Toivoisin pitkiä vastauksia sekä keskustelua aiheesta ja herättäväni joitakin ajatuksia puolesta, että vastaan.
Omalta kohdaltani heräsi mielenkiinto aihetta kohtaan, kun eräs henkilö mainitsi tämän tämän termin jo pari vuotta sitten.
Koin useamman vuoden suunnatonta vihaa lajiamme kohtaan ja yritin oppia itse askeleen edelle vihan energisoimana, jolloin luonnollisesti viha tuntui voimavaralta. Tämä viha syntyi ajan myötä mitä uskomattomimpien ihmiskokemusten pohjalta ja lopulta vaimentunut epäuskoksi. Olen ymmärtääkseni kohtuullisen lämmin persoona, mutta taipumuksia äärimmäiseen väkivaltaan, vaikka pidänkin tämän viimeisenä keinona. Suurimmat vihan tunteet ilmenevät vilppien myötä. Misantropiasta poiketen uskon ihmisen voivan parantua tarpeaksi laajalla keskustelun herättämisellä., mutta harvempi kykenee pysähtyä miettimään pidemmällä kaavalla ja syy, seuraus suhteita sosiaaliseen ympäristöönsä, kun ei satu omalle kohdalle. Suuria virheitä misantrooppisesti ajattelevalle on ajatella itsensä muiden yläpuolelle, kuin myös epäillä itseään ja ajatuksiaan. Itse langennut molempiin ääripäihin, mutta nykyään pyrin ymmärtämään kolmannesta persoonasta enkä alentua soimaamaan itseäni tai heittäytymään hv asenteelle. Suuri ongelma itselläni syntyy sosiaalisita tarpeista, vaikka en pidä ihmisyyden taipumuksista. Pyrin tällöin ymmärtämään näitä taipumuksia puhumisen keinoin, mutta ikävän usein tuntuu ettei ihminen ymmärrä kuin kuoleman uhkaa. Tässä vaiheessa lienee selvää etten niinkään pillastu luonnosta vaan sosiaalisesta toiminnasta, mutta pidän kuitenkin luonnosta ja eläimistä. Monesti koin myös tulkitsevani ihmiset väärin, vaikka tämä johtuikin omasta itseluottamuksesta ajatuksiani kohtaan. Epäuskoa ja vihaa herättää myös sosiaaliset normit niin vanhan, että uuden aikaisessa ajattelutavassa.
Usein kysynyt mielessä.
Tekeekö hän tuon ymmärtämättömyyttään, tyhmyyttään vai etunsa tähden? Miten auttaisin ymmärtämään, viisastumaan tai minkä edun?
Olenko minä keskenkasvuinen, debiili vai viisaampi kuin hän/he?
Kuinka itse toimisin tai voisinko toimia paremmin? Vaikuttaisiko asemaansa tai tilanteeseensa toimia toisin?
Miksi he tekevät näin itselleen?
Olisiko väkivalta tai surmaaminen sittenkään väärin, taikka tulisiko kitkeä itseni muiden sijaan? (En suunnittele itsensä taikka massojen surmaamista)
Tulisiko heidän muututtava vai itseni heidänlaisiksi?
Olen tullut monessa asiassa siihen tulokseen, että mielipiteissäni pidän mieleni, mutta riskittömissä aspekteissa pitänee osata myös olla väärässä, kuten poliittisissa keskusteluissa tai tietoperäisissä väittelyissä.
Hyvin osuvasti misantropiassa on, että nämä piirteet oletetaan johtuvan defensseistä, niin itsetunnon/luottamuksen, väkivallan tai omaisuuden uhan myötä. On siis realismia olla misantrooppinen, mutta myös mennään pahasti metsään, jos on liian skeptinen tai asetetaan itsensä edelle tai jälkeen muista.
Toivoisin herättäväni keskustelua, mielipiteitä, kokemuksia ja väittelyä näillä illan rustailuilla.
Omalta kohdaltani heräsi mielenkiinto aihetta kohtaan, kun eräs henkilö mainitsi tämän tämän termin jo pari vuotta sitten.
Koin useamman vuoden suunnatonta vihaa lajiamme kohtaan ja yritin oppia itse askeleen edelle vihan energisoimana, jolloin luonnollisesti viha tuntui voimavaralta. Tämä viha syntyi ajan myötä mitä uskomattomimpien ihmiskokemusten pohjalta ja lopulta vaimentunut epäuskoksi. Olen ymmärtääkseni kohtuullisen lämmin persoona, mutta taipumuksia äärimmäiseen väkivaltaan, vaikka pidänkin tämän viimeisenä keinona. Suurimmat vihan tunteet ilmenevät vilppien myötä. Misantropiasta poiketen uskon ihmisen voivan parantua tarpeaksi laajalla keskustelun herättämisellä., mutta harvempi kykenee pysähtyä miettimään pidemmällä kaavalla ja syy, seuraus suhteita sosiaaliseen ympäristöönsä, kun ei satu omalle kohdalle. Suuria virheitä misantrooppisesti ajattelevalle on ajatella itsensä muiden yläpuolelle, kuin myös epäillä itseään ja ajatuksiaan. Itse langennut molempiin ääripäihin, mutta nykyään pyrin ymmärtämään kolmannesta persoonasta enkä alentua soimaamaan itseäni tai heittäytymään hv asenteelle. Suuri ongelma itselläni syntyy sosiaalisita tarpeista, vaikka en pidä ihmisyyden taipumuksista. Pyrin tällöin ymmärtämään näitä taipumuksia puhumisen keinoin, mutta ikävän usein tuntuu ettei ihminen ymmärrä kuin kuoleman uhkaa. Tässä vaiheessa lienee selvää etten niinkään pillastu luonnosta vaan sosiaalisesta toiminnasta, mutta pidän kuitenkin luonnosta ja eläimistä. Monesti koin myös tulkitsevani ihmiset väärin, vaikka tämä johtuikin omasta itseluottamuksesta ajatuksiani kohtaan. Epäuskoa ja vihaa herättää myös sosiaaliset normit niin vanhan, että uuden aikaisessa ajattelutavassa.
Usein kysynyt mielessä.
Tekeekö hän tuon ymmärtämättömyyttään, tyhmyyttään vai etunsa tähden? Miten auttaisin ymmärtämään, viisastumaan tai minkä edun?
Olenko minä keskenkasvuinen, debiili vai viisaampi kuin hän/he?
Kuinka itse toimisin tai voisinko toimia paremmin? Vaikuttaisiko asemaansa tai tilanteeseensa toimia toisin?
Miksi he tekevät näin itselleen?
Olisiko väkivalta tai surmaaminen sittenkään väärin, taikka tulisiko kitkeä itseni muiden sijaan? (En suunnittele itsensä taikka massojen surmaamista)
Tulisiko heidän muututtava vai itseni heidänlaisiksi?
Olen tullut monessa asiassa siihen tulokseen, että mielipiteissäni pidän mieleni, mutta riskittömissä aspekteissa pitänee osata myös olla väärässä, kuten poliittisissa keskusteluissa tai tietoperäisissä väittelyissä.
Hyvin osuvasti misantropiassa on, että nämä piirteet oletetaan johtuvan defensseistä, niin itsetunnon/luottamuksen, väkivallan tai omaisuuden uhan myötä. On siis realismia olla misantrooppinen, mutta myös mennään pahasti metsään, jos on liian skeptinen tai asetetaan itsensä edelle tai jälkeen muista.
Toivoisin herättäväni keskustelua, mielipiteitä, kokemuksia ja väittelyä näillä illan rustailuilla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.