Kirjastotyön vaaroja

Mikään työ antaudu ilmaiseksi
Kaikki maksaa.

Kirjastolaisilla esimerkiksi on yliloogista kasvua,
ja tunteellisuuden vähenemistä niin paljon
että lopulta he joko joutuvat pyrkimään taideoppilaitokseen kuviksen linjalle
(tai musiikkiopistoon vanhuuden päivillä)
että he eivät osaa enää kommunikoida ihmisten kanssa,
koska looginen ajattelu on ottanut vallan
ja tavallisesta kanssakäymisestä on tullut patoloogista ja lääkärikäyntiä vaativaa.

Kun ajatteli että kirjastoon voi työntää ketä vain työtöntä,
niin erehtyy, koska toiset töiden jälkeen eivät palaudu normaaleiksi.

Varsinkin naisten peehoon arvon lasku on kohtalokasta.
Hapan ympäristö, jota luo aivojen ylitoiminta voi olla kohtalokasta
esimerkiksi ihmisen evoluution kannalta aika suorasukaisesti kirjatoukka sairauden takia.

Kun nainen alkaa leikata jo nuoruudessa hiuksensa lyhyeksi ja muuttuu harmaaksi
niin voi vakavoitua.
1144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miehen kirjatoukka syndroomaan kuuluu, että hän ei saa itselleen naista.
Miehen tunteisiin kuuluu aika roimasti, että hänestä kukaan ei pidä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikään työ antaudu ilmaiseksi
Kaikki maksaa.

Kirjastolaisilla esimerkiksi on yliloogista kasvua,
ja tunteellisuuden vähenemistä niin paljon
että lopulta he joko joutuvat pyrkimään taideoppilaitokseen kuviksen linjalle
(tai musiikkiopistoon vanhuuden päivillä)
että he eivät osaa enää kommunikoida ihmisten kanssa,
koska looginen ajattelu on ottanut vallan
ja tavallisesta kanssakäymisestä on tullut patoloogista ja lääkärikäyntiä vaativaa.

Kun ajatteli että kirjastoon voi työntää ketä vain työtöntä,
niin erehtyy, koska toiset töiden jälkeen eivät palaudu normaaleiksi.

Varsinkin naisten peehoon arvon lasku on kohtalokasta.
Hapan ympäristö, jota luo aivojen ylitoiminta voi olla kohtalokasta
esimerkiksi ihmisen evoluution kannalta aika suorasukaisesti kirjatoukka sairauden takia.

Kun nainen alkaa leikata jo nuoruudessa hiuksensa lyhyeksi ja muuttuu harmaaksi
niin voi vakavoitua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu