Kirkot kiinni lopullisesti?

Palvelukset on tietty helpompi hoitaa striimaamalla ilman kirkkokansaa, mutta pitemmän päälle alkaa tuntumaan kummalliselta. Sen tietyn viruksen muunnoksia kun tulee löytymään vielä n kappaletta, niin tämä tuntuu kuitenkin todennäköiseltä. Ei ole kirkon johdolla mitään sanomista?

Vuosituhansia Kirkko on tarjonnut tukea vaikeuksissa. Nyt sama taho, joka sulkee kirkot, haluaa myös eristää ihmiset toisistaan ja siitä tuesta, mitä sen kautta saadaan. Näiden sulkuaikojen sairaus- ja itsemurhaluvut tulevat olemaan karmeita, taloudellisesta tuhosta puhumattakaan.
10183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Konstantinopolin patriarkan ja Suomen arkkipiispan linja on jo tullut selväksi: ottakaa kaikki rokote, niin ehkä joskus vielä palataan normaaliin. Ehkä. Pääasia, ettei kukaan nyt kieltäydy piikistä. Viis siitä, että rokotteiden kehittämisessä on käytetty abortoitujen sikiöiden soluja hyväksi. Nämä tieteen ihmeet tulee ottaa vastaan, Bartolomeoksen sanoin, "taivaan lahjana" (sic!). Geenimanipulointi ja lääkebisnes tekee toisin sanoen Jumalan työtä. Joka ei ota rokotetta (tai käytä maskia), ei rakasta lähimmäistään eikä sen vuoksi Jumalaakaan, jyrisee KP.

Tästä(kin) taas näemme, kuinka aikamme "uskontojohtajat" tekevät työtään ja esittävät rooliaan, josta varmaan on jossain Davosissa ajat sitten sovittu. Luottomies "Bart" kyllä hoitaa ortodoksit - vai hoitaako? Ovatko muut messissä kuin Konstantinopolin alamaiset?

Äänestä

Itselle riittää striimattu jumalanpalvelus aivan hyvin. Ehtoollismaljan nostaa mieluummin pääsiäisaterialla Jeesuksen opetuksen mukaisesti, ei kirkossa.

Äänestä

Helsingissä Kanavakadun ja Kanavarannan kulmauksen väliselle Pormestarinrinteen tontille olisi jo korkea aika rakentaa kunnon pilvenpiirtäjä ja jyrätä nykyinen rakennustehokkuutta tuhlaava röttelö menemään. Joten myyttekö?

Äänestä
  • Jumalanpalvelukset voi järjestää virtuaalisessa kirkossa samaan tapaan kuin Jarren uudenvuoden konsertti järjestettiin virtuaalisessa Notre Damessa.
    Jumalanpalvelukseen osallistuvilla voi olla 3d-kypärät päässä tai voi osallistua tietokoneen ruudulta tai puhelimella. Kirkkorakennusta ei tarvita kuvauksia varten. Riittää että se ehditään mallintaa tietokoneelle ennen purkamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalanpalvelukset voi järjestää virtuaalisessa kirkossa samaan tapaan kuin Jarren uudenvuoden konsertti järjestettiin virtuaalisessa Notre Damessa.
    Jumalanpalvelukseen osallistuvilla voi olla 3d-kypärät päässä tai voi osallistua tietokoneen ruudulta tai puhelimella. Kirkkorakennusta ei tarvita kuvauksia varten. Riittää että se ehditään mallintaa tietokoneelle ennen purkamista.

    Eli myytte? Saanko itse määrätä hinnan vai tettekö te tarjouksen kyseisestä Pormestarinrinteen tontista Katajanokalla. Tuohon paikalle sopisi tosiaan ennemmin Euroopan korkein pilvenpiirtäjä kun tuo Suomen rumin rakennus puretaan pois tieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli myytte? Saanko itse määrätä hinnan vai tettekö te tarjouksen kyseisestä Pormestarinrinteen tontista Katajanokalla. Tuohon paikalle sopisi tosiaan ennemmin Euroopan korkein pilvenpiirtäjä kun tuo Suomen rumin rakennus puretaan pois tieltä.

    Tässä linkissä esimerkki, miten Pyhä Henki vaikuttaa uskovaisen elämässä, kun on tultu uskoon, eli on pyydetty Jeesusta tulemaan sydämmeen ja on uudestyisynnytty. https://www.youtube.com/watch?v=3uGfGLVBEe4

    Äänestä

Siltä näyttää.
Pääministeri 11.3.2021 "Voi olla, että olemme tässä tilanteessa vielä vuosia". Sama sanoma kuin Boris Johnsonilla jo viime vuonna.
Mistä nämä sen tietävät? Että mikä virustilanne on vuoden/kahden kuluttua?
Tähänkö aiotte tyytyä? Kirkon johdon vastauksen nyt tietää, mutta tavallisten seurakuntalaisten luulisi jo kaipaavan Kirkossa käyntiä.

Äänestä

Kaipaan kirkossakäymistä. Suitsukkeen tuoksu, kanssarukoilijat .... kaikki. Toivottavasti rokotteet auttavat ja saadaan kirkot auki.

Äänestä
  • Niin, kunnollinen rokote (enkä tuo kehitteillä oleva kotimainen) voisi auttaa. Näillä nyt käytettävillä on ehdollinen myyntilupa, joka tarkoittaa, että se voidaan peruuttaa, jos haittoja tulee liikaa; lisäksi riskit tulisi selvittää henkilölle ennen pistämistä (haitat löytyy FIMEAn sivuilta).

    Äänestä

Ottakaa rokotteet ja noudattakaa rajoituksia niin saadaan kaikki auki jossain vaiheessa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Palvelukset on tietty helpompi hoitaa striimaamalla ilman kirkkokansaa, mutta pitemmän päälle alkaa tuntumaan kummalliselta. Sen tietyn viruksen muunnoksia kun tulee löytymään vielä n kappaletta, niin tämä tuntuu kuitenkin todennäköiseltä. Ei ole kirkon johdolla mitään sanomista?

Vuosituhansia Kirkko on tarjonnut tukea vaikeuksissa. Nyt sama taho, joka sulkee kirkot, haluaa myös eristää ihmiset toisistaan ja siitä tuesta, mitä sen kautta saadaan. Näiden sulkuaikojen sairaus- ja itsemurhaluvut tulevat olemaan karmeita, taloudellisesta tuhosta puhumattakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu