Kuinka saada oma runoteos arvosteltavaksi johonkin?

Olen julkaissut omakustanteen, mielestäni kirja on vähintään yhtä tasokas kuin suurten kustantamoiden julkaisemat teokset, tosin aihepiiri ei ehkä nykyaikaan ole riittävän mediaseksikäs (se ikuinen teema, eli RAKKAUS).

Olen lähettänyt arvostelukappaleet kirjastani melkein kaikkiin paikallisiin sanomalehtien toimituksiin, ollut yhteydessä erilaisiin blogeihin ja arvostelusivustoihin – kaikkialta kaikuu pelkkää hiljaisuutta, yhden arvostelusivuston päätoimittaja sentään vaivautui vastaamaan, että heillä toimitus ITSE valitsee kirjat, jotka haluaa arvostella, eikä ehdotuksia oteta vastaan. Jotain hän kommentoi myös omakustanteesta, että ne on yleensä niin amatöörimäisiä ettei niitä kukaan halua lukea. Aikamoista ennakkoluuloa ja kohtuutonta yleistämistä, sanoisin.

Olen siis hengentuotokseni kanssa täysin yksin, enkä enää keksi mitä ovia voisi lähteä kopputtamaan. Tuntuu että kaikilla on tympeä ennakkoasenne, koska kirjani on omakustanne. Mikä siis neuvoksi? Olisin kyllä valmis maksamaankin jollekin rehellisestä julkisesta arvostelusta, mutta mistä näitä tyyppejä/medioita löytäisi?

Kiitos etukäteen mahdollisista neuvoistanne, ja oikein hyvää kevään odotusta kaikille palstalaisille.
6305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirja on tuote. Tuote ei kaipaa arvosteluja. Tuote kaipaa myyntiä. Unohda arvostelut, niitä ilmestyy automaattisesti tietyn myyntimäärän jälkeen. Valitsit omakustanteen. Sitä pitää myydä.

Äänestä

Pahaa pelkään, että et saa sitä mihinkään arvosteltavaksi, siis jos tarkoitat sillä näitä perinteisiä kirja-arvosteluita lehdissä, blogeissa, somessa(?). Aikoinani kun toimin itse arvostelijana eräällä sivustolla, niin omakustanteita tarjottiin, mutta ei niitä kukaan halunnut arvostella. Kustantamotkin suoltavat jo niin paljon ns. laatukamaa tunnetuilta tekijöiltä, että arvostelijan kynnys tarttua ns. täysin tuntemattoman tekijän omakustanteeseen on hyvin korkea - kenties ylittämätön. Olen pahoillani, mutta näin se vain on.
Neuvoni onkin, että käytä (esim.) Nuoren Voiman arvostelupalvelua kehittyäksesi, osallistu kilpailuihin yksittäisillä runoilla ja rakenna sitä kautta nimeä itsellesi. Ehkä sitten joku arvostelijakin huomaa olemassaolosi ja saat teoksesi esille.

Äänestä
  • Rohkenen olla hieman eri mieltä. Nykyään näkee valtalehdissä enenevässä määrin myös omakustanteiden arvosteluja (mm. tietokirjoja). Tämä on ilahduttavaa, koska omakustannehan voi olla mitä erinomaisin kirja.

    Tärkein asia hyvyyden lisäksi on oikeanlainen markkinointi. Jos tätä ei osata tehdä, voi hyväkin teos jäädä kokonaan vaille huomiota.

    Runoteoksista en osaa sanoa mitään tässä suhteessa. Niiden pienen levikin vuoksi tilanne on varmasti haastavampi joka suhteessa. Olen samaa mieltä siitä, että kannattaa turvautua myös arvostelupalveluihin, silloinkin kun oma kirja tuntuu hyvältä. Niistä saa arvokasta palautetta.

    Äänestä

Suomalainen runoilija on kuin suomalainen astronautti. Harvoin niitä näkee. Kukaan ei maksa palkkaa. Mutta kovasti hinkuavat taivaalle vaikkeivät osaa edes lentää.

Äänestä

Vain murto-osa kustantamojenkin kirjoista saa arvostelun, runoteoksista vielä pienempi osuus. Miksi haluat kirjastasi arvostelun? Niiden merkitys myynnille on aika vähäinen nykyään. Jos taas haluat ammattilaisen arvion, voit ostaa sen NVL:ltä.

Kuten jo joku tuossa vinkkasi, niin kannattaa keskittyä myymään kirjaa. Sitä kautta joku voi kirjoittaa teoksestasi suosituksia somessa. Valitettavasti omakustanteiden myynti on vähäistä, ellet ole tosi kova markkinoinnin ammattilainen.

Äänestä
  • Kirjan markkinointiinkin on nykyään mahdollista ostaa palveluita. Riippuu siitä, mitä kautta omakustanteen tuottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen julkaissut omakustanteen, mielestäni kirja on vähintään yhtä tasokas kuin suurten kustantamoiden julkaisemat teokset, tosin aihepiiri ei ehkä nykyaikaan ole riittävän mediaseksikäs (se ikuinen teema, eli RAKKAUS).

Olen lähettänyt arvostelukappaleet kirjastani melkein kaikkiin paikallisiin sanomalehtien toimituksiin, ollut yhteydessä erilaisiin blogeihin ja arvostelusivustoihin – kaikkialta kaikuu pelkkää hiljaisuutta, yhden arvostelusivuston päätoimittaja sentään vaivautui vastaamaan, että heillä toimitus ITSE valitsee kirjat, jotka haluaa arvostella, eikä ehdotuksia oteta vastaan. Jotain hän kommentoi myös omakustanteesta, että ne on yleensä niin amatöörimäisiä ettei niitä kukaan halua lukea. Aikamoista ennakkoluuloa ja kohtuutonta yleistämistä, sanoisin.

Olen siis hengentuotokseni kanssa täysin yksin, enkä enää keksi mitä ovia voisi lähteä kopputtamaan. Tuntuu että kaikilla on tympeä ennakkoasenne, koska kirjani on omakustanne. Mikä siis neuvoksi? Olisin kyllä valmis maksamaankin jollekin rehellisestä julkisesta arvostelusta, mutta mistä näitä tyyppejä/medioita löytäisi?

Kiitos etukäteen mahdollisista neuvoistanne, ja oikein hyvää kevään odotusta kaikille palstalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu