Kalakukosta voisi tulla kansainvälinen hitti

Itse asun kaukana Länsi-Suomessa kalakukon synnyinmailta ja täällä olen syntynyt. Pikkupoikana vanhempieni kanssa reissattiin Kuopion seuduilla muutamiakin kertoja sukulaisissa ja yllättävää kyllä, perinteinen kalakukko maistui heti hyvältä vaikka aika nirso ruan suhteen muuten olinkin (silloin).

Saahan sitä täältäkin joskus ainakin isommista marketeista ja tiedä vaikka jossain mega-marketeissa olisi hyllytavarana. No, kuitenkin aina joskus kun silmään sattuu sellaisen "limpun" ostan.

Jo vuosia sitten tuli mieleen, että eikö kalakukosta saisi helposti jalostettua sopivan tuotteen pikaravintoloille. Jollekin pizza-ketjullehan se sopisi paremmin kuin hyvin ja kebab-tyylisenä grilleillekin. Täällä kun se löisi läpitte, siitä voisi saada vaikka kansainvälisen vientituotteen (ainakin noin konseptina).
3130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Avokukkoja saa ainakin Nurmeksen marketeista, tai sai ainakin 10v sitten. Ne oli sellaisia vähän isompia kuin karjalanpiirakka ja pyöreitä.

Äänestä

Kyllä se lanttukukko on 100 kertaa parepaa kuin kalakukko.

Äänestä

Siitä sais helposti pizzauunissa paistettavan version. Taikina vois olla pizza-taikina tyylistä kunhan lopputuotteessa on "kalakukon kuoren" maku. Täytteet on helppo valmistaa samalla konseptilla kuin nyt ne muutkin pizza-täytteet valmistetaan. Sitten vaan pizzauuniin ja tehdään ikäänkuin calzone-pizza, jossa täytteet on leivottu taikinan sisään. Saman homman sais tehtyä kebab-tyyliin, semmoseen sopivaan pussimaiseen sämpylään. Tottahan täytteitä vois olla kuten nytkin: mm. muikku, ahven, lanttu... onko niitä muita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Itse asun kaukana Länsi-Suomessa kalakukon synnyinmailta ja täällä olen syntynyt. Pikkupoikana vanhempieni kanssa reissattiin Kuopion seuduilla muutamiakin kertoja sukulaisissa ja yllättävää kyllä, perinteinen kalakukko maistui heti hyvältä vaikka aika nirso ruan suhteen muuten olinkin (silloin).

Saahan sitä täältäkin joskus ainakin isommista marketeista ja tiedä vaikka jossain mega-marketeissa olisi hyllytavarana. No, kuitenkin aina joskus kun silmään sattuu sellaisen "limpun" ostan.

Jo vuosia sitten tuli mieleen, että eikö kalakukosta saisi helposti jalostettua sopivan tuotteen pikaravintoloille. Jollekin pizza-ketjullehan se sopisi paremmin kuin hyvin ja kebab-tyylisenä grilleillekin. Täällä kun se löisi läpitte, siitä voisi saada vaikka kansainvälisen vientituotteen (ainakin noin konseptina).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu