Varokaa broilerisuikalelihoissa joskus luita seassa

Ei ole ensimmäinen kerta, kun löytyy luunpalanen broilerisuikalerasiasta.
Aika teräviä kanan luut kaikenlisäksi.
Pitääkö kuluttajan tutkia lihat perinpohjin ennen paistamista? Jos tuotanto ei tätä huolellisemmin tee.
Linkistä voitte lukea, muillakin olleen samoja kokemuksia.
Joten tuotannossa pitäisi nyt olla tarkkana. Ottaa tämä asia pian esille.
Kohtalokasta jos esim. pienen lapsen suuhun joutuu tälläisiä luunpalasia. Eikä ole aikuisen suolistollekaan hyväksi.
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/broilerisuikaleissa-luu.1525073/
25060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä ole sattunut kohdalle luita, jos luutonta olen ostanut.

Äänestä

Kaikessa teollisesti tehdyssä ruoassa voi piillä ylläreitä ja niin valmistaessa kuin varsinkin syödessä tulee olla varovainen purressa tai hamppilääkäri kiittää laskua kirjoittaessaan.

KIvetön oliivi voikin olla kivellinen ja hammaskalusto ei kiitä varomattoman puraisun jälkeen.

Parempi tehdä sapuska itse mahdollisimman puhtaista raaka-aineista ja tietää mitä syö.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että tsikkeni olisi teurastettava itse, mutta jättää ne halvat suikaleet hyllyyn ja ostaa kalliimpaa kokonaista lihaa, jonka suikaloi sitten itse ja ehkä ne sattumat tulevat ilmi paremmin ruoan teon yhteydessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei ole ensimmäinen kerta, kun löytyy luunpalanen broilerisuikalerasiasta.
Aika teräviä kanan luut kaikenlisäksi.
Pitääkö kuluttajan tutkia lihat perinpohjin ennen paistamista? Jos tuotanto ei tätä huolellisemmin tee.
Linkistä voitte lukea, muillakin olleen samoja kokemuksia.
Joten tuotannossa pitäisi nyt olla tarkkana. Ottaa tämä asia pian esille.
Kohtalokasta jos esim. pienen lapsen suuhun joutuu tälläisiä luunpalasia. Eikä ole aikuisen suolistollekaan hyväksi.
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/broilerisuikaleissa-luu.1525073/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu