Jeremiah Johnsonin v. 2018 näkemä näky Jeesuksesta leijonana

Jeremiah Johnsonin v. 2018 näkemä näky Jeesuksesta leijonana

Kun Herra Jeesus ilmestyi minulle, Hän sanoi: ”Jeremia, monet tuntevat lampaan, joka meni Golgatalle, mutta harvat tuntevat leijonan, joka palaa takaisin maan päälle tuhoamaan Isänsä viholliset. Sama viha, joka langetettiin ristillä, langetetaan tuomiona minun palatessa takaisin.

Minä tulen vapauttamaan apostoliset ja profeetalliset sanansaattajat, jotka julistavat lopunajan tuomioita ja Jumalan vihaa seurakunnalle ja varoittavat seuraamuksista niitä, jotka ainoastaan tunsivat armon, ylistyksen ja lampaan, mutta hylkivät tuomion ja vihan leijonaa. Monet tunsivat minut ainoastaan suurena esirukoilijana, joka minä olenkin, mutta minä olen myös takaisin palaava leijona, kuningas ja tuomari.

On olemassa muutakin kuin esirukous. Minä opetan minun omilleni näinä viimeisinä päivinä, kuinka rukoilla kuninkaallisia tuomiorukouksia.

Minä perustan hallitukseni maan päälle ja teen vihollisistani astinlaudan. Minä hallitsen ja käsken rautaisella valtikalla. Jeremia, monet tulevat loukkaantumaan minuun palatessani. He ovat tehneet Jumalan kaltaisekseen ja omaksi kuvakseen ja tulevat kieltämään minut, kun palaan kaikessa kunniassa, voimassa ja loistossa takaisin. Sinun täytyy varoittaa seurakuntaa pilkkaavasta hengestä, joka tulee ylikorostamaan hyvyyttä, mutta ei koskaan opeta minun ankaruuttani, vihaani ja tuomioitani.

https://www.charismanews.com/opinion/74401-man-sees-jesus-in-vision-many-will-be-offended-at-my-return
475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Sinun täytyy varoittaa seurakuntaa pilkkaavasta hengestä, joka tulee ylikorostamaan hyvyyttä, mutta ei koskaan opeta minun ankaruuttani, vihaani ja tuomioitani."

Se on nähty - lässyhumanismi on vallannut Suomen. Jos muu maailma hyppää järven, menee Suomineito perässä. Papit siunaavat melkein kenet vain avioon. Lapset ovat alkaneet kärsiä likinäköisyydestä, koska silmälasipäisiltä ei ole kielletty lisääntymistä.

Äänestä
  • https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007916692.html

    "...sairaskohtauksen saanutta ... elvyttämään aloittanut henkilö huusi ”apua”.
    Moni käveli ohi. Kukaan ei pysähtynyt, ei tullut apuun."

    Miksi? Koska ei ollut oma läheinen! Kun tuntematon kuolee, mitä siitä? Sitä, että hän ei ollut sukulainen, jonka ylentää muiden yläpuolelle, ei hyvä ystäväkään! Ja poliisi vielä ihmetteli?!

    Meillä ei ole klaania, ei edes heimoa! Tuntuuko sellainen ihmislajille ominainen menetys missään? Ei? Mitä meistä on tehty?? Kristinuskon nimissä lampaita?

    Kun nälänhätä tulee, kaikki repivät kaikkialta kaiken, ja antaa muiden kuolla, kunhan itse selviää! Se nähtiin koronan alussa! ja kun lehdistö tuli paikalle, niin olihan jo hallitus osoittanut miten silloin on käyttäydyttävä: HYMYILE!
    Muuttuuko asiat vasta, kun tulee poikkeustilan tai sodan takia nälänhätä? Siinä vaiheessa laittaisin sotilaat vahtimaan kauppoja, ja lopettaisin kaiken avun työkyvyttömille!

    Äänestä

Jeremiah Johnson profetoi oikein myös Trumpin toisen kauden voiton.

Jumalan tuomio alkaa aina ensin seurakunnassa.
Mutta hän tulee seurakunnalle vastaan ensin pilvissä, ja 7 vuotta myöhemmin tulee seurakunnan kanssa Öljymäelle tuomarina.

Äänestä
  • Oisko sulla mitään uutta kerrottavaa??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Jeremiah Johnsonin v. 2018 näkemä näky Jeesuksesta leijonana

Kun Herra Jeesus ilmestyi minulle, Hän sanoi: ”Jeremia, monet tuntevat lampaan, joka meni Golgatalle, mutta harvat tuntevat leijonan, joka palaa takaisin maan päälle tuhoamaan Isänsä viholliset. Sama viha, joka langetettiin ristillä, langetetaan tuomiona minun palatessa takaisin.

Minä tulen vapauttamaan apostoliset ja profeetalliset sanansaattajat, jotka julistavat lopunajan tuomioita ja Jumalan vihaa seurakunnalle ja varoittavat seuraamuksista niitä, jotka ainoastaan tunsivat armon, ylistyksen ja lampaan, mutta hylkivät tuomion ja vihan leijonaa. Monet tunsivat minut ainoastaan suurena esirukoilijana, joka minä olenkin, mutta minä olen myös takaisin palaava leijona, kuningas ja tuomari.

On olemassa muutakin kuin esirukous. Minä opetan minun omilleni näinä viimeisinä päivinä, kuinka rukoilla kuninkaallisia tuomiorukouksia.

Minä perustan hallitukseni maan päälle ja teen vihollisistani astinlaudan. Minä hallitsen ja käsken rautaisella valtikalla. Jeremia, monet tulevat loukkaantumaan minuun palatessani. He ovat tehneet Jumalan kaltaisekseen ja omaksi kuvakseen ja tulevat kieltämään minut, kun palaan kaikessa kunniassa, voimassa ja loistossa takaisin. Sinun täytyy varoittaa seurakuntaa pilkkaavasta hengestä, joka tulee ylikorostamaan hyvyyttä, mutta ei koskaan opeta minun ankaruuttani, vihaani ja tuomioitani.

https://www.charismanews.com/opinion/74401-man-sees-jesus-in-vision-many-will-be-offended-at-my-return

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu