Rauhanyhdistykset ovat oikeasti juorutaloja!

Paikkakunnan juorut vetivät ihmiset rauhanrynnistyksille vaikka he menivät sinne muka sanankuuloon. Toinen syy menemiselle oli se ,kun tiedettiin poissaolijoiden joutuvan juoruilun kohteiksi. Juorut ja etenkin pahantahtoiset juorut ovat se valheen hutera kivijalka jonka päällä, tuo valheen Babylon vl-valheoppi seisoo.

Siunattu Korona kun tuollaisenkin pahhudenpesän toiminnan lopetti!
10118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Missäpä ry.n talossa olet käynyt !?
Ei meillä ainakaan juoruilla, kun kaikki tuntee jo toisensa, sydämestä asti !
On vääryys, jos alat taas "pommittaa" vl-yhteisöä ! On kiirastorstai, siksikö kiusaat !?
Lopeta, please !

Äänestä
  • Aloittaja

    Olen käynyt monessakin ja yhdellä jouduin vannomaan jopa sotilasvalanikin ,(ette siis pääse lyömään minua silläkään että olisin kieltäytynyt maan puolustuksesta) .Minulla on lähiomaisia, joilta olen kuullut vuosikymmeniä heidän paikkakunnansa juorut liki reaaliajassa.

    Miten muuten voisi ollakaan? Hedelmistä vl-puukin tunnetaan

    Totuuden valo tekee kipeää sinunkin silmissä ,kun ikäsi olet viettänyt elämäsi vl-pimeydessä. Se on sinulle oikein.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    SaaleminPastori älä anna pahan vallata sydäntäsi.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Olen käynyt monessakin ja yhdellä jouduin vannomaan jopa sotilasvalanikin ,(ette siis pääse lyömään minua silläkään että olisin kieltäytynyt maan puolustuksesta) .Minulla on lähiomaisia, joilta olen kuullut vuosikymmeniä heidän paikkakunnansa juorut liki reaaliajassa.

    Miten muuten voisi ollakaan? Hedelmistä vl-puukin tunnetaan

    Totuuden valo tekee kipeää sinunkin silmissä ,kun ikäsi olet viettänyt elämäsi vl-pimeydessä. Se on sinulle oikein.

    Juoruja levittelee domonpesä.

    Äänestä

EI KOSKE YHTÄÄN, vaan olen kiitollinen kun saan olla mukana !

( Tuo kommenttisi on sinun oma mielipiteesi ja olevinaan olet kaikessa oikeassa.)

Äänestä
  • Aloittaja

    Näytä Raamatulla todistaen missä olen väärässä.

    Äänestä

Valitettsvasti tämä on totta ainakin tietämälliäni ry:llä. Hoitokokousvuosina pitäjän juoruakat ja -ukot tehtailivat puhutteluja kadehtimilleen henkilöille keksimiensä juorujen perusteella. Syytä he eivät uskaltaneet kertoa ääneen silloin eikä myöskään myöhemmin, koska tiesivät puheensa perättömiksi. Mutta ei hätää. Asiat ovat edelleen selvittämättä, mutta odottavat selvittäjää. Hoitajilla on vastuu teoistaan - vieläkin. Se vain ihmetyttää, että miksi hoitajiksi aikoinaan ryhtyi juuri pitäjän "tietty huonokäytöksinen porukka".

Äänestä
  • On todella tärkeää kiertää ksaksa kaikki kovaääniset, inhottavat ja toisten elämää/asioissa elävät juoruilijat.

    Äänestä

Rauhan yhdistykset muita haukkumalla saavat sotia aikaiseksi.

Äänestä

Rahanyhdistysten jäsenet perustelee rahasäätiöitä edelleen jne jne ym ym

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SaaleminPastori-ko kirjoitti:

Paikkakunnan juorut vetivät ihmiset rauhanrynnistyksille vaikka he menivät sinne muka sanankuuloon. Toinen syy menemiselle oli se ,kun tiedettiin poissaolijoiden joutuvan juoruilun kohteiksi. Juorut ja etenkin pahantahtoiset juorut ovat se valheen hutera kivijalka jonka päällä, tuo valheen Babylon vl-valheoppi seisoo.

Siunattu Korona kun tuollaisenkin pahhudenpesän toiminnan lopetti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu