaa veronmaksajien rahoja.
Hyvä Johanna, saat äänemme.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Naurattaa....Onkohan ihan oikea henkilö kommentoimaan verojen maksua ja yritysten perustamista?
lopeta.
Ainakin kokemusta siltä pahemmalta puolen
Tuossa sen huomaa mitä nämä on henkilöinään. Kuten yksi LVI-firma koulutti pirkanmaalla myyntitykkejään. Moraali veks!! oli tärkein sanoma.
Olis varmaan ollut ehdokkais hyvä/viä ,mut äänet saattaa karata tuplasti, kun vaihtaa talvitakin kesätakkiin ??
Ja kun ei jaeta äänestäjiä Sunnuntaillan anteeksi anto tilaisuudessa.
No ? sitä saa, mitä tilaa. Niin se aina on elämäs usein.