Muistetaanhan päättäjiä vaaleissa, KRIISIKUNTA

7-vakavaa huomautusta VAKAVISTA törkeistä laittomuuksista aluehallinnosta. Sivistyslaitakunnan 3-törkeää rikosta kohdistuen samaan koululaiseen!

"
Valtion asettamien rajojen mukaan kriisikunnan nimittämiseksi riittääkin se, että kunnan tilinpäätös on kahden vuoden ajan ollut alijäämäinen. Ensimmäisessä tilinpäätöksessä alijäämää saa olla korkeintaan 500 euroa asukasta kohden ja viimeisimmässä enintään 1000 euroa.
"
Perusteettomat rikosilmoitukset perheistä, veronkorotukset, rantatonttien antamien ilmaiseksi, terveyslato, äitien kunniamitali pois.


Tosiasiat puhuu puolestaan.

Taitaa päätökset tehdä 100% keskustapuolue! Miksi joku oikeasti näitä äänestää? Sivistyslautakunnassa ei luotettavia henkilöitä ole, aluehallinnon ja poliisin mukaan. Miksi vielä kinnulan luottamushenkilöinä? Mm kalevi, joonas, matleena.


Vielä on mahdollista kinnulan säilyä, mutta edellyttää että KUKAAN ei äänestä keskustaa!
18154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kuntalaisten pitää alkaa ajattelemaan itseään, omia etuja, ei keskustan!

Äänestä
  • Totta, keskustan äänestäminen vei taksitkin.

    Maaseudun tuhoaja.

    Äänestä

Päättäjiltä kyllä paljon tullut epäasiallista toimintaa.

Ei kannata sortua propakandaan, vaan selvittää itse tai vaatia puheille aina näyttöä!

Kepun toimista on jäänyt kirjallista näyttöä! Harmillista että koululaiset, perheet ja äiditkin joutuvat kärsimään nykyisistä päättäjistä!

Äänestä
  • Olet kyllä yhdensortin pirunriivaama tyyppi. Ei voi muuta todeta. Kaikin konstein pienet ,pienet aivot lataa vaan samaa toistoa yötäpäivää... Jos jollakin on EPÄASIALLISTA toimintaa ,niin kyllä se on kuule sulla ,vali ,vali,vaan... Kaikille toivon hyvää,ei meistä kukaan ole täydellinen,ei kukaan ja kaikkien kanssa on vaan pärjättävä.Olisipa tylsää kun kaikki ihmiset olisi samasta muotista repäistyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet kyllä yhdensortin pirunriivaama tyyppi. Ei voi muuta todeta. Kaikin konstein pienet ,pienet aivot lataa vaan samaa toistoa yötäpäivää... Jos jollakin on EPÄASIALLISTA toimintaa ,niin kyllä se on kuule sulla ,vali ,vali,vaan... Kaikille toivon hyvää,ei meistä kukaan ole täydellinen,ei kukaan ja kaikkien kanssa on vaan pärjättävä.Olisipa tylsää kun kaikki ihmiset olisi samasta muotista repäistyjä.

    Täältä paistaa vaan kateus KESKUTAN ylivoimasta. Eikä se muutu vaikka mitä täällä lotrataan ja hämmennetään.

    Äänestä

  • "Miehikkälän kunnanjohtaja Arto Ylönen arvioi aiemmin Ylelle väkiluvun kasvun johtuvan siitä, että Miehikkälä on viime vuosina parantanut peruspalveluitaan. Kuntaan on esimerkiksi rakennettu uusia kouluja ja kirjasto. Näin Miehikkälä on halunnut houkutella asukkaiksi varsinkin lapsiperheitä."

    Näin muissa vastaavissa kunnissa, väkiluku kasvaa kun hallinto kunnossa.

    Kinnulassa halutaan ajaa lapsiperheet pois, jos ei ole kepuliini.

    Äänestä

  • Kyllä se on niin ,että Kepu on ylivoimainen 💪

    Äänestä

  • Sinusta kuule ,vali,vali joutuu kaikki kärsimään ,niin lapset,perheet ,äidit ,isät. Mummut ,oapat jopa pois nukkuneet. HÄPEÄ.

    Äänestä

Elinkeinolautakunta 3.2.2021 päätti että lapsille ei anneta rahaa (4h), vaan kepulaiset on aiemmin päättäneet käyttää rahat koululaiseen kohdistuviin oikeudenkäynteihin/kiusantekoon jotka tosin kunta hävinnyt jo 4-0

Hienoa toimintaa?



Hienoa keskusta!! NÄIN

Äänestä
  • Kyllä sulle kepun mollaaja vielä lakipykälät tutuksi tulee Voit olla ihan varma.

    Äänestä

  • Kuulostaa ihan kepulta:)

    Melkein kaikilla vakavia huomautuksia laittomuuksista.

    Putin vallassa? Jokuhan niitä "päättäjiä" käskee tekemään sabotaasia!
    Oikeasti päätökset tehdään oikeudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa ihan kepulta:)

    Melkein kaikilla vakavia huomautuksia laittomuuksista.

    Putin vallassa? Jokuhan niitä "päättäjiä" käskee tekemään sabotaasia!
    Oikeasti päätökset tehdään oikeudessa.

    Sinähän demari Putinia ihannoit. Mikset mene Kajaanin Venäjä-Seuraan nautiskelemaan ja jätä ihmisiä täällä rauhaan?

    Äänestä

Kinnula liittyy nyt Kannonkoskeen ,kun K.koski hylkäsi 4.k,oon. liitoksen. Yhdessä olette vahvoja keskustalaisia sit.

Äänestä

Kanerviokin sattaa hakea sinnepäin uudestaan K.johtajaksi.

Äänestä

Toikkanenko täällä trollaa?

Laittaisi edes jotain faktatietoa kuten aluehallinnosta kenen tahansa tarkistettavissa olevat vakavat laittomuudet ja RIKOKSET mitä kunta tehnyt.

Äänestä
  • Kuulepas ison pään omaava ilmapallo. Sun rikokset julkaistaan joka paikassa odottele vaan. Lupaan sen ettet jää ilman tuomiota. Etsi sitä lakkia jos löytyy tohon päähän... Mieli puoli.. Muka isä voi luoja...

    Äänestä

Onko+nykyiset+päättäjät+tosiaan+antaneet+kunnantalon,+terveyskeskuksen+ja+koulun+homehtua+yhtäaikaa?Samalla+aikovat+yksityistää+vesilaitoksenkin?Tuhonneet+koululaisen+elämän,+ainakin+kovasti+yrittivät+kumota+oikeuden+päätökset.Onneksi+Kinnulan+hallitsijat+laitetaan+NYT+noudattamaan+LAKIAHassua,+ettei+nämä+rikolliset+ole+vankilassa?+Kepuja+95%!

Äänestä
  • Kunniattomia luottamustehtävissä.

    Kenelläkään ei koulutusta niin aika helppo niitä on kusettaa tekemään laittomuuksia.


    Sivistyslautakuntaan pitää saada edes yksi järjissäänoleva!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

7-vakavaa huomautusta VAKAVISTA törkeistä laittomuuksista aluehallinnosta. Sivistyslaitakunnan 3-törkeää rikosta kohdistuen samaan koululaiseen!

"
Valtion asettamien rajojen mukaan kriisikunnan nimittämiseksi riittääkin se, että kunnan tilinpäätös on kahden vuoden ajan ollut alijäämäinen. Ensimmäisessä tilinpäätöksessä alijäämää saa olla korkeintaan 500 euroa asukasta kohden ja viimeisimmässä enintään 1000 euroa.
"
Perusteettomat rikosilmoitukset perheistä, veronkorotukset, rantatonttien antamien ilmaiseksi, terveyslato, äitien kunniamitali pois.


Tosiasiat puhuu puolestaan.

Taitaa päätökset tehdä 100% keskustapuolue! Miksi joku oikeasti näitä äänestää? Sivistyslautakunnassa ei luotettavia henkilöitä ole, aluehallinnon ja poliisin mukaan. Miksi vielä kinnulan luottamushenkilöinä? Mm kalevi, joonas, matleena.


Vielä on mahdollista kinnulan säilyä, mutta edellyttää että KUKAAN ei äänestä keskustaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu