Pauli Vahteralta loistava kirjoitus somaleista

Pitkä juttu, mutta kannattaa ehdottomasti lukea.

Pari otetta:

"YK:n raportti 2019 paljasti, etteivät Afrikasta Eurooppaan saapuvat ole vainottuja eikä heitä vaivaa suunnaton köyhyys. Massasiirtolaisuuden pääasiallinen syy on halu saada parempi toimeentulo, vaikka suurin osa tulijoista hakeekin turvapaikkaa Euroopasta"

"Suomalaiselle lentomatka Helsinki – Mogadishu maksaa noin 500-600 euroa. Afrikasta ostettuna yhdensuuntainen lippu on halvempi. Silti matkan rahoittaminen vaatii kuukausien palkan. Matkat maksetaan usein Suomessa asuvan maanmiehen sosiaalituesta, jonka tulija maksaa takaisin saatuaan oleskeluluvan. Rahanvälitys Suomesta Somaliaan tehdään kansainvälisten välitysyritysten kautta. Helsingissä Hämeentiellä on Dahabshiil Money Transfer and Exchange Oy:n toimipiste. Sen liikevaihto muodostuu rahansiirtopalkkioista. Vuonna 2019 liikevaihto oli 84.075 euroa, mikä tarkoittaa kymmenien tuhansien (kpl) rahalähetyksiä Suomesta"

"Vuosina 2000-2009 somalit saivat Suomesta 8 turvapaikkaa. Vuosina 2010-2014 annettiin 68 turvapaikkaa, joista puolet vuonna 2014. Vuonna 2015 tein kantelun oikeuskanslerille siitä, etteivät Migrin päätökset somaleista ole laillisia, koska he saavat jäädä, vaikka eivät saa turvapaikkaa. Migri säikähti ja alkoi tehtailemaan 2015 turvapaikkaan oikeuttavia päätöksiä. Vuoden 2015 261 turvapaikoista valtaosa annettiin kantelun jälkeen. Kantelusta oikeuskansleri pyysi vastineen, minkä takia Migrille tuli kiire muuttaa käytäntöjään. Seuraavana vuotena 2016 annettiin 321 turvapaikkaa. Siis yli neljä kertaa enemmän kuin 25 ensimmäisenä vuotena yhteensä."

https://www.vahtera.blog/post/somalit-osa-ii-turvapaikat

Migri on siis suosinut törkeästi somaleita.
3764
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Juuri uutisissa on että Somalian presidentti kutsuu kansalaisiaan takaisin rakentamaan omaa maata, Suomi ei ole milloinkaan Somalin kotimaa.

Äänestä
  • Näin se pitääkin olla. Lädetään pois kun turvapaikkaa ei enää tarvita. Esim. Tanska palauttaa ensimmäisenä Euroopan maana syyrialaisia pakolaisia kotimaahansa.

    Äänestä

  • Ketäs siellä mahtaa asustaa ?

    Anonyymi
    08.04.2021 12:59
    Ilmoita
    Helsingin kaupunki julkaisi keskiviikkona tiedot uusista koronavirustartunnoista postinumeroalueittain viimeisen kahden viikon ajalta. Helsingin 009-alkuiset postinumeroalueet ottivat ylivoimaisesti raskaimman osuman uusista koronatartunnoista. Suhteellisesti eniten tartuntoja 100 000:tta asukasta kohden löytyi Itäkeskuksen-Marjaniemen alueelta (826) ja perässä tulivat Puotinharju (760) ja Puotila (658).

    Keskittymä on tiukasti maantieteellinen. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007907060.html

    Äänestä

Mauno Koivisto junaili sen porukan maahan koska luuli niitä venäläisiksi mustiksi kommunisteiksi ja äänestäjikseen.

Joko muuten Manun haudalla on käyty paskalla?

Äänestä
  • Tuo on emävale.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on emävale.

    Jep, ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Kun niistä nyt vaan pääsisi eroon.

Äänestä

Ihme sota siellä on menossa kun potkupalloakin voi pelata sarjatasolla ..Mogadishu City johtaa muuten sarjaa ennen Raadsania ja Horseed on vasta kolmantena .Dekedda ja Geeska Afrika ovat putoamassa....

Äänestä

Ja jännä juttu sinänsä sekin, että mitä rauhallisemmaksi Somalia muuttuu, sen ENEMMÄN turvapaikkoja myönnetään!?

Loppukiri? :) ... ennen kuplan puhkeamista?

Äänestä

Viherpunikkien identiteettipolitiikassa valhe on yhtä arvokas asia kuin totuus. Entisessä Neuvostoliitossa yritettiin rakentaa elämää valheiden varaan, mutta se epäinnistui. Suomalainen viherpunikki haluaa kokea saman kantapään kautta uudelleen.

Äänestä

Just kuulin kun somalit on sossun asiakkaina niin heille ei uskalla kukaan sanoa ei mihinkään vaateisiin ei uskalla sossutäti muuten lähteä kotiin, kun saa pelätä mitä kotimatkalla tapahtuu. Irtisanoutumisia työstä kun ei enää jaksa ei uskalla tehdä työtään koko ajan pelko takaraivossa.

Äänestä
  • Tuossa voi olla perää.

    Äänestä

  • Puolituttuni, työpaikkaa ja paikkakuntaa vaihtanut entinen sossutäti kertoi samaa.
    Mikään ei riitä. Uhkailevaa , agressiivista käytöstä. Huutamista koko klaanin voimin. Vihjailevaa pelottelua.
    Esimiehiltä on turha toivoa tukea. On helpointa antaa vaan mennä kunnes tässä tapauksessa tuli mitta täyteen.

    Tarvittaisiin selkeät ohjeet. Tehokas valvonta ja riittävät sanktiot häiriötapausten varalle.
    Oikeus ilman pelkoa vetää rajat "lahjoituksille".
    Törkeissä tapauksissa tiukentaa avustukset ja tukitoimet "kasarmiasteelle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolituttuni, työpaikkaa ja paikkakuntaa vaihtanut entinen sossutäti kertoi samaa.
    Mikään ei riitä. Uhkailevaa , agressiivista käytöstä. Huutamista koko klaanin voimin. Vihjailevaa pelottelua.
    Esimiehiltä on turha toivoa tukea. On helpointa antaa vaan mennä kunnes tässä tapauksessa tuli mitta täyteen.

    Tarvittaisiin selkeät ohjeet. Tehokas valvonta ja riittävät sanktiot häiriötapausten varalle.
    Oikeus ilman pelkoa vetää rajat "lahjoituksille".
    Törkeissä tapauksissa tiukentaa avustukset ja tukitoimet "kasarmiasteelle.

    Somalit ja käyttäytyminen.

    Äänestä

Meidän kotimaamme on surkeiden järjettömien hulttioiden käsissä. On vakavasti syytä olla huolissaan.

Äänestä

Pitääkö ensin hankkiutua eroon Migrin virkaloisista ja sen perään noista sen tänne järjestämistä somaloisista?

Äänestä

Suomi ejistää maapallon hävitystä pyrkimällä näitä ylisynnytäjiä ruokkimaan ja eikuin lisää pukkaamaan väkeä mailma täyteen ja täystuhomme siinä samalla syntyy
TÄTÄ ON VIHREE SIIRTYMÄ JA SOSIALISTIN JÄRETTÖMYYS SIIHEN PÄÄLLE

ME LOPETAMME IHTEMME JA TÄMÄ ON VARMAA

Äänestä

Hyvää tekstiä Vahteralta.

Äänestä

Eli somalit ei hädässä, haluavat paremman elintason helpommalla. Kari Suomalainen sen jo aikoinaan tiesi.

Äänestä
  • "Turvapaikkaturismista", eli valepakolaisuudesta puhutaan.

    Äänestä

somalit eivät 90-luvun alussa olleet minkään määritelmän mukaan olleet hädänalaisia. Hyysärit antoivat 2 vaihtoehtoa, hakekaa turvapaikkaa tai jatkakaa matkaa. Nyt jokainen ymmärtää miten hirveä virhe se oli.

Äänestä

Saa nähdä,nostetaanko joku syyte totuuden kirjoittamisesta.

Äänestä
  • Riski olemassa.

    Äänestä

Viime vuonna edesmennyt Willbur Smith on kirjoittanut Somalirannikosta kaksi kirjaa.
Alkuperäiset englanniksi, mutta ne ovat käännetty myös suomeksi. Thoh tsoh, näpit irti niistä. -Et saa lukea...

Seurantaa...seurantaaa...MITÄ, minäkö en saa lukea. Varmana luen. -Aha, olet siis kapinallinen? -Tai murroikäinen, joka haluaa tietää enemmän.

Miksi kiellän lukemasta niitä? No siksi, että ne ovat järkyttäviä. Ei huonouttaan, vaan raakuuttaan.

Äänestä

Eikä tunnu koronasäännöt tehoavan somaleihin, eivät välitä.

Äänestä

Synnytyskoneet saavat melkein 7000 euroa kuussa puhtaana käteen

Äänestä

Täyttä asiaa.

Äänestä

Ja paljonko somaleissa on jihadismin kannattajia?

Äänestä

  • Eikös+ihan+kaikista+muslimeista+täys+100+%+jihadismin+kannattajia,+koska+jos+imaamilta+tulee+fatwa+osallistua+jihadiin,+niin+jokaisen+kunnon+musliminhan+on+silloin+myös+osallistuttava!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä on vähän aiheeseen viittaavaa.

    Lapsille radikaalia kasvatusta Suomessa – ministeriöt pallottelevat vastuuta
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/4a3a8eae-60e8-4c11-8436-04b1b42b0654

    THL: ”No eihän se nyt herranen aika ole OLLENKAAN haitallista lapsen kehitykselle jos hän hieman tutustuu kurkunkatkomisvideoihin? :) Ihan harmitonta monikulttuurista toimintaa!

    Mutta ne perkeleen amerikkalaiset elokuvat joissa tapetaan ihmisiä pitäis kyllä kieltää lailla!”

    *diu diu!* 🤪

    Äänestä

Ne jotka huutavat persu tai natsi, eivät perustele huuteluaan mitenkään tai esitä mitään faktatietoa väitteillensä. Viitataan vain johonkin yksittäisiin hörhöihin ja leimataan kaikki puolueen kannattajat samanlaisiksi.

Äänestä
  • Korjaan Vahtera on natsi ja sika. MOT

    Äänestä

  • Korkein oikeus ottaa asian käsittelyyn.

    https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/5275714/Saako aarioikeistoaktivistia kutsua natsiksi ja rasistiksi Korkein oikeus paatti ottaa asian ratkaistavakseen

    Natsiksi ja rasistiksi (ja persuksi) ei saa kohta ketään kutsua.

    Äänestä

Rassismi ja liian pienet asunnot.

Äänestä
Anonyymi00043

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

Pitkä juttu, mutta kannattaa ehdottomasti lukea.

Pari otetta:

"YK:n raportti 2019 paljasti, etteivät Afrikasta Eurooppaan saapuvat ole vainottuja eikä heitä vaivaa suunnaton köyhyys. Massasiirtolaisuuden pääasiallinen syy on halu saada parempi toimeentulo, vaikka suurin osa tulijoista hakeekin turvapaikkaa Euroopasta"

"Suomalaiselle lentomatka Helsinki – Mogadishu maksaa noin 500-600 euroa. Afrikasta ostettuna yhdensuuntainen lippu on halvempi. Silti matkan rahoittaminen vaatii kuukausien palkan. Matkat maksetaan usein Suomessa asuvan maanmiehen sosiaalituesta, jonka tulija maksaa takaisin saatuaan oleskeluluvan. Rahanvälitys Suomesta Somaliaan tehdään kansainvälisten välitysyritysten kautta. Helsingissä Hämeentiellä on Dahabshiil Money Transfer and Exchange Oy:n toimipiste. Sen liikevaihto muodostuu rahansiirtopalkkioista. Vuonna 2019 liikevaihto oli 84.075 euroa, mikä tarkoittaa kymmenien tuhansien (kpl) rahalähetyksiä Suomesta"

"Vuosina 2000-2009 somalit saivat Suomesta 8 turvapaikkaa. Vuosina 2010-2014 annettiin 68 turvapaikkaa, joista puolet vuonna 2014. Vuonna 2015 tein kantelun oikeuskanslerille siitä, etteivät Migrin päätökset somaleista ole laillisia, koska he saavat jäädä, vaikka eivät saa turvapaikkaa. Migri säikähti ja alkoi tehtailemaan 2015 turvapaikkaan oikeuttavia päätöksiä. Vuoden 2015 261 turvapaikoista valtaosa annettiin kantelun jälkeen. Kantelusta oikeuskansleri pyysi vastineen, minkä takia Migrille tuli kiire muuttaa käytäntöjään. Seuraavana vuotena 2016 annettiin 321 turvapaikkaa. Siis yli neljä kertaa enemmän kuin 25 ensimmäisenä vuotena yhteensä."

https://www.vahtera.blog/post/somalit-osa-ii-turvapaikat

Migri on siis suosinut törkeästi somaleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu