P14 Länsi-Suomen ykkönen

Pelit alkavat ensi kuussa ja näin kauden alla olisi kiva jutella vähän. P14 ykkönen tulee olemaan mielenkiintoinen sarja sillä taistelu noususta tulee olemaan kiivasta etenkin Porissa. Voisin nostaa pieniksi ennakkosuosikeiksi Porin MuSan ja FC Jazzin. MuSa viime kauden ELL joukkueena vahvalla nipulla liikkellä. MuSasta voisin nostaa esiin maalissa viime kaudella hyviä otteita näyttänyt numero 21 Mikael Ojanen, nopean puolustuspään pelaajan numero 31 Miiro Tähkäsen sekä erikoistilannepelaajana keskikenttä pelaaja Jimi Toivasen numero 41. FC Jazzilta voisin nostaa esiin taitavan keskikenttäpelaajan Eetu Salmen numero 51. Salmen rinnalla myös onnistumisia pystyy tekemään numero 10 Arttu Furuholm, Jazzin ongelma viime kaudella oli huono maalivahtipeli. Loogisesti ajateltuna Ojasen siirto Jazziin hyödyttäisi molempia osapuolia, sillä Jazz saisi potentiaalisen veskarin ja Jazzin hyvä juniorityö saattaa viedä häntä eteenpäin uralla. MuSan heikkoudeksi voisi nostaa hyökkäysosaston, viime kaudella MuSan kärjet oli suoraan sanoen olemattomia. Mitä Jazzin pelejä kävin katsomassa, niin ei kukaan tiedä kenen siellä tolppien välissä pitäisi olla, neljä veskaria kävi koittamassa onneaan sillä tontilla viime kaudella. Joukkueen paras maalintekijä numero 5 Arttu Takala oli myös ajoittain maalissa.
Olisiko muita asiasta tietäviä?
753656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Mojesta!
Pystyn komppaamaan sua tossa että sarjasta tulee kiivas. Itse uskon myös täältä meiltä tulevaan Ilves/Alfa:an. Jos Alfa saa 07 ykkösnipun reservi pelaajia messiin niin uskon että on mukana tasistelemassa ELL paikasta syksylle, toinen keneen voi kiinnittää huomiota on MIFK, muutama laatupelaaja sieltä. MuSaa pääsin valmentajan asemasta seuraamaan aika läheltä, mm. lähes kaikki ELL pelit. MuSalla on todella hyvä maalivahti sekä erittäin fyysinen ja nopea toppari. MuSalla ei kauhean kokonaisvaltainen jengi. Veskari Ojanen sekä topparit Tähkänen - Ala-Hongisto on MuSan menestyksen salat. Keskikentältä löytyy pallon kanssa taitava ja vikkelästi liikkuva Eelis Lahtinen. Hyökkäykseltä olisin odottanut vähän enemmän viime kaudella. Joukkuetta luotsaa Tomi Ruuhikorpi itselle ei sano nimi paljoa mutta uskon saavan MuSan iskuun ensi kaudeksi. FC Jazzista ei kauheasti tietoa, fyysinen hyökkäjä Arttu Takala jäi mieleen viime kaudelta, viimeistely aika huonoa mutta isolla koolla ja nopeudella saa luotua paikkoja.

Äänestä

Numero 11 Oliver Välimäki näytti myös viime kaudella muutamaan otteeseen hyvät otteet penkiltä tultuaan. Haluaisin myös nostaa esiin numero 69 madiyar sagidula, hän on erittäin lahjakas pelaaja, kunhan peliäly vielä paranee.

Äänestä

Musan kärjestä löytyy elmeri luoma joka on reenipeleissä iskenyt tällä kaudella 2 maalia ottelua kohden toisaalta myös ilveksellä saattaa olla hyviä vahvistuksia ykkösjengistä. Jazzista ei tietoa mutta salmesta kuullut hyvää.

Äänestä
  • Tulipa tästä asiasta monta kommenttia. Numero 23 Elmeri Luoma erittäin laiska oli viime kaudella, joten en kaveriin liikaa uskoisi. MuSalla keskikentällä iso aukko oli viime kaudella, MuSalla toimisi varmaan paremmin kahden keskikentän muoto.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulipa tästä asiasta monta kommenttia. Numero 23 Elmeri Luoma erittäin laiska oli viime kaudella, joten en kaveriin liikaa uskoisi. MuSalla keskikentällä iso aukko oli viime kaudella, MuSalla toimisi varmaan paremmin kahden keskikentän muoto.

    Onko jollain tietoa pelaako MuSan ykkösveskari peliajasta toisen mv:n kanssa vai onko peliaika ja ykköstorjujan vastuu kiveen kirjoitettu ennen kautta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko jollain tietoa pelaako MuSan ykkösveskari peliajasta toisen mv:n kanssa vai onko peliaika ja ykköstorjujan vastuu kiveen kirjoitettu ennen kautta?

    Ojanen taitaa olla varma ykkönen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ojanen taitaa olla varma ykkönen.

    Liiton sivujen mukaan MuSan rosterista löytyy kolme veskaria ja kun karsii Ojasen pois listalta, niin jäljelle jää ainoastaa ala-divisioona veskareita

    Äänestä

Ykkönen on huonompitasoinen sarja, mitä ell joten Luomalla on paremmat mahdollisuudet maalintekoon.

Äänestä
  • Tottakai vastuun tullessa maaleja on odotettavissa ton tasosrn jengin kärjeltä. Viime kaudella työmoraali oli kentällä lohduttoman huono kaverilla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai vastuun tullessa maaleja on odotettavissa ton tasosrn jengin kärjeltä. Viime kaudella työmoraali oli kentällä lohduttoman huono kaverilla

    Haluaisin edelleen mainita, että ykkönen on heikompitasoinen sarja, joten maalinteko onnistuu paremmin joukkueita kuten, Fc halikko, Tpv sekä ilves beta.

    Äänestä

Luoma on tällä harjoituskaudella näyttänyt hyviä otteita maalinteon merkeissä. Mikäli korviini on kantautunut oikeaa tietoa, Luoma teki 2 maalia 05 musaa vastaan

Äänestä

Onko muuten kenelläkään tietoa tästä Interin joukkueesta? Onko se mahdollinen musta hevonen?

Äänestä
  • Sama kaava kuin Ilveksellä, Interin ykkösjoukkueen avut määrittää joukkueen menestyksen

    Äänestä

Salmi on sarjan paras pelaaja?

Äänestä
  • Sanoisin että ei. Uskon, että MuSan keskikenttä pystyy hoitamaan Salmen pois pelistä

    Äänestä

  • itse sanoisin Nunez mifkistä tai Ojanen musasta, myös ilveksen vahvistukset saattaa olla hyviä ja lahtinen musan keskikentältä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itse sanoisin Nunez mifkistä tai Ojanen musasta, myös ilveksen vahvistukset saattaa olla hyviä ja lahtinen musan keskikentältä.

    Jimi Toivanen MuSasta?

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itse sanoisin Nunez mifkistä tai Ojanen musasta, myös ilveksen vahvistukset saattaa olla hyviä ja lahtinen musan keskikentältä.

    Nunez viime kaudella luokaton. Erittäin laiskaa pelaamista vaikka maaleja tehtailikin. Ylimielistä pelaamista.

    Äänestä

Veikataan top 5 maalimeihet. Sarjassa pelataan 10 ottelua.
1. Korsunov, TPV
2. Salmi, Jazz
3. Nunez, Mifk
4. Luoma, MuSa
5. Männistö, MuSa

Äänestä
  • Nostaisin Furuholmin top 5 Luoman tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nostaisin Furuholmin top 5 Luoman tilalle.

    Korsunov yllättäjä pelaaja. Hän ei vielä ole noussut julkisuuteen, mutta maaleja tulee

    Äänestä

Furuholmi ei kovin lahjakas pelaaja, maaleja tulee kun Salmi tarjoilee. Luomalla vähän sama mutta hän osaa luoda paikkoja hyvin myös itse.

Äänestä
  • Onko kellään lisätieto tästä Elmeri Luomasta? Pelipaikka, viimekauden maalit tms.

    Äänestä

Musal varmaa ens kaudel menee yht hyvi ku viime kaudel :D Ilves naulas 15 kertaa arkkuu et vissii aika kova veskari musal

Äänestä

Littlemäki on goat

Äänestä

Bömbö kärkeen

Äänestä

Mielestäni välimäki aivan kädetön

Äänestä

Milestäni hämäläinen on pelannut esimerkillistä peliä😃 Bömbö maaliin👍

Äänestä

Välimäkikin voisi vähän kuntoa kohentaa myös!!!

Äänestä

Arposen comebackkiä odotellessa

Äänestä
  • asia hoidossa.

    Äänestä

Pienimäessä havaittavissa pientä ylimielisyyttä. Kaveri luulee olevansa joku kunkku mutta aivan paska

Äänestä
  • Maailman paras pelaaja eittämättä

    Äänestä

Mastosalo littlemäen tilalle!!

Äänestä
  • Mastosalo on heittämättä musan paras jos pelaisi en ymmärrä miksi pelaa JÄÄKIEKKOA

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mastosalo on heittämättä musan paras jos pelaisi en ymmärrä miksi pelaa JÄÄKIEKKOA

    Kyllä! hän on siinä aivan paska

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mastosalo on heittämättä musan paras jos pelaisi en ymmärrä miksi pelaa JÄÄKIEKKOA

    totta puhuen tämä Mastosalo on helvetin lihava jääkiekkoilija

    Äänestä

Korvaisin luoman sagidulalla🤯

Äänestä

Suosittelisik Konsta Kainua ja Topias kangasta menemään lenkille👍

Äänestä
  • Kyllä! mahaa löytyy ja paljon

    Äänestä

Tänä vuonna hyvillä otteilla ollut myös Välimäki.

Äänestä

Hyvät pelit Sagidulalla takana!!

Äänestä

Tämmönen herra kuin Jaakko Pienimäki saisi syödä mielestäni enemmän ku poika kuihtuu kentälle👍

Äänestä

Topias Kankaalta toivoisin vähän enemmän näyttöjä!!

Äänestä

Välimäki oikeasti varteenotettava ukko. Ajoittan vaarallinen laituri haastaa terhakasti ja leikkaa keskelle kuin robben konsanaan

Äänestä
  • Juu välimäen rytminmuutos vastaa lentokoneen kiihdytystä. Välimäen booty myös hipoo erna huskon tasoa ja kyykky tulos on ainakin 70 kiloa. Välimäen huippunopeus on mitattu ja tulokseksi saattiin 60km/h. Hänen laukaus tuhoaa maaliverkkoja ja hänen pitkäsyöttö on ainaki 2km pitkä.

    Äänestä

Topias kankaan pelitaidoilla ja isänsä esan tekemällä kanapastalla pitäisi päästä pitkälle

Äänestä
  • Juu hän vissiin on virittäny absit historiallisen kovaan kuntoon.

    Äänestä

pitää mainita Pienimäestä. Kaveri pelaa liikaa tasoisekseen. Mielestäni kaveri penkille ja oikeat pelimiehet sisään

Äänestä

Mänäkään ei kummonen ole. Ruokaa vähemmän ja reeniä ni hyvä tulee!
Tai no.....

Äänestä

Kuusinen voisi vaihtaa margariinista voiksi

Äänestä

Tässä sarjan lopullinen ranking

1. Ilves alfa
2. Fc Jazz-karhu-futis yj
3. MuSa
4. Inter sinimusta
5. Mifk
6. Fc haka
7. Tpv
8. Tunl
9. Ilves beta
10. Halikko
11. Hjs

Äänestä

välimäe huippunopeus 6.9km/h kaverin veto on jotain aivan uskomattoman paskaa.

Äänestä

Esan kanapasta resepti: Ota broileri huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen kypsennystä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista broilerit rasvassa kahdessa erässä. Mausta ne suolalla, pippurilla ja currylla ja siirrä hetkeksi sivuun. Kuullota sipulit ja valkosipulit rasvassa pannulla. Lisää joukkoon broilerit ja ruokakerma. Kuumenna kiehuvaksi.
Ota 1/2 dl keitinlientä talteen. Valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Lisää pastan keitinliemi. Ripottele pinnalle tuoretta korianteria tai persiljaa ja tarjoa heti.

Äänestä
  • Täällä ja välimäen kyykkyohjelmalla aloitan elämäntapamuutokseni. TÄÄ ON NIIN LOVEE.
    <3 <3 <3 <3 <3

    Äänestä

Oliver "OV" Välimäki on kovin pelaaja mitä sarjassa on vähään aikaan näkynyt salaisuus piilee jossain mitä ei kukaan tiedä mutta veikattu on moneen otteeseen että se johtuu 6:30 aamulenkki ja siitä Minnan oppiin ja ravitseva kouluruoka.

Äänestä

Mastosalon erikoispasta resepti!

Kariniemen hunajamarinoitu fileesuikale 450g
xtra ruokakerma 2dl
Valio creme fraiche 2dl
Tummaa makaronia oman maun mukaan

Ohjeet:

Laita pannu täysille, ja kun se on kuuma lisää kanat. Sillävälin keitä makaronit ja lisää hieman suolaa. Kun kanat ja makaronit ovat valmiit lisää makaronit pannulle ja pienennä hieman lämpöä. Tämän jälkeen ravista kerma ja lisää pannuun. Hetken kuluttua lisää creme fraichea oman maun mukaan. Mausta suolalla oman maun mukaan.

Tarjoile tuoreen tomaatin ja maidon kanssa.

Äänestä

Huhut pitävät varmasti paikkaansa

Äänestä

tässä erinoimainen mättösuositus kainulle. 3 ranch sipsipussia kilosuklaata ja pannukakkua. Juoman toimii 4l möföä! Kyllä muuten jalka kulkee

Äänestä
  • Juu kainu kova poika nauttimaan herkuista

    Äänestä

  • Ei riitä kainulle tarvitsee paljon enemmän ruokaa

    Äänestä

  • ite lähtisin lettulinjalle ja es

    Äänestä

  • Sanoisin, että möföä vielä hieman lisää.

    Äänestä

ja varmasti myös mastosalolle uppoo

Äänestä
  • TÄÄÄ

    Äänestä

nyt se pelleily loppuu mastosalo tai minä ja Aslan tullaa.

Äänestä

Oletteko tästä uudesta pelaajasta nimeltä Aatu Nevalainen?

Äänestä
  • AATU MY GOAT

    Äänestä

Mastosalo 20 etunojaa

Äänestä

masto o goot

Äänestä

Oliver pieni poika, iso sydän

Äänestä

Arttu mastosalo musaa /kesäkuntoon😘

Äänestä

Oliver Välimäki pelasi tosiaan huippukesän. Kaveria viedään huhuissa kohti Englanninmaata

Äänestä

Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pelit alkavat ensi kuussa ja näin kauden alla olisi kiva jutella vähän. P14 ykkönen tulee olemaan mielenkiintoinen sarja sillä taistelu noususta tulee olemaan kiivasta etenkin Porissa. Voisin nostaa pieniksi ennakkosuosikeiksi Porin MuSan ja FC Jazzin. MuSa viime kauden ELL joukkueena vahvalla nipulla liikkellä. MuSasta voisin nostaa esiin maalissa viime kaudella hyviä otteita näyttänyt numero 21 Mikael Ojanen, nopean puolustuspään pelaajan numero 31 Miiro Tähkäsen sekä erikoistilannepelaajana keskikenttä pelaaja Jimi Toivasen numero 41. FC Jazzilta voisin nostaa esiin taitavan keskikenttäpelaajan Eetu Salmen numero 51. Salmen rinnalla myös onnistumisia pystyy tekemään numero 10 Arttu Furuholm, Jazzin ongelma viime kaudella oli huono maalivahtipeli. Loogisesti ajateltuna Ojasen siirto Jazziin hyödyttäisi molempia osapuolia, sillä Jazz saisi potentiaalisen veskarin ja Jazzin hyvä juniorityö saattaa viedä häntä eteenpäin uralla. MuSan heikkoudeksi voisi nostaa hyökkäysosaston, viime kaudella MuSan kärjet oli suoraan sanoen olemattomia. Mitä Jazzin pelejä kävin katsomassa, niin ei kukaan tiedä kenen siellä tolppien välissä pitäisi olla, neljä veskaria kävi koittamassa onneaan sillä tontilla viime kaudella. Joukkueen paras maalintekijä numero 5 Arttu Takala oli myös ajoittain maalissa.
Olisiko muita asiasta tietäviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu