Hyvänen aika sentään.

Voi herran jestas sentään mitä sitä maailma eteen tuo.
Sovin treffit erääseen kaupungin keskustan kahvilaan, ollaan kirjoiteltu ja kuvia vaihdeltu,, mukavia asiallisia keskusteluja ja sopiva hetki tavata.
Mutta ,mutta luokseni lyllertää järkyttävän ylipainoinen nainen, kuvista on varmaankin 20 vuotta aikaa ja en meinannut tunnistaa ihmistä.
Kahviteltiin ja en malttanut olla kysymättä miksi ei voinut heti kertoa totuutta.
Kerroin minkälaisen kuvan minulle oltiin annettu ja jotenkin kun luottamusta mitataan heti ensi tapaamisella.
Nainen suuttui mulle ja haukkui nirsoksi.
No sanoin hänelle hyvää päivän jatkoa ja eikun uusiin haasteisiin.
PS;;; nainen oli todella ylipainoinen,,,pituus n,160cm paino varmaan 120
Mulle oli kuitenkin annettu ymmärtää, että vähän ylipainoinen.
no voihan se 60kg ylipainoa olla vähänkin,,ei sillä.
5975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mullakin samankaltainen kokemus. Tinderissä sovittiin treffit ja nainen oli selvästi lihavan puoleinen, ehkä noin 80-90kg kuvien perusteella. Ei se minua haitannut, mutta kun kahvipaikalle saavuttiin niin en meinannut tunnistaa. Oli oudosti päässyt leviämään kuvien jälkeen ja 90kg oli muuttunut 110kg. Mietin jo päässäni että voi helvetti sentään. Kahviteltiin ja ihan ok nainen muuten oli, mutta tuo feikkaaminen meni liian yli. Kieltäydyin kohteliaasti ehdotuksista vielä tavata.

Äänestä
  • Asiat tärkeysjärjestykseen!

    Äänestä

Ok..joo,mullekkin3on käynyt noin että antavat viäriä kuvia itsestään ,varmasti ainakin toistakymmentävuotta vanhoja ja sitten tosiaan lyllertee joku 120 kilonen makkaramaha vastaan.

Mutta tästäkin on jo n. Kymmenen vuotta aikoo, lähes ainnain.

Ite en ollut oikein selvillä kuin vasta nyt(sairaudesta johtuen) mikä tämä minun mahani on?

Mutta verimaha.

Kuvottava etten sanois mutta sitä ei sua Poissa.

Tiedän sen. Se aiheuttoo myös nälkee.

Kipuiloo tietysti kierron aikana ja viäntellöö muutenkin.

Se ihan oikeesti hytkyy itestään vaikka vain olis vuoan . Siis joskus .

Ihan kuin se haluis synnyttee joten voit kuvitella miten vaikeeta tämä on.

Mulla ei ole voimia pitee lasta .

Vaikka tiedän että tämmösillä hormooneilla voisin varmoon synnyttee vielä viiskymmpisenäkin mutta ajattele nyt ,

Joskus nytten vasta olen alkanut ajatella että jos tarkotus onkin se että suan lapsen vasta kun omat vanhemmat ovat kuolleet??

Olemme puhuneet läheisen kanssa että milloin tämä piina loppuu.

Äänestä

Kai se naamastakin näkyy kuvassa että on lihava. Jos osaa katsoa leuan alle...

Äänestä
  • Juu näkyyhän se mutta kuva voi olla 10 vuotta vanha.
    10-vuodessa kiloja voi tulla lisää paljonkin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Voi herran jestas sentään mitä sitä maailma eteen tuo.
Sovin treffit erääseen kaupungin keskustan kahvilaan, ollaan kirjoiteltu ja kuvia vaihdeltu,, mukavia asiallisia keskusteluja ja sopiva hetki tavata.
Mutta ,mutta luokseni lyllertää järkyttävän ylipainoinen nainen, kuvista on varmaankin 20 vuotta aikaa ja en meinannut tunnistaa ihmistä.
Kahviteltiin ja en malttanut olla kysymättä miksi ei voinut heti kertoa totuutta.
Kerroin minkälaisen kuvan minulle oltiin annettu ja jotenkin kun luottamusta mitataan heti ensi tapaamisella.
Nainen suuttui mulle ja haukkui nirsoksi.
No sanoin hänelle hyvää päivän jatkoa ja eikun uusiin haasteisiin.
PS;;; nainen oli todella ylipainoinen,,,pituus n,160cm paino varmaan 120
Mulle oli kuitenkin annettu ymmärtää, että vähän ylipainoinen.
no voihan se 60kg ylipainoa olla vähänkin,,ei sillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu