Helenan 2.4.2021 näkemä uni kaiken sortumisesta ja pelastusarkista

Helenan 2.4.2021 näkemä uni kaiken sortumisesta ja pelastusarkista

Näin 2.4.2021 unen, jossa oli mieheni ja minun lisäkseni paljon muitakin ihmisiä. Katsoimme siinä kaunista kalliomaisemaa, kun kaikki alkoi sortua ympäriltämme.

Yhtäkkiä olimme jonkin laitteen sisällä, juna, linja-auto tai jokin, joka kuvastaa pelastusarkkia. Samalla sortuminen jatkui järjestelmällisesti ympärillämme.

Aluksi se tuntui hetken pikkaisen pelottavalta, mutta sitten ymmärsimme, ettei meillä ole mitään pelättävää, koska olemme Kristuksessa Jeesuksessa turvassa.

Samoin tietoisuuteeni tuli koko ajan ajatus, että kaikki raamatullinen ja konservatiivinen arvomaailma romutetaan järjestelmällisesti ympäriltämme, mutta ne jotka ovat Kristuksessa saavat pelastuksen, eivätkä sorru Antikristuksen vallan alla, sillä Kristusta ja hänen seurakuntaansa eivät tuonelan portit voita.

Toisia uskovia otetaan kuoleman kautta pois taivaan kotiin ja toiset ovat sen ajan maan päällä, minkä Jumala on määrännyt. Sitten tulee tempaus, kun taivaallinen Isä lähettää Poikansa hakemaan seurakuntansa.
7110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitähän näin jännää seuravaksi?

Äänestä

Arvostella pitää profetiat, mutta älkää arvostelko niin rajusti, ettei kukaan uskalla enää laittaa mitään viestejä julkisuuteen. Ymmärrätte varmaan, ettei sekään ole hyvä, että pelko estää oikeiden sanomien ja profetioiden julkituonnin. Sitä paitsi, aika on aina se mittari myös, joka näyttää mikä profetia on oikea, mikä ei. Ymmärrän kyllä, että heikkohermoisemmat, voivat saada traumoja, kun lukevat kaikenlaisia profetioita, mutta silloin on parasta mennä jonkun hyvän sielunhoitajan tykö, ja antaa tämän rauhoittaa mieltä ja ajan kanssa oppia, että Jumalalla on joka tapauksessa hyvä suunnitelma omiansa kohtaan, vaikka mentäisiin halki vaikeiden aikojen. Rauhaa kaikille ja paras tapa tietenkin saada rauha kaikkeen hälyyn tässä maailmassa, on mennä polvilleen Herran eteen ja pyytää Hänen armoaan, että jaksaa henkisesti tämän lopun maailmanajan.
T. Helena

Äänestä
  • Tervenhenkiset+Jeesuksen+seuraajat+"koettelevat+kaiken"+niinkuin+apostoli++Paavali+on+neuvonut,+ja+itse+Jeesuskin.Asia+on+niin,+että+se,+joka+on+JUmalan+asialal,+ja+profeetallisellakin+-+se+uskova+uskaltaa+tuoda+sen+(raittiin)+ja+koetellun+sanoman,+jokan+TIETÄÄ+varmasti+Herralta+saaneensa!Joka+lajin+sekatuotoksia+pitääkin+karttaa+ja+harkita!+Ei+pidä+ede+kuvitella,+että+kun+näkee+yöllä+unen,+se+olisi+100%+Herran+antama?++Eikä+pidä+heti+aamulla+nostaa+sitä+julkiseen+nettiin!++On+ensin+ITSE+koeteltava,+onko+sanoma+Herralta?+Ja+että+tahtooko+HÄN+sen+tuotavaksi+julki.Kommenttia…+Helena?Kuka+oletkin+Helena,+niin+ei+huoli+puolustella+mahdollisia+sielun+tuottamia+unia+ja+sanomia.On+aivan+kohtuutonta,+että+jos+lukee+profetioita++-+niin+sitten+Sinä+arvioit+että+joku+on+”heikkohermoinen”++-+ja+pitää+mennä+sielunhoitajalle?+Kirjoitat+näin:"Ymmärrän+kyllä,+että+heikkohermoisemmat,+voivat+saada+traumoja,+kun+lukevat+kaikenlaisia+profetioita,+mutta+silloin+on+parasta+mennä+jonkun+hyvän+sielunhoitajan+tykö,+ja+antaa+tämän+rauhoittaa+mieltä..."Kommnettia:Aivan+absurdia!++Jos+–+kun+–+Jumala+antaa+raittiin+profetian,+niin+Hän+ei+samalla+anna+lähtöpassia+sileunhoitoon.++Ei.+Profeetan+oikeuksiin+ei+kuulu+tuottaa+traumoja.+Ei+kuulu+Sinunkaan+oikeuksiisi+-+Helena.+++Tehtävässä+on+toimittava+vastuullisesti.Koska+veljeilet+tuon+J.PN:n+kanssa,+niin+sieltä+tarjottimelta+tulevat+sanomat+arvioidaan+yleensä+erittäin+kriittisesti.+Satojen+sanomien+syystä,+jotka+pelkkää+sielullista+tuotetta,+jopa+valhehenkien+tuotoksia.+J.P:n++tuotetarjotin+on+saastunut.++Se+ei+nauti+Herrankaan+luottamusta.Helena?++Jos+edes+olet+joku+Helena+–+taikka+sitten+ihan+virtuaalipersoona?+++Mutta+jos+olet,+niin+astu+esille+omalla+nimelläsi,+jos+tuot+profeetallista+asiaa.+Jumala+ei+ole+salaseuralainen.++Jos+sanomasi+on+raitista,+vastaat+siitä+itse+Jumalan+ja+ihmisten+edesssä.+++Jos+esiinnyt+jostakin+piilosta,+uskottavuutesi+on+tasan+0+%.Et+käske+mennä+sielunhoitajan+luokse,+vaan+otat+its+VASTUUN+jokaisesta+jolle+aiheutat+jotakin+ongelmaa+sanomillasi.+++(Kaikki+eivät+sentään+ole+heikkohermoisia+!++-vaan+totisia+Herran+sotureita!!)Tee+parannus+ja+korjaa+linjauksesi.+Unet+ovat+unia,+niitä+näkee+jokainen+ihminen+jokaisena+yönä.++Ei+huoli+kaikkia+unia+ja+näkyjä+toitottaa+joka+aamu+internettiin.+Ei+Jumala+niin+toimi.+Nöyrry+Herran+edessä+ja+ota+vastaan+tämä+kehotus,+koska+olet+antanut+tällaiseen+aihetta.Ja,+koeta+päästä+irti+J.P:n++hengellisestä+sekavasta+vaikutuspiiristä.Sanomasi+on+koeteltu+ja+arvioitau+Raamatun+sanan+nojalla,+ja+sen+armolahjan+avulla,+josta+UT+sanoo+"henkien+koettelemisen+armolahja.".+++JOS+tahdot+olla+Jumalan+asialla,+niin+ottat+tämän+ojennuksen+varteen+juuri+niinkuin+toisia+kehotata:Menen+polvillesi+Herran+eteen!Hän+auttaa+jokaista+nöyrtyvää+ja+vilpitöntä+lammastaan!

    Äänestä

Ihminen+pitää+100%+varmuudella+huolen+että+kaikki+tulee+sortumaan.

Äänestä

Uniin uskominen on taikkauskoa, eikä sillä ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa.

Äänestä
  • Unet ovat luonnollinen osa ihmistä. Jeesus kuoli jokaisen puolesta , joka luovuttaa elämänsä hänen johdatettavakseen.

    Ei pidä laukoa mistään taikauskosta ihmiselle, joka on herkkä näkemään unia. Jos itsestäsi noin tuntuu , pyydä Herralta ymmärrystä, että ymmärrät , mikä on luonnollinen Jumalan luoma ihminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unet ovat luonnollinen osa ihmistä. Jeesus kuoli jokaisen puolesta , joka luovuttaa elämänsä hänen johdatettavakseen.

    Ei pidä laukoa mistään taikauskosta ihmiselle, joka on herkkä näkemään unia. Jos itsestäsi noin tuntuu , pyydä Herralta ymmärrystä, että ymmärrät , mikä on luonnollinen Jumalan luoma ihminen.

    Unet ovat osa elämää.

    Kuitenkaan ei voida edes ajatella, että kaikki mitä unissa näkyy, olisi jotakin Jumalan ilmoitusta.

    Jo VT:n aikana, kun Jumalan asettamat profeetat toimivat, oli sekalaista touhua.
    Sanoivat:

    "Minä olen nänyt unta, olen nähnyt unta!"

    Mitä siitä Herra ajatteli ja sanoi?

    Jos kiinnostaa, kannattaa lukea Jeremian luvusta 23:25-32.

    Herra lupasi käydä noisen valheunia ennustavien kimppuun. Kyllä.

    Hän sanoi: " vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle." Jeremia 23:32

    Niin kuin oli silloin, niin on nytkin.

    Joka sortin unia tuottavista tahoista, jotka koettavat uskotella olevansa profeettojakin, ei ole

    mitään hyötyä tälle kansalle!

    Unet ovat alitajunnan tuotteita, ja joka uniinsa uskoo se varjoana pelkää.
    Uniin uskominen on taikauskoa.

    Todellinen usko kasvaa Kristuksen sanasta, Raamatun opetuksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Helenan 2.4.2021 näkemä uni kaiken sortumisesta ja pelastusarkista

Näin 2.4.2021 unen, jossa oli mieheni ja minun lisäkseni paljon muitakin ihmisiä. Katsoimme siinä kaunista kalliomaisemaa, kun kaikki alkoi sortua ympäriltämme.

Yhtäkkiä olimme jonkin laitteen sisällä, juna, linja-auto tai jokin, joka kuvastaa pelastusarkkia. Samalla sortuminen jatkui järjestelmällisesti ympärillämme.

Aluksi se tuntui hetken pikkaisen pelottavalta, mutta sitten ymmärsimme, ettei meillä ole mitään pelättävää, koska olemme Kristuksessa Jeesuksessa turvassa.

Samoin tietoisuuteeni tuli koko ajan ajatus, että kaikki raamatullinen ja konservatiivinen arvomaailma romutetaan järjestelmällisesti ympäriltämme, mutta ne jotka ovat Kristuksessa saavat pelastuksen, eivätkä sorru Antikristuksen vallan alla, sillä Kristusta ja hänen seurakuntaansa eivät tuonelan portit voita.

Toisia uskovia otetaan kuoleman kautta pois taivaan kotiin ja toiset ovat sen ajan maan päällä, minkä Jumala on määrännyt. Sitten tulee tempaus, kun taivaallinen Isä lähettää Poikansa hakemaan seurakuntansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu