Mielivaltaa koronarokotuksen toteutuksessa

Kymenlaaksossa annetaan ikääntyneille aika syntymäpäivän eikä syntymävuoden perusteella. 75-vuotias saa rokotusajan, jos on jo täyttänyt 75, mutta jos täyttää vasta seuraavana päivänä, niin aikaa ei herukaan. On soiteltava uudestaan. Täysin typerää touhua. Ei taida olla edes lainmukaista, sillä kyllähän yhdenvertaisuutta sentään tällaisessa asiassa tulee tulkita syntymävuoden perusteella eikä päivän tarkkuudella. Tästäkin asiasta pitäisi valtion taholta antaa selkeä ohje. Tiettävästi kaikkialla muualla Suomessa sentään käytetään järkeä toisin kuin Kymenlaaksossa.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jokainen AVI määrää itse miten rokotukset annetaan ja kenelle ei Hallitus sitä päätä. Meillä lopetettiin kokonaan Astran rokotteiden antaminen ja sillä hyvä ja jäämme odottaan parempaa eikä hallitus voi siitäkään poäättää että pakko rokottaa Astralle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kymenlaaksossa annetaan ikääntyneille aika syntymäpäivän eikä syntymävuoden perusteella. 75-vuotias saa rokotusajan, jos on jo täyttänyt 75, mutta jos täyttää vasta seuraavana päivänä, niin aikaa ei herukaan. On soiteltava uudestaan. Täysin typerää touhua. Ei taida olla edes lainmukaista, sillä kyllähän yhdenvertaisuutta sentään tällaisessa asiassa tulee tulkita syntymävuoden perusteella eikä päivän tarkkuudella. Tästäkin asiasta pitäisi valtion taholta antaa selkeä ohje. Tiettävästi kaikkialla muualla Suomessa sentään käytetään järkeä toisin kuin Kymenlaaksossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu