Käärme toi kielten sekoituksen.

Käärme huijaa ihmistä piiloutuen uskontojen taakse. Käärem on kirjoittanut myös vanhan testamentin. Sieltä löytyy kohtia jotka kielivät siitä miten käärme haluaa pitää maailman ihmiset tiukassa kontrollissa ja planeettamme matalan.

Käärme esimerkiksi järjesti kielten sekoituksen jotta ihmisten olisi vaikeampi liittoutua keskenään.

Käärme omi myös Jeesuksen omiin tarkoituksiinsa, Jeesus oli vain ihminen eikä Jumala kuten alunperin väitettiin. Jeesuksen kuoleman jälkeen Käärme teki jeesuksesta keulakuvan jota käytti vetääkseen ihmiset tiukkaan kontrolliinsa. Juutalisuus on yksi käärmeen käyttämistä uskonnoista johon Jeesus keulakuvan seuraaminen lopulta johtaa ja Juutalaisuus on ahdas ja paha tila ihmiselle jotta käärem kykenee pitämään ihmiskunnan tiukassa kontorllissaan.
10115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihminen rakensi tamppelin ja ajatteli sen yltävän taivaaseen asti, ja tunsivat itsensä mahtaviksi, jotka eivät tarvitse omaa luojaansa.
Jumala sekoitti ihmisten kielet ja tekele tuhoutui, koska he olivat menneet liian pitkälle.

Äänestä
  • Juuri niin raamatussa selitetään. Vanha testamentti varsinkin on pitkälle käärmeen kirjoittama. Ihmisten rakennettua temppelinsä taivaaseen asti käärme huomasi ihmiset liian pystyviksi voidakseen hallita heitä ja käyttää hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. Niinpä hän löi ihmisten rivit rikki ja loi myös kielten sekoituksen pitääkseen ihmiset hajallaan ja vaikeuttaakseen heidän liittoutumistaan.

    Äänestä

aloittaja puhuu kaksihaaraisella kielellä.

Äänestä

>...Käärme on kirjoittanut myös vanhan testamentin...

Miksi uskoisin sinua?

Äänestä
  • Lue vanha testamentti ajatuksella niin ymmärrät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue vanha testamentti ajatuksella niin ymmärrät.

    > Lue vanha testamentti ajatuksella niin ymmärrät.

    Olen lukenut monta kertaa ja siksi olenki erimieltä kanssasi.

    Äänestä

Oikeastaan pitää lukea : Koraani, Barnabaan evankeliumi, Bartholomeuksen evankeliumi, Hare Krishna kirjoja, Heenokin kirja, Jasherin kirja, yms. Kun on lukenut TOTUUDEN , jonka saatana itsekin paljastaa monissa kirjoissa niin ymmärtää EEDENIN PUUTARHASTA ASTI OLLEEN SALALIITON LAAJUUDEN.
Kaikkien enkelien piti kumartaa Aadamia mutta lopulta ne kääntyivät kumartamaan saatanaa.
Mutta jos pelkää sen olevan saatanan salaisuuksiin perehtymistä ja tahtoo säilyttää uskottelun ja luottamuksen vaikka valheellisen niin ei tieto saatanan salaliitoista ole sitä parempi asia, vaan kutosluokan totuutta eikä ykkösluokan. Usko ja uskottelu on kolmosluokkaa.

1 rakkaus
2 toivo
3 usko
4 oikeudenmukaisuus
5 armo
6 totuus
7 rauha
8 kärsivällisyys, odotus
9 rikkaus
10 hartaus
11 työ ja lupaukset
12 vakaat olot
Jne.

TOTUUS EI OLE TÄRKEIN.

Äänestä

Käärme on matelija,eläin

Äänestä

Herra Seebaot on valkoinen käärme.

Äänestä
  • Valkoinen käärme ei tunnusta mitään ihmisen politiikkaa millään tavalla, valkoinen käärme voi olla niin kommunismin kuin minkä tahansa totalitarismin takana.
    Käärme oli läntisestä maailmasta poissa vuosisadan verran, yrittää nyt paluuta takaisin ja houkuttelee ihmisiä harhauttavalla menneisyyden glamourilla ja monien eri uskontojen taakse piiloutumalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käärme huijaa ihmistä piiloutuen uskontojen taakse. Käärem on kirjoittanut myös vanhan testamentin. Sieltä löytyy kohtia jotka kielivät siitä miten käärme haluaa pitää maailman ihmiset tiukassa kontrollissa ja planeettamme matalan.

Käärme esimerkiksi järjesti kielten sekoituksen jotta ihmisten olisi vaikeampi liittoutua keskenään.

Käärme omi myös Jeesuksen omiin tarkoituksiinsa, Jeesus oli vain ihminen eikä Jumala kuten alunperin väitettiin. Jeesuksen kuoleman jälkeen Käärme teki jeesuksesta keulakuvan jota käytti vetääkseen ihmiset tiukkaan kontrolliinsa. Juutalisuus on yksi käärmeen käyttämistä uskonnoista johon Jeesus keulakuvan seuraaminen lopulta johtaa ja Juutalaisuus on ahdas ja paha tila ihmiselle jotta käärem kykenee pitämään ihmiskunnan tiukassa kontorllissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu