Lisääntyvät vuosi vuodelta. Tämä kuvaa laajemminkin Kajaanin näivettymistä?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 69
Vanhimmat
ja viimeinen sammuttaa valot.
Sama meininki monessa suomalaisessa kaupungissa, etelässäkin.
Kyllä on kajaanin keskusta muuttunut 30 vuodessa tosi hiljaiseksi
Montako Grillikioski ja oli aikonaan Kauppakadun varressa taksi kopilta vinoparkkiin
Ei tartte yhtään grillikioskia. Paskaa epäterveellistä ruokaa.
On kyllä ollut idioottimainen päätös tuo kävelypainotteinen Kauppakatu.
Täysin ääliömäinen päätös. Keskusta kuolee, kun kävelepä perukasta sinne kävelypainottaiseen keskustaan. Sama trendi Helsingissä. Liikkeet häviää keskustasta tämän viherpölhöilyn seurauksena. Trendi ei ole kävelypainotteinen keskusta, vaan trendi on täysin kuollut keskusta. Myös puolue.
Kävelypainoitteinen keskusta on hieno juttu! Asun keskustassa ja käyn usein keskustan liikkeissä ja esim. kahviloissa. Autolla ajavat eivät yrityksiä rikastuta vaan ajelevat pillurallia tai käyvät suurin piirtein vain pakollisissa asioissa.
Keskusta ei kuole kävelystä vaan siitä, että maailma muuttuu. Tosi se ei muuttuisi niin paljon, jos ne autoilijatkin uskaltautuisivat sieltä kopperoistaan ulkoilmaan ja KÄVELEMÄÄN ja ehkäpä jopa asioimaan erikoisliikkeissä tai söisivät ravintoloissa. Vaan ei, ne vaan valittaa kun ei saa ajaa Kauppakatua ja ei saa ilmaisia parkkeja, jos ja kun he mahdollisesti jättävät peltilehmänsä ja käyvät kiireesti ....niin missähän liene. Ei niitä keskustan liikkeissä näy!
Kajaanin keskusta on autiopainotteinen.
Ei se ole viherpölhöilyn seurausta, vajakki, vaan ihan päinvastoin, kauppamiehet haluaa että
sinä ostat kaiken yhdellä kertaa heidän omistamistaan jättimarketeista. Siinä ei ole viherhiukkasilla mitään osuutta eikä arpaa, sinä vaan olet niin vitun sokea uhollesi ettet
älyä. Laita foliohattu päähän ja odota että mamut ja kamut vie sun työt, kissat ja Urheiluruudun.
Niin nappikirjoitus, kiitos👌🏼👌🏼👌🏼👌🏼
Jos kajaanin kävelypainotteinen muutaman sadan metrin pätkä haittaa keskustaan tulemista niin pitää olla jo päässäkin vikaa, ei pelkästään jaloissa.
Kuopiossa on keskustaa missä ajella autolla ,Kajjjaani alkaa olla eläkeläisten keskus
Sielläkin läpsitään liikkeitä kiinni, mutt katuja on toki enemmän.
Kouta kiinteistöllä riittää ostettavaa...
Entinen Taneli/Rosso kiinteistö joutaa purkaa pois ja raatihuoneen torin voi siirtää sille puolen kauppakadun sekä välikadun väliin. Autoliikenne takaisin koko kauppakadulle niin tulee elämää.
Ei autoja keskustaan! Ne ei mitään elämää sinne tuo vaan pelkkää pakokaasua ja joutavanpäiviäistä pilistelyä.
Miksi ihmeessä liikkeiden pitäisi olla keskustassa? Kehräämöntie on niitä täynnä, joten sinne mars jos jotain pitää ostaa.
Näin ja tavarataloja on ihan riittävästi keskustassa. Erikoisempi tavara tilataan netistä. Kauppakadulle kapakoita ja terasseja ja ruokapaikkoja, niin kyl se siitä.
Kajaanissa ostovoima asu sivummalla ei keskustassa Keskustassa asuu vanhempia ihmisiä lapsiperheen pitää päästä autolla liikkeiden viereen olen pannut merkille kauppakadulla oman firman auto seisoo oven edessä viimeisetkin parkkipaikat näin menetetty
Miksi lapsiperheen pitää päästä autolla liikkeiden viereen?
Koska se on perhe Missä lapsetkin kulkevat mukana lapset oppivat tavoille Mitä tarvitsevat aikuisena Tämä oli minun viesti Pitäiskö olla omaa parkki lapsiperheille kysyjälle Oletko itse perheellinen
Lapsiperheet menevätkin keskustan sijaan Prismaan tai Kehräämöntien liikkeisiin, kun sinne pääsee katraan kanssa autolla viereen. Ala siinä Kauppakadun sohjossa lasten ja ostosten kanssa taitelemaan. Täysi fiasko koko kävelykatu eikä palvele yrittäjiä lainkaan. Palveluille/liikkeillä on kysyntää, mutta sinne mennään mihin pääsee autolla viereen.
Juuri tätä suurkapitaali haluaa, menet loukuun kuin sika suohon. Entäs ne autottomat, niidenkö pitää syödä kynsiään?
Oikea vastaus on että olet niin läski ja laiska ette jaksa kävellä kolme kaljalaatikkoa kainalossa autolle ellei se ole oven edessä.
Missä kohti kauppakadulla on kaljakauppa ennen siellä oli vaatekauppoja ja kelloliikkeitä taitaa olla r-kioski
Just joo, Kauppakadulla ei ole ollut elintarvikeliikkeitä vuosikausiin. Ja harva perhe nyt ostelee niitä vaatteita tms. kerralla niin paljon, että ostosten kanssa pitäisi "taiteilla". Tietyt lapsiperheet käyvät ulkona syömässä, kahvilla , jätskillä, vaateostoksilla ym. ja sitten on niitä perheita, jotka käyvät pikaisesti marketeissa ostamassa kaiken tarvittaan - kyse ei todellakaan ole autoista tai ajamisesta kaupan kylkeen.
Kävelykatu palvelee niitä ihmisiä, jotka viihtyvät keskustassa ja jotka käyttävät palveluita. SUurin osa kävelykadun kritisoijista on niitä, jotka eivät juuri nokkaansa keskustassa näytä, muutoin kuin on pakko ja osa taas ihmettelee tietokoneensa äärellä "missä ihmiset?"
Onhan siellä S-marketti ja Centrumit ollu iät ja ajat
Lisäisin vielä että opettele kirjoittamaan lauseiden perään piste.
Jännä kun kauppakadun varrella on ollut s-market ja on yhä.
Tais osua laardipalloon
En minä ainakaan osta oikeastaan mitään kivijalkaliikkeistä kun tilaamalla saa halvemmalla...ja palautusoikeudella.
Kuluttajansuojalaki pätee kyllä ihan samalla lailla kivijalkakaupoissakin. trolli.
Kivijalkakaupoissa ei ole lakisääteistä palautusoikeutta millekään ostokselle jossa ei ole virhettä. On sitten eri asia jos kauppa itse antaa palautusoikeuden.
Ja kaikki antaa. Voin tilata useita vaatteita kotiini sovitukseen. Helppoa
Taidat olla Lainapeitteen asiakas.
En vaan RevolutionRace, Xxl tuotteiden jne. Piti ihan laskea niin 7te pyöreästi tilannut tavaraa nettikaupoista tälle vuodelle, mukaan kuuluu mm. polkupyörä
ei taida xxl riittää sulle, norsu
Ei ole autolla tuleminen keskustaan mikään ongelma...paitsi ruuhka-aikaan ei ole tahtonut löytyä parkkipaikkaa kun täyttä. Ei ole hiljainen keskusta. Olisikin niin ei tarttisi ruuhkassa kävelllä ja jonotella kaupoissa.
Ruuhka - Kajaanissa 🤣😂🤣😆
Kumma kun siellä tänäänkin oli paljon ihmisiä liikenteessö ja Kauppakadulla ruuhkaksi asti ja parkit täynnä autoja. Ei taida nämä lönkyttäjät edes käydä keskustassa.
Eipä tuolla montaa kertaa vuodessa tarvitse käydä.
Samat tavarat ja palvelut löytyy marketeista.
Tästä eteenpäin myös Kajaanin väkiluku tulee laskemaan vuosi vuodelta pienemmäksi.
Aikalailla yleismaailmallinen ongelma keskustojen tyhjeneminen erikoiskaupoista. Yrittäjän pitää nyt vaan häippästä mahdollisimman nopeasti, ettei tule turha keskustassa roikkuminen kalliiksi.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007970775.html
Siinäpä se totuus nähdään, että ei enemmistö kansalaisista haluaa näitä eläviä kävelypainotteisia kävelykeskustoja. Hölmöläisen hommaa ja täysin vihreiden ideologista pölhöilyä yleisen edun vastaisesta. Samaan hullutukseen Kajaanikin on nyt lähteny ja menettää tasaisesti vetovoimaansa.
Se on ihan sama, mitä "enemmistö haluaa" kun esim. Kajaanissa tämä enemmistö istuu kotisohvallaan olipa kävelypainotteista tai ei. Ne, jotka niitä palveluita käyttävät, ovat juuri näitä kävelijöitä, eivät mitään viherpiipertäjiä tms.
KOitaakaa jo uskoa, ettei se autolla-ajo vaikuta asiakasmääriin lainkaan, kyllä se on ihan se viitseliäisyys ja ylipäätään se, ettei vain somessa valiteta vaan lähdetään liikkeelle ja ihmisten ilmoille muutoinkin kuin vain silloin kun on apteekissa käynti!
Miksi siis nämä yrittäjät halusivat näin korona aikana keskustaan maksuttoman pysäköinnin?
Kainuun pienissä kunnissa on kohta edessä se tilanne, että siellä olevaa asuntoa ei saa enää kaupattua kenellekkään. Tai asunnosta saa vain muutaman tonnin.
Keskiluokkainen autoileva perhe käyttäisi mielellään keskustan palveluita, jos se vain olisi saavutettavissa. Nyt keskustasta on muotoutumassa viherhörhöjen näyteikkuna, jossa ei ole asiakkaita eikä kohta liikkeitäkään. Tämä on totta jo nyt. Täysin polittiinen valinta tappaa yritykset ja kurittaa tavallisia perheitä utopistinen viherideologia edellä.
Kävelykatu ei liity maksuttomaan pysäköintiin millään tavalla. Pysäköinnin pitäisi ehdottomasti olla ilmaista.
Oletteko joku ylipainoinen vajakki perhe joka ei pääse jotenkin johonkin kauppaan kun Kauppakadun viimeiset satametriä on kävelykatua? Siis että suurin osa on autoiltavaa katua ja parkkipaikkoja tien varret täynnä. Oletko jotenkin tyhmä päästä vai missä isompi vika?
Vasta möin 170te rakennetun ok-talon 279te hintaan....
Minkälainen perhe sinulla on kun olet aggressiivinen Oletko itse kuvailemasi perhe Koita mennä niillä eväillä mikä sinulle on annettu jos ei parempaa vastausta saa
Eikö siis kehitysvammaisetkaan ole kaupunkistrategian mukaan tervetulleita elävään kaupunkikeskustaan? Eli siis tapetaan yritykset ja antaa perheiden rauhassa asioida prismassa.
Onpahan viherhörhöjen keskustautopianäyteikkuna sitten valmis.
Jota kukaan ei halunnut.
Mutta kun...
Olet vain tyhmä ja saamaton.
En usko Ei Kukaan järkevä tänne tommosia kirjoittele Oletko uneksia Milloin ihmiset kerskuvat rahoillaan
Käytä vajakki pisteitä.
Oletko sinä itse vajakki Et sinä normaali ole koska et osaa vastata Missä sivistys
Ei tuolla ole vihreiden ideologian kans mitään tekemistä, raha ja kepulit sen on järkänneet.
Taidat olla idiootti. Eilenkin pääsin Intersportiin...ja autolla ihan viereen parkkiin. Taidat vaan olla vatipää.
Pökelöllä puuttuu yhä ne pisteet.
Joo, näin kun sulta loppu bensa.
VOit puhua vain omasta puolestasi kuten minäkin. Olen keskiluokkaisen autoilevan perheen jäsen. Käymme keskustassa usein syömässä, kahvilla jne.jne. auto jää kotiin tai sitten parkkiin esim. vanhan vesilaitoksen luo tai torille - on ihanaa käveleskellä ja katsella näyteikkunoita! Kivijalkakaupat ovat loppumassa koska nettiostot ovat kasvaneet hurjasti. Kaikki kaupungit alkavat olla kävelypainoitteisia, vain maalikylissä posotellaan vielä kylillä, ja siellähän ei tunnetusti kauppoja ole!
Parkkimaksut ovat Kajaanissa todella vähäiset verrattuna mihin tahansa muuhun kaupunkiin!
Niin ja paljonko maksoit parkista? Vai maksoitko muuten vaan parkkisakot?
On se vaan tosi halpaa lystiä todellisille rahattomille vatipäille joille sossu maksaa elatuksenkin!
Mitä sulta puuttuu
Melko köyhää itkeä parkkimaksuista. Voi helvetti. Ei semmosilla peraukisilla ole varaa ostoksiinkaan.
Ei mitään. Kaikkea on ja lisää saan. Sinä olet silti retardi ja fädäri.
Tilanne on Sipilän syytä.
Ne tyhjät tilathan on hyviä kokoontumispaikkoja nuorisolle. Ei muuta kuin sisään vaan jos tyhjillään ovaT.
. Usein ajelen iltaisin keskustaan katselemaan Prisman ja Cittarin näyteikkunoita kun täällä syrjemmällä ei mitään ole.. Kajaanissako muka liiketilat tyhjillään!
Viimeinen sammuttaa valot