Kaikki todella vahvat narsistisen piirteiden hälytysmerkit ilmassa ystävässäni. En ole ennen tullut huomanneeksi kun vasta nyt kun aloimme tulemaan läheisiksi. En osaa luottaa mihinkään mitä hän kertoo koska on jäänyt jo kertaalleen valehtelusta kiinni mutta eihän sitä myönnä tietenkään.
Miten voin selviytyä tämän ihmisen kanssa tuntuu että hän vihaa ja halveksii minua, mutta samalla haluaa olla kaverini. Varmaan oman itsensä pönkitystä varten. Keksii perättömiä juttuja yhteisille tutuille minusta meni oma aikansa näitä tarinoita oikoessa. Eikö häntä hävetä oma käytös ja kiinni jääminen ikinä? Mutta jos on omakohtaisia kokemuksia narsisti kaverista kerto ja jaa miten selviytyä ja päästä pois tämän ihmisen vaikutuksesta ilman että hän kantaa kaunaa ja kostaa lopun elämänsä ajan sitä kun en halua olla väleissä?!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei siitä pääse irti. On kuin olisi koko loppuelämän luurangon sormi takapuolessa.
Kun olet hänelle hyödytön, niin ei ole enää kiinnostunut sinusta. Lopeta siis se pönkitys.
Mutta kun narsisti seuraa kuin hai laivaa kauhuissansa ajatellen että joku on hänet jättänyt