jumala tuo mielikuvituskaverien äiti

Korkein jumala Zeus ja ketä niitä muita olikaan.
5157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinkö te luulette. Jumala on, eikä sitä tee mikään tyhjäksi. Ei jankuttamalla, että Häntä ei ole. On puheenparsai, joiden lähtökohdat eivät tiedä mitään Jumalasta. Tahtovat vain puhua ja väittää. Skientistit, kuten enquist koittaa väittää areismia todeksi, mutta hyvä, että argumentoi. Mutta tyhjää on sanoa kristylle samoja asioita, koska Jumalan todellisuus ja Raamattu on koherentti suhteessa omaan elämään. Eli Jumalan sana pitää kutinsa juuri niin kuin se on kirjoitettu. Jos joku ryhtyy miettimään Luomiskertomusta, niin olen minäkin miettinyt, mutta kyse onv profetaalisesta kirjoituksesta, joka tulee myös ymmärtää siten, ei nyky luonnontieteellisenä kertomuksena. Jumalan sana on kerrottu jokaiselle kulttuurille ja ihmiselle aikanaan, heidän oman käsitteistönsä ja kulttuurin kautta. Tällä tarkoitan Israelin suhdetta Egyptiin, en hindulaisuutta tms... Ne opit eivät ole Jumalasta.

Äänestä

Itse uskon täydellisesti Raamattuun. Luomiskertomus on lyhyt ja ytimekäs selostus luomisesta. Nykytiede lähestyy koko ajan Raamattua. Fossiileista on todettu, että ne syntyivät kaikki samanaikaisesti, peittyessään valtavien lieju vyöryjen alle, noin 4600 vuotta sitten. Tiede puoltaa myös eliöiden fyysisen rappeutumisen nopeutta, jonka mukaan eliöstön elinikä on n. 10000 vuotta. Joten on jo aika heittää Darwinin homeiset kirjat ja niiden valheiden opettajat roskikseen.

Äänestä
  • Minä olen lukenut lajien synnyn ja raamatun, mitä veikkaat kumman heitän romukoppaan.
    On minullakin suvussa uskovaisia, vanhempani eivät ole.
    Uskonnon olemassaolo on peräisin luottamuksesta eli periytyvästä ominaisuudesta.
    Ilman sitä ei uskontoja olisi .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Korkein jumala Zeus ja ketä niitä muita olikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu