On alkanut jo vappu Kaunissaaren laguunissa. Sama Anneli&Reiska mölyäminen jatkuu kaudesta toiseen. Lämmitin ei toimi mutta ei kuulemma haittaa. Kaunissaaressa ei ole kuulemma koronaa.
Taas on Kaunissaaren porukat päissään
Anonyymi
20986
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Reino sai koronan R.I.P. Ei enää häiriköi teitä hienohelmoja.
Väärä tieto. Korona ei viihdy alkoholissa ja Reinon solut lillii jatkuvasti Tapio-viinassa tai vastaavassa. Maksakin vaihdettiin 2014 joten nykyisellä on vielä paljon kilometrejä jäljellä.
Murheellista että tämä oman elämänsä pakinoitsija jatkaa tänäkin vuonna viinan ja kakan hajuista tarinaansa. Hänellä onnyksi ainoa faninjolla on ehkä muugama sivupersoona.
Aina kuitenkin tulet tänne lukemaan Reinon ja Annelin viimeiset kuulumiset.
Joo. Luen kaikki jutut ja tämän kohdallanjoudun aina toteamaan että sulle ei ole pakinoitsijan lahjoja suotu. Jos ajattelet olevasi humoristi tai kirjoittaja niin voin vakuuttaa että olet parempi muissa harrasteissasi.
On tosiaan tyhmää juttua, ja vuodesta toiseen jaksaa näitä toistella ja vastailla itselleen, raukka.
Joillekin veneilyynkin liittyy viinakset. Mutta varmasti jossain olisi parempikin palsta rappioalkoholismiläpälle?
Luontoääni Kaunissaaresta: kilisee kilisee kassissa.
Tapsa ei kilisi, koska muovi leka, siis jokin mättää?
Kilisee, kilisee kossunen
läikkyen, välkkyen.
Kilisee, kilisee kossunen
keinuessa Barlitin.
On tosiaan tyhmää juttua. Vastailee itselleen, raukka. Miten vinoutunut käsitys jollain voi olla veneilystä.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllä aika usealle nuo viinakset eri muodoissa maistuvat aika runsaastikkin, ei tietysti kaikille ja veneily sinänsään ei ole varmastikkaan laukaiseva tekijä naukkailulle.
Niin kauan, kun naukkailijat eivät terrorisoi muiden viihtyvyyttä naapurustossa, niin ei niistä haittaa ole ja muutamat häiriköt leimaavat kaikki naukkailijat samaan häiriköiden kastiin...
Hyvää omanlaista veneilyä kaikille ja huomioidaan myös muut...

Jos joku on alkoholisti niin se on. Veneillessä ei kuitenkaan saisi kännähdellä.
Suosittelenkin aloittajalle tämän palstan jättämistä ja oman alkoholiongelman, jos sellainen on, ratkaisua, vaikkapa AA:ssa
Eikö+laki+suo+pursimiehen+hutikan+olevan+alle+1%+joten+keppanaa+voi+litkiä+mielin+määrin,+eikä+raja+ylity,+siis+jos+maistuu...
Osta mökki, jos noin harmittaa.
Samaa mieltä. Ihan mukavalta vaikuttanut porukka Kaunissaressa, eikä mitään valittamista ole ollut niinä kertoina kun on käyty. Itse olen laittanut korkin kiinni jo jokin aika sitten, mutta saahan sitä kaljaa juoda. Ei se kiellettyä ole ja verojakin tulee maksettua jos Suomessa kaupasta ostaa.
Mökki olisikin hyvä näille juoppoveneilojöille. Älkää ottakonsinne internettiå.
Sikahuonoa läppää. Vaihda palstaa.
tule mukaan !
PRIDE viikon kunniaksi Kaunissaaren vakiporukka suuntaa NJKlle, perinteiseen ruotsalaistuntumaan.