Pelkkää huippukokkien pastanjauhantaa

Luin Ilta-Sanomia jossa kerrottiin huippukokkien sanoneen että haudutuspata sekä patakintaat sekä kanamunanleikkuri ovat keittiövälineiden turhakkeita. Minä puolestani väitän toisin ja perustelen väitteeni seuraavanlaisesti. Ajastimella varustettu elektroninen haudutuspata on uskomattoman kätevä koska voit jättää siihen ruuan hautumaan ja poistua vaikka kotoa ilman pelkoa että ruoka unohtuu uuniin, ajastimella varustettu haudutuspata se katkaisee itsensä etukäteen määrätyn ajan kuluttua. Käytän vallan haudutuspataa lihan sekä esimerkiksi riisipuuron valmistuksessa ja en enää luopuisi siitä. Kun käyttää patakintaita niin säästyy monelta käsien palamiselta, koettu on lukuisia kertoja kun on otanut uunista kuumaa ruokaa ulos. Kun yrittää siivuttaa keitettyä kananmunaa tavallisella kotien kokkiveitsellä niin lopputulos on taattu, tulee pelkkiä hajonneita murusia tai liian paksuja kananmunan siivuja. Sitten vielä erikseen ns.mandoliini jolla saat vaivatta juuri niin ohkaisia tai tasapaksuja siivuja vihanneksista kuin itse haluat.
7203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Määrittele mikä on huippukokki, se että pääsee johonkin tv-ohjelmaan ei tee kokista huippua esim Meri-Tuuli Väntsi ei ole mikään huippukokki eikä myöskään kaikenmaailman master chefit. Todelliset huippukokit löytyy aivan muualta ravintola/henkilöstöravintoloista ja me kyllä käytetään patakintaita ja munanleikkureita, mutta tuolla haudutuspadalla ei tosiaankaan tee mitään.
Älä usko kaikkea mitä mediassa kerrotaan.

Äänestä
  • Eihän Meri-Tuuli yritäkään olla huippukokki. Hän on aloittanut muonittajan uransa ihan näppituntumalta ja innostuksesta.

    Äänestä

Ihan pieassa nuo kokit ovat, mutta kuinka monella on kotikeittössä 500 € kokkiveitsi?

Haudutuskattilalla ei tee mitään, ruuan kypsyysastetta pitää kuitenkin koko ajan seurata, ylikypsää ei syö sikakaan.

Munaleikkuriakaan ei tarvitse mihinkään, on ihan sama laittaa kolme paksumpaa siivua kun viisi ohuempaa.

Äänestä
  • Varmaan+aika+harvalla+ja+on+ihan+helvetin+tyhmää+ostaa+joku+tuon+hintainen+veitsi+kotikeittiöön.+Ammattilaiset+ei+edes+harkitse+ostavansa+tuon+hintaisia,+ei+edes+ravintolaan+varmaan+75%+ammattikeittiön+veitsistä+on+victorinokseja+jota+on+hinta/laatu+suhteeltaan+parhaita+ja+ammattilaisten+arvostamia.No+besserwisserit+saa+ostaa+mitä+haluaa+ja+sitten+esitellä+niitä+kavereille.

    Äänestä

  • Hohhoijaa. Kun haudutetaan niin ei silloin haittaa vaikka ruoasta tulisikin ylikypsää koska se oikeastaan on koko haudutuksen tarkoitus.

    Hohhoijaa toisen kerran.

    Äänestä

Olin kerran yhdessä lounaskahvilassa työskentelemässä. Ei siellä ollut 500 € maksavia veitsiä, Ikeasta oli veitset ja monet muut keittiötarvikkeet ja astiat, mutta hyvää ruokaa tehtiin ja ihmiset tykkäsi. Itse olin siellä tarjoilu-ja asiakaspalvelupuolella, en laittanut ruokaa.

Äänestä

Munaleikkuri on kätevä etenkin, jos pitää tehdä enemmän viipaleita. Juhlissa ja kahviloissa yleensä pitää. Sillä pysyy kuorittu kananmuna ehjänä ja siistinä jos ei syö kaikkeakerralla, ja sitä voi käyttää muunkin materian leikkaamiseen, esim. tuoreitten herkkusienten. Myös ristiin leikkaaminen munavoita varten helpottuu.
Ei joku juustohöylä ole yhtään sen tarpeellisempi tai turhempi.
Patakintaat voi olla huonosti suunniteltuja, mutta ilman jotain eristettä ei kosketa mihinkään kuumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin Ilta-Sanomia jossa kerrottiin huippukokkien sanoneen että haudutuspata sekä patakintaat sekä kanamunanleikkuri ovat keittiövälineiden turhakkeita. Minä puolestani väitän toisin ja perustelen väitteeni seuraavanlaisesti. Ajastimella varustettu elektroninen haudutuspata on uskomattoman kätevä koska voit jättää siihen ruuan hautumaan ja poistua vaikka kotoa ilman pelkoa että ruoka unohtuu uuniin, ajastimella varustettu haudutuspata se katkaisee itsensä etukäteen määrätyn ajan kuluttua. Käytän vallan haudutuspataa lihan sekä esimerkiksi riisipuuron valmistuksessa ja en enää luopuisi siitä. Kun käyttää patakintaita niin säästyy monelta käsien palamiselta, koettu on lukuisia kertoja kun on otanut uunista kuumaa ruokaa ulos. Kun yrittää siivuttaa keitettyä kananmunaa tavallisella kotien kokkiveitsellä niin lopputulos on taattu, tulee pelkkiä hajonneita murusia tai liian paksuja kananmunan siivuja. Sitten vielä erikseen ns.mandoliini jolla saat vaivatta juuri niin ohkaisia tai tasapaksuja siivuja vihanneksista kuin itse haluat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu