Onhan tämä henkistä väkivaltaa?

Isäni on alkanut rajoittamaan menemisiäni.
Työskentelen henkilökohtaisena avustajana pari kolme kertaa viikossa ja esimerkiksi tälle viikolle sopinut parikin vuoroa. (Kaikki tämän kuun vuorot jo sovittuja) Nyt isäni rajoittaa töihin menoani kovin sanoin. Lisäksi hän mitätöi työtäni, eikä arvosta yhtään kyseistä hommaa. Onhan hän jo aiemminkin kohdellut minua kaltoin, sekä henkisesti että fyysisesti. Haukkunut julmaksi ja hirviöksi viime päivinä.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jätä se vanha homekorva kuolemaan sinne vuoteen pohjalle. Näytä vähän legginspebaasi ja kysy ukkelilta, että harmittaako kun ei enää saa? Ei nuorta ja notkeaa, eikä rutinoitunutta ja raukeaa. Ei mitään...

Äänestä

Kuinka isäsi voi määräillä sinua, sinunhan täytyy olla aikuinen jos olet saanut valtuudet hoitaa muita ihmisiä?

Tarkoittaako viestisi että sinä asut isäsi kanssa saman katon alla?

Jo asut, tiedät itsekkin että tuon on muututtava.
Heti nyt, tänävn katsot itsellesi oman asunnon. Se voi olla alivuokralaisasuntokin - vain yksi pieni huone minimi vuokra - niin kauan kuin vain sinulla on siihen oma avain.

Kuinka kukaan täysijärkinen voi kieltää tyoteon toiselta joka haluaa tehdä!?

Todellakin, aioa asia joka auttaa tilanteessasi on poistua tuon ilkeän ja pahan ihmisen läheltä ( aivan sama oli hän sukua tai ei!).
Hanki lisää tyotunteja ja kirjottaudu opintopaikkoihin saadaksesi vaikka sairaanhoitajakoulutuksen. Pyri urallasi eteenpäin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Isäni on alkanut rajoittamaan menemisiäni.
Työskentelen henkilökohtaisena avustajana pari kolme kertaa viikossa ja esimerkiksi tälle viikolle sopinut parikin vuoroa. (Kaikki tämän kuun vuorot jo sovittuja) Nyt isäni rajoittaa töihin menoani kovin sanoin. Lisäksi hän mitätöi työtäni, eikä arvosta yhtään kyseistä hommaa. Onhan hän jo aiemminkin kohdellut minua kaltoin, sekä henkisesti että fyysisesti. Haukkunut julmaksi ja hirviöksi viime päivinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu