Säästökohteita, liikunnanopettajat

Kuntien on säästettävä menoissa.

Yksi säästökohde voisi olla liikunnanopettajat.

Esimerkiksi SteelStudio voisi tehdä kuukausisopimuksen kaupungin kanssa. Näin tuettaisiin paikallisia yrityksiä ja saataisiin säästöjä liikunnanopettajiin liittyvistä palkka ym. kustannuksista.
6140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja samalla saataisiin lisää työttömia kaupunkiin..mielenkiintonen aivopieru tosin sitä ei voi kieltää
T:Turtapalli

Äänestä

Todella upee idea. Sitä voisi jatkaa ulkoistamalla koko kaupungin virkakunnan ja päättävät elimet. Tilitomisto vaan hoitalmaan asioita ja vaaleissa vallttaisiin tilitomisto 4. vuodeksi kerrallaan. Työttömät kyllä ymmärtävät lähteä niinkuin on jo nähty.

Äänestä

vai tapahtuisiko muutos siten että irtisanotut liikunnanopettajat työllistyisivät esim steelstudiolle ja steelstudio laskuttaisi näiden opettajien vuokraamisesta liikuntatunneille 200e tunti..säästöä joka hikipisara
T:Turtapalli

Äänestä

pitää äänestää niin että 1 hankolaisten etu ontärkeempi kuin hienot lamput 2 hankolaisille kuningatarvuorella

Äänestä

Tsot tsot, Pääministerin vahva tahto on ettei yhteiskunta tarvitsee palveluja Yksityis- tai Kolmas sektorilta. Julkinen osaa paremmin. Miten rahoitetaan? Tietysti ottamalla velkaa.

Äänestä

Hangossa ei kovin montaa liikunnan opea ole, kenen kimpussa olet, miksi???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuntien on säästettävä menoissa.

Yksi säästökohde voisi olla liikunnanopettajat.

Esimerkiksi SteelStudio voisi tehdä kuukausisopimuksen kaupungin kanssa. Näin tuettaisiin paikallisia yrityksiä ja saataisiin säästöjä liikunnanopettajiin liittyvistä palkka ym. kustannuksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu