Piirturin käyttö oikeiturvan kannalta, vaikka laki ei vaatisi

Hei,

Kysymykseni liittyy siihen, että teen työtä, jossa digipiirturia ei tarvitse käyttää, mutta autossa sellainen on. Saanko siis palkanmaksun ja työaikakirjanpidon vuoksi käyttää piirturia, vaikka ei tarvitsisi? Työnantaja yrittää aina kusettaa tunneissa, mutta piirturi on myös huoltohommissa aika lahjomaton todiste työn tekemisestä,
15542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sua kehotetaan kohta ajamaan kilometripalkalla.

Äänestä

Tässä lastauksen jälkeen ruokataukoa pidän ennen ajokeikkaa.Silmäilen samalla keskusteluja En tiedä mitä mieltä olen tässä asiassa. onko kyseessä puhdas tyhmä trolli vai uusavuton nuori kuljettaja. Jos nyt lähdetään asialinjalla liikkeelle niin vaikka ei vaadittaisi piirturikiekkoa työssä niin se kannattaa aina laittaa paikoilleen kun aloittaa työt. Autoissa on piirturit niin miksi ei voi laittaa korttia koneeseen vaikka ei ole pakko tai sitten museoautoon pahvikiekkoa. kiekko piirtää mitä piirtää. Kuski kerää kiekot koteloon kuten hänen isänsäkin on laittanut. Siellä ne on sulassa sovussa.
Pahvikiekko tai digikortti koneessa on se ainut asia joka puolustaa kuljettajaa tilanteessa jossa on tapahtunut onnettomuus. Mikä on tärkeintä niin vakavassa liikenneonnettomuudessa pitää heti pyytää viranomaisia tallentamaan digikortin tiedot heti tuoreeltaan, koska vuorokauden kuluttua digikortin tiedot eivät ole enää niin tarkkoja.

Äänestä

Mulla on parikymmentä vuotta aikaa, kun olin viimeksi alan hommissa. Nyt on suoritettu uudet direktiivipäivät, vaikka en niitä töissäni tarvitsisi. Kysymys kuuluikin vain, että voiko käyttää kiekkoa, vaikka töiden vuoksi ei tarvitse? Kalusto on nykyaikaista ja löytyy digipiirturit ynnä muut nykyvehkeet.

Tolloksi haukkuminen ei edistä asiaa yhtään.

Työaikalaki toki koskee niin minua kuin muitakin kuljettajia, mutta kun teet 4/5 osaa työstäsi muuta työtä kuin ajat, niin varmasti tuo piirturi on vahvoilla työaikariidoissa. Puhtaasti kuljettajien työaikadirektiiviä ei luultavasti sovelleta, vaikka tuo muu työ on vähintään kolme kertaa kuljettajan työtä raskaampaa.

Äänestä

Aivan vitun sama

Äänestä
  • Aivan vitun sama. Kyllä ärsyttää tällainen asenne. Auraustyöt, maidon keräily maatiloilta, jätteiden keräilytyö nämä kuljetusalan työtehtävät lähinnä mieleen tulevat joissa ei piirturia tarvitse käyttää. Puolustusvoimat myös. Itse olen sitä mieltä,että vaikka tekisin kyseisiä töitä niin suosiolla laittaisin digikortin lukijaan tai pahvikortin piirturiin,ihan oman oikeusturvan takia. Kun on tallennettua tietoa niin jos kohdalle osuus se pelätty onnettomuus niin on tallella sitä auton muistissa olevaa dataa tilanteesta ennen onnettomuutta. Se nyt kumminkin on se ainoa "todistusaineisto" omasta puolesta kun etsitään syyllistä. Eli miksi ei varmistaisi jo ennakkoon omaa asemaansa jos eteen tulee hankala tilanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan vitun sama. Kyllä ärsyttää tällainen asenne. Auraustyöt, maidon keräily maatiloilta, jätteiden keräilytyö nämä kuljetusalan työtehtävät lähinnä mieleen tulevat joissa ei piirturia tarvitse käyttää. Puolustusvoimat myös. Itse olen sitä mieltä,että vaikka tekisin kyseisiä töitä niin suosiolla laittaisin digikortin lukijaan tai pahvikortin piirturiin,ihan oman oikeusturvan takia. Kun on tallennettua tietoa niin jos kohdalle osuus se pelätty onnettomuus niin on tallella sitä auton muistissa olevaa dataa tilanteesta ennen onnettomuutta. Se nyt kumminkin on se ainoa "todistusaineisto" omasta puolesta kun etsitään syyllistä. Eli miksi ei varmistaisi jo ennakkoon omaa asemaansa jos eteen tulee hankala tilanne.

    Niin pitää eroittaa 2 asiaa piirturin käytössä. hankala kusipäinen työantaja tulkitsee asiat omalla tavalla,mutta viranomainen toteaa ainoastaan facta tiedot sillä ainoalla oikealla tavalla. Siksi laita aina digikortti koneeseen kun lähdet töihin., sillä se on ainoa turvasi hädän hetkellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan vitun sama. Kyllä ärsyttää tällainen asenne. Auraustyöt, maidon keräily maatiloilta, jätteiden keräilytyö nämä kuljetusalan työtehtävät lähinnä mieleen tulevat joissa ei piirturia tarvitse käyttää. Puolustusvoimat myös. Itse olen sitä mieltä,että vaikka tekisin kyseisiä töitä niin suosiolla laittaisin digikortin lukijaan tai pahvikortin piirturiin,ihan oman oikeusturvan takia. Kun on tallennettua tietoa niin jos kohdalle osuus se pelätty onnettomuus niin on tallella sitä auton muistissa olevaa dataa tilanteesta ennen onnettomuutta. Se nyt kumminkin on se ainoa "todistusaineisto" omasta puolesta kun etsitään syyllistä. Eli miksi ei varmistaisi jo ennakkoon omaa asemaansa jos eteen tulee hankala tilanne.

    asiasta lyhyesti

    ajopiirturia on käytettävä aina

    jos päivän aikana pyörä rullaa vähäkin yleisellätiellä on käytettävä piirturia

    ihan nykyään

    ennen oli ennen ja nyt loppu vempulointi

    Äänestä

KOrtti koneeseen ja pidä tauot oikein. Ota tulostus taskuun niin sulla on täyttä faktaa jos ei ole tilit oikein. Saat takuu varmasti oikeat rahat varsinkin jos olet AKT:ssä.

Äänestä
  • Oikea asenne,mutta...mutta sitten ne tekniset vaatimukset. Digikorttiin voi vain kerätä tietyn ajan jakson tiedot. Sitten ne tiedot pitäisi siirtää eteenpäin arkistoitavaksi esim. pilvipalveluun.
    Normaalissa työsuhteessa normi työssä kortin tiedot kuski purkaa toimistolla laitteeseen ja auton tiedot puretaan 2 kk välein sim. nettitikkuun . Joissain yrityksissä asia hoituu molempien osapuolten osalta pilvipalveluun ihan itsestään. Tekniikka kehittyy jatkuvasti. Onko tässä ongelma jos omatoimisesti toimii ,mutta työnantaja ei tule vastaan ja järjestä kortin tyhjennystä kun yrittäjän mielestä ei ole tarvetta piirturin käyttöön. Voiko kuljettaja omatoimisesti siirtää kortin tiedot esim. omissa nimissä olevaan pilvipalveluun kohtuullisin kuluin. Tämä tekninen puoli on minulle vieras,mutta asia kiinnostaa yksilöä koskevan lainsäädännön kannalta. Jos kuski haluaa tallentaa ajotietonsa onko se mahdollista kohtuullisin kustannuksin työssä jossa piirturin käyttöä ei vaadita, siinä asian ydin.
    Asiallisia mielipiteitä .pyydän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea asenne,mutta...mutta sitten ne tekniset vaatimukset. Digikorttiin voi vain kerätä tietyn ajan jakson tiedot. Sitten ne tiedot pitäisi siirtää eteenpäin arkistoitavaksi esim. pilvipalveluun.

    Niin minäkin jo seniorikuljettaja jolle digi-maailma on täysin vierasta odotan edelleen ,että joku tietotekniikasta innostunut henkilö kertoo miten digikortin tiedot voi siirtää eteenpäin arkistoitavaksi viranomaisia varten jos ei työnantaja ei halua sitä tehdä tai sitten jos työtehtävät esim. eläkeläisillä (tekee eläkkeellä satunnaista keikkatyötä) useammassa eri yrityksessä. Miten nämä tiedot arkistoidaan jos viranomaiset kyselevät asian tiimoilta.
    On oikeasti hävytöntä miten sellaiset ihmiset jotka ovat jo työuransa tehneet jätetään oman onnensa varaan. Puhutaan siitä kuinka kannattaa jatkaa työuraa myös eläkkeellä,mutta sitten ei kerrota miten toimitaan juurikin Digikortti asioiden suhteen kuljetusalalla. No ei syytä huoleen sillä kukaan koskaan eikä ikinä ole tuolla liikenteessä viimeisen 16 vuoden aikana ole halunut nähdä saati tutkia digikorttiani. Ja ei ole myöskään ammattipätevyyskortin perään kukaan kysellyt. ihan perseestä koko systeemi.

    Samaa mietä tuosta seurannasta. n.45v tienpäällä, ratsiassa alle 10 krt, piirturi katsottu alle 5 krt, ammattipätevyys ym ADR lupia katsottu n 3 krt. Missään firmoissa/työmailla ei ole kysytty koskaan esim työturvakorttia tai muita lupia aina on ollut oikeanvärinen työasu ollut tärkeämpi turvakenkineen suojalaseineen ja kypärineen ym. Kaikki kurssit on käyty ja kortit hommattu, istuttu kuuntelemassa nuoria virtaa täynnä olevia "ammattilaisia" päiväkausia vuosikymmenien aikana. Nyt eläkkeellä mutta kaikki luvat ja kortit voimassa.
    Varmaan pitää vielä lähteä katsomaan miten siellä nuoret, nämä sukkasillaan ajavat kiillottelevat uusia hienoksi maalattuja näyttelylaitteitaan mutta vanhat rumat kapellipuoliperät perässään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikea asenne,mutta...mutta sitten ne tekniset vaatimukset. Digikorttiin voi vain kerätä tietyn ajan jakson tiedot. Sitten ne tiedot pitäisi siirtää eteenpäin arkistoitavaksi esim. pilvipalveluun.
    Normaalissa työsuhteessa normi työssä kortin tiedot kuski purkaa toimistolla laitteeseen ja auton tiedot puretaan 2 kk välein sim. nettitikkuun . Joissain yrityksissä asia hoituu molempien osapuolten osalta pilvipalveluun ihan itsestään. Tekniikka kehittyy jatkuvasti. Onko tässä ongelma jos omatoimisesti toimii ,mutta työnantaja ei tule vastaan ja järjestä kortin tyhjennystä kun yrittäjän mielestä ei ole tarvetta piirturin käyttöön. Voiko kuljettaja omatoimisesti siirtää kortin tiedot esim. omissa nimissä olevaan pilvipalveluun kohtuullisin kuluin. Tämä tekninen puoli on minulle vieras,mutta asia kiinnostaa yksilöä koskevan lainsäädännön kannalta. Jos kuski haluaa tallentaa ajotietonsa onko se mahdollista kohtuullisin kustannuksin työssä jossa piirturin käyttöä ei vaadita, siinä asian ydin.
    Asiallisia mielipiteitä .pyydän.

    ei ne tiedot sieltä kortista minnekkään katoo

    vaikka niitä luetaanki muihin seurontoihin

    niitä ajoja rupee häviimään vasta siinä vaiheessa

    kun kortin muisti on täynnä

    eli kortilta voi olla luettavissa jopa vuosien ajohistoria

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ei ne tiedot sieltä kortista minnekkään katoo

    vaikka niitä luetaanki muihin seurontoihin

    niitä ajoja rupee häviimään vasta siinä vaiheessa

    kun kortin muisti on täynnä

    eli kortilta voi olla luettavissa jopa vuosien ajohistoria

    Olen juuri suorittanut ammattipätevyyskurssin joka käsitteli Digipiirturi asetusta.
    Samat perusasetukset ovat edelleen voimassa, eli 3 viikon välein puretaan kortista tiedot
    työnantajan laitteelle, Työnantajalla on yrityskortti johon yritys purkaa 2 kk väleinen auton tiedot muistikortille. Lisäksi ainakin leasing autoissa kortin tiedot siirretään aina kun auton omistaja niin vaati heidän järjestelmiin, kuljettajalta kysytään kyllä lupa siirtää, silloin yrityksellä pitää olla korjaamokortti jotta siirto on digitaalisesti mahdollinen auton leasing yhtiölle esim Scania , Volvo ja muut toimijat. Näin meitä " valvotaan" mutta entä sitten, et sinä koskaan ikinä joudu mihinkään vastuuseen tiedoista jotka on siirretty. Se nyt vaan on tätä EU lätinää päättäjien visioita.

    Äänestä

Digipiirturi ei ongelma alkolukko SUURI ongelma.

Äänestä
  • Niin sellaisia ei ole asennettu juurikaan kuorma-autoihin. Sellaiset on pikku-busseissa ja inva takseissa.
    Miksi näin. Koska laki vaatii näihin Koulukyyteihin /Invataksit (samat autot) koska on ilmennyt jo vuosia sitten ,että kyseisten ajoneuvojen kuljettajat on tavattu huomattavan usein alkoholin vaikutuksen alaisena liikenteessä. Eli kuskit voivat vain itse syyttää itseään aiheuttamasta ongelmasta. Taas rahtipuolella kuljettajat ovat hyvinkin särmää porukkaa. Terminaaleissa ja asiakkaiden luona kuljettajan ajokuntoon kiinnitetään huomiota ja työnantajat ohjaavat heti kuljettajan työterveyshuollon katkaisuhoitoon jos ilmenee ongelmia alkoholista johtuvien sairaslomapäivien muodossa. Työnantajien liipaisin sormi on nykyisin hyvin herkkä tämän asian suhteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei,

Kysymykseni liittyy siihen, että teen työtä, jossa digipiirturia ei tarvitse käyttää, mutta autossa sellainen on. Saanko siis palkanmaksun ja työaikakirjanpidon vuoksi käyttää piirturia, vaikka ei tarvitsisi? Työnantaja yrittää aina kusettaa tunneissa, mutta piirturi on myös huoltohommissa aika lahjomaton todiste työn tekemisestä,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu