Puukiukaille tulossa päästöistä kertova sertifikaatti

"Puulämmitteisten kiukaitten päästöjä tutkitaan parhaillaan Itä-Suomen yliopistossa. Neljä vuotta kestävässä hankkeessa ovat mukana Suomen suurimmat kiuasvalmistajat, seitsemän kaupunkia, kaksi ministeriötä ja Suomen omakotiliitto.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on luokitella puukiukaat niiden pienhiukkaspäästöjen perusteella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vähäpäästöisimmät kiukaat saavat sertifikaatin eli vapaaehtoisen päästömerkin.

Kyseessä on tähtiluokitus, jossa kiukaille annetaan esimerkiksi yhdestä neljään tähteä sen mukaan, miten vähän niistä tulee päästöjä. Tissarin mukaan osa kiukaista jää kuitenkin ilman sertifikaattia.

– Noin puolet tällä hetkellä myynnissä olevista kiukaista ei saisi tähtiluokitusta ollenkaan."

https://yle.fi/uutiset/3-11770021
34296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Herättää hilpeyttä jo ennalta koska ensimmäisen kiuas-hankkeen testien perusteella sitä tähteä jäisi vaille markkinoiden korkeimpien hyötysuhteiden kiukaat kolmen tähden kiukaiksi julistettaessa kiukaat joiden hyötysuhde oli surkeimmasta päästä.

Äänestä
  • Voihan+se+olla+että+kiukaisiin+jotka+jäävät+ilman+tähteä+eivät+jotenkin+kummassa+hyödynnä+"vapaaehtoista+päästömerkintää"?+Muutenkin+epäilen+tuleeko+edes+koko+"tähtijärjestelmää"+koska+se+saattaisi+CE-testien+tulokset+monen+kiukaan+kohdalla+hyvin+kyseenalaiseen+valoon?+Esim.+edellisestä+kiuas+jonka+hyötysuhde+CE-merkintään+oikeuttavien+testien+mukaan+on+esim.+75%+sen+jäädessä+ilman+ensimmäistäkään+tähteä+ja+toisinpäin.+Kiuas+jonka+hyötysuhteeksi+tyyppikilvessä+kerrotaan+olevan+esim.+68%+neljä+tähteä+kiukaan+kyljessä+viestii+ihan+jotain+muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan+se+olla+että+kiukaisiin+jotka+jäävät+ilman+tähteä+eivät+jotenkin+kummassa+hyödynnä+"vapaaehtoista+päästömerkintää"?+Muutenkin+epäilen+tuleeko+edes+koko+"tähtijärjestelmää"+koska+se+saattaisi+CE-testien+tulokset+monen+kiukaan+kohdalla+hyvin+kyseenalaiseen+valoon?+Esim.+edellisestä+kiuas+jonka+hyötysuhde+CE-merkintään+oikeuttavien+testien+mukaan+on+esim.+75%+sen+jäädessä+ilman+ensimmäistäkään+tähteä+ja+toisinpäin.+Kiuas+jonka+hyötysuhteeksi+tyyppikilvessä+kerrotaan+olevan+esim.+68%+neljä+tähteä+kiukaan+kyljessä+viestii+ihan+jotain+muuta.

    "– Noin puolet tällä hetkellä myynnissä olevista kiukaista ei saisi tähtiluokitusta ollenkaan."

    ...ja jokainen myynnissä tällä hetkellä olevista kiukaista ovat läpäiseet kiuasstandardien mukaiset testit...

    "Monet kiuasvalmistajat mainostavat jo nyt omia tuotteitaan vähäpäästöisinä."

    ...ja mm. nolla tähteä kiukaita niiden seassa (päästöt suurimmasta päästä) ....

    paradoksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    paradoksi

    Bara en doksi säger jag.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan+se+olla+että+kiukaisiin+jotka+jäävät+ilman+tähteä+eivät+jotenkin+kummassa+hyödynnä+"vapaaehtoista+päästömerkintää"?+Muutenkin+epäilen+tuleeko+edes+koko+"tähtijärjestelmää"+koska+se+saattaisi+CE-testien+tulokset+monen+kiukaan+kohdalla+hyvin+kyseenalaiseen+valoon?+Esim.+edellisestä+kiuas+jonka+hyötysuhde+CE-merkintään+oikeuttavien+testien+mukaan+on+esim.+75%+sen+jäädessä+ilman+ensimmäistäkään+tähteä+ja+toisinpäin.+Kiuas+jonka+hyötysuhteeksi+tyyppikilvessä+kerrotaan+olevan+esim.+68%+neljä+tähteä+kiukaan+kyljessä+viestii+ihan+jotain+muuta.

    Mikäli Kuopion mittauskonseptin testit eivät ole linjassa normaalin saunan kiukaan kanssa, niin testillä ei ole merkitystä 2030 ilmastostotavoitteiden päästöarvoja laskettaessa.

    Anna jo olla Warmheartin edustaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voihan+se+olla+että+kiukaisiin+jotka+jäävät+ilman+tähteä+eivät+jotenkin+kummassa+hyödynnä+"vapaaehtoista+päästömerkintää"?+Muutenkin+epäilen+tuleeko+edes+koko+"tähtijärjestelmää"+koska+se+saattaisi+CE-testien+tulokset+monen+kiukaan+kohdalla+hyvin+kyseenalaiseen+valoon?+Esim.+edellisestä+kiuas+jonka+hyötysuhde+CE-merkintään+oikeuttavien+testien+mukaan+on+esim.+75%+sen+jäädessä+ilman+ensimmäistäkään+tähteä+ja+toisinpäin.+Kiuas+jonka+hyötysuhteeksi+tyyppikilvessä+kerrotaan+olevan+esim.+68%+neljä+tähteä+kiukaan+kyljessä+viestii+ihan+jotain+muuta.

    "Voihan se olla että kiukaisiin jotka jäävät ilman tähteä eivät jotenkin kummassa hyödynnä "vapaaehtoista päästömerkintää"?"

    https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/miksi-yliopisto-salaa-kiukaiden-paastotiedot-terveydelle-vaarallisten-pienhiukkasten-maarassa-moninkertaisia-eroja-kiuasvalmistajat-paattavat-uusien-mittaustulosten-julkaisusta/

    "Sertifikaatin julkaiseminen on vapaaehtoista valmistajille. Eikö se ole huono asia, että osa ei välttämättä julkaise sitä ollenkaan?

    Näinhän siinä varmasti käy."

    niinhän ne romutuspalkkiot ja ympäristömerkinnät unohtui joiden kerrottiin hankkeen alussa olevan niiden testien tarkoitus jotta kuluttajat osaa ostaa pienipäästöisiä kiukaita. Aika täydellinen paidankääntö siinä mielessä.

    Se nimien julkistaminen tuloksien yhteydessä olisi ollut niskalaukaus bisneksille niille kiuasvalmistajille jotka 0-10 pisteytyksellä sai tuloksen joka jäi alle yhden pisteen?

    Nimethän se oleellinen asia asiayhteydessä missä suurin uutinen (pommi) oli siinä, että korkeimmat päästöt mitattiin kiukaista joilla oli testiryhmän korkeimmat hyötysuhteet ja päinvastoin, pienimmät päästöt oli kiukailla joilla oli testiryhmän heikoimmat hyötysuhteet?

    Äänestä

Ei tule vaikuttamaan mitenkään minun saunomiseen. Ei niillä tähdillä saunota!

Äänestä
  • Anna kun arvaan saunastasi löytyy ihan tavallinen peruskiuas?

    Tule kertomaan edellinen kannanottosi aiheeseen uudestaan sen jälkeen kun huomaat rautakaupan hyllyssä myynnissä samanlaisen kiukaan neljällä tähdellä kuin mikä löytyy jo saunastasi? Pienenä vihjeenä markkinoiden pienipäästöisin kiuas kiuas-hankkeen testien mukaan on ns. halpis peruslaatikko joka menestyi heikosti CE-testeissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anna kun arvaan saunastasi löytyy ihan tavallinen peruskiuas?

    Ilmastotietoiset kuluttajat ihmeissään kun oman saunan kiuas jonka hankkivat sen pienten päästöjen takia ei saa tähden tähteä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmastotietoiset kuluttajat ihmeissään kun oman saunan kiuas jonka hankkivat sen pienten päästöjen takia ei saa tähden tähteä?

    "epäilen tuleeko edes koko "tähtijärjestelmää" koska se saattaisi CE-testien tulokset monen kiukaan kohdalla hyvin kyseenalaiseen valoon?"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "epäilen tuleeko edes koko "tähtijärjestelmää" koska se saattaisi CE-testien tulokset monen kiukaan kohdalla hyvin kyseenalaiseen valoon?"

    Sertifikaatti voi luoda kiuasmarkkinoille kilpailun (kuka saa ja montako tähteä) kiuasvalmistajien keskuudessa joka voi ihan aikuisten oikeasti saada kiuasvalmistajat kehittämään kiukaitaan? Kiuasstandardeja (susistandardit) kun seurasi jo kikkailut teoreettisen hyötysuhteen kasvattamiseksi lopputuloksella missä markkinoille ilmestyi pienipäästöisinä mainostettuja nuhapumppuja joiden päästöt kiuashankkeen testeissä oli suurimmasta päästä markkinoilla myynnissä olevista. Tarkoittaa sitä ,että kiuasstandardien lieveilmiönä kiukaiden kehitys meni tapauskohtaisesti ihan väärään suuntaan kiuasstandardien takia tai seurauksena. Kitupoltto kiukaita maltillisilla hormilämmöillä, korkeilla hyötysuhteilla ja pienillä päästöillä CE-testien mukaan todellisuuden ollessa ihan toinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmastotietoiset kuluttajat ihmeissään kun oman saunan kiuas jonka hankkivat sen pienten päästöjen takia ei saa tähden tähteä?

    onnellisen tietämättömiä oletan? Minkäs teet kun tyyppikilvessä kerrotaan kuinka kyseessä on kiuas jonka ostaminen on ilmastoteko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onnellisen tietämättömiä oletan? Minkäs teet kun tyyppikilvessä kerrotaan kuinka kyseessä on kiuas jonka ostaminen on ilmastoteko.

    Jos kiukaita luokitellaan mittaamalla saunojen sisäilmasta hiukkasia ja päästöjä, niin johan myrkyn lykkäs. Miks kukaan ei kerro mitä kaikkia hiukkasia siellä savusaunassa niellään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anna kun arvaan saunastasi löytyy ihan tavallinen peruskiuas?

    Tule kertomaan edellinen kannanottosi aiheeseen uudestaan sen jälkeen kun huomaat rautakaupan hyllyssä myynnissä samanlaisen kiukaan neljällä tähdellä kuin mikä löytyy jo saunastasi? Pienenä vihjeenä markkinoiden pienipäästöisin kiuas kiuas-hankkeen testien mukaan on ns. halpis peruslaatikko joka menestyi heikosti CE-testeissä.

    Tee ympäristöteko vaihda puukiuas sähkökiukaaseen. Tuleekohan puukiukaille pian romutuspalkkio?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tee ympäristöteko vaihda puukiuas sähkökiukaaseen. Tuleekohan puukiukaille pian romutuspalkkio?

    Puukiukaat hävitetään muun palavan jätteen joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puukiukaat hävitetään muun palavan jätteen joukossa.

    Naapuri valitti savuhaitoista. Neljä v. Saunottu testivoittaja on tähtensä ansainnut. Savutus lakkasi ja naauri meni hiljaiseksi.
    Että kiitos kiukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naapuri valitti savuhaitoista. Neljä v. Saunottu testivoittaja on tähtensä ansainnut. Savutus lakkasi ja naauri meni hiljaiseksi.
    Että kiitos kiukaan.

    Kai kävit naapurin hautajaissa sen jälkeen kun se hiljeni? Iskän kaa tietenkin kun olet neljä vee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tee ympäristöteko vaihda puukiuas sähkökiukaaseen. Tuleekohan puukiukaille pian romutuspalkkio?

    Olisi varmaan tullut jo sitä lobanneiden toimesta jos ei olisi sattunut voittamaan testejä kiukaat joille sitä vailla olivat jääden itse jumbosijoille jolloin se romutuspalkkio olisi tullut omalle kiukaalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos kiukaita luokitellaan mittaamalla saunojen sisäilmasta hiukkasia ja päästöjä, niin johan myrkyn lykkäs. Miks kukaan ei kerro mitä kaikkia hiukkasia siellä savusaunassa niellään.

    Ei ole röökiaskinkaan kyljessä enää infoa miten paljon ja mitä myrkkyjä se sisällään pitää. Mitä savusaunan ilmassa taas leijuu riippuu polttoaineesta ja lämmittäjästä jne. Tarkoittaa sitä, että sertifikaation toteutuessakin neljän tähden kiuaskin voi puskea mustaa savua pihalle jos lämmittäjä ei tiedä mitä on tekemässä.

    Puukiukaat taas samanlainen ympäristörikos kuin liikenteet päästöt ja tähdet kiukaissa pelastaa maailman ihmisineen?

    A4 jokaiseen postilaatikkoon missä kerrotaan miten puuta poltetaan puhtaasti ja ilmastovaikutukset olisi suuremmat kuin tähdillä kiukaissa?

    Äänestä

Taitaa maksaa testaus 10000 euroa per pesä. Milläs Sydänkiukaat ja muut pienet valmistajat testauksen maksavat?

Äänestä
  • Jos tulisijavalmistajalta ei löydy kymppitonnia taskusta ei hänellä ole mitään asiaa alalle jonka suurimmat toimijat ovat kirjautuneet pörssiin.

    Äänestä

"Hiukkasia tulee sisäilmaan myös kiuasmateriaalista silloin, kun kiuas lämpenee. Se näkyy myös mittarissa, jossa lämpötilan lisäksi pienhiukkasten määrää kuvaava käyrä alkaa nousta.
– Saunailmaa voi verrata ruuhkaisessa liikenteessä olemiseen, Tissari toteaa.
Hän ei ole silti huolissaan saunojien terveydestä, sillä altistuminen pienhiukkasille on saunassa vain hetkellistä. Isommat vaikutukset pienhiukkasilla ovat hänen mukaansa ulkona.
– Siellä ovat mukana kaikista Suomen kiukaista tulevat hiukkaspäästöt.
Tissari suosittelee, että kun uutta tai pitkään käyttämättömänä ollutta kiuasta otetaan käyttöön, sitä lämmitettäisiin 5–6 kertaa kunnolla ennen saunomista."

Mitä ihmettä tarkoittaa kiuasmateriaalista irtoavat hiukkaset?

Äänestä
  • Sitä että tulisijan valmistukseen tarkoitetut kattilateräkset eivät hajoa ja hilseile
    alle 1000 C . lämpötilassa. Onko kysymyksessä että rakenneteräksestä valmistettu punahehkuinen kiuas hajotessaan synnyttää pienhiukkasia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä että tulisijan valmistukseen tarkoitetut kattilateräkset eivät hajoa ja hilseile
    alle 1000 C . lämpötilassa. Onko kysymyksessä että rakenneteräksestä valmistettu punahehkuinen kiuas hajotessaan synnyttää pienhiukkasia?

    Oikeesti kaikki rakenneteräksistä valmistetut punahehkuiset, itsensä sulattavat kiukaat ovat päästöistä riippumatta hiukkaslinkoja.
    Mistä muusta ne hiukkaset saunaan sisälle tulevat kuin murenevasta teräksestä. Eivät ainakaan savupiipusta tule.

    Äänestä

Artikkelissa esille nostettu iki yksi pahimpia savujen sisään pöläyttäjistä avatessa täyttöluukku? Muutenhan sen päästöt tulee olemaan pienimuotoinen järkytys tulisijojen "asiantuntijoille" koska kyseessä on edellisten silmissä pelkkä putken pätkä jossa ei ole sen enempää arinaa, yläpalotiloja sen enempää kuin toisioilmaohjauksia tms. huipputeknisiä virityksiä?

Äänestä

Itse olen aina kiukaani tehnyt ja siihen voin laittaa vaikka kuinka monta tähteä.
Oma hommansa vaan niiden tähtien tekemisessä.

Äänestä

Eipä ole nokipalo Sydämelle montaa tähteä luvassa.

Äänestä

Ei kai puukiukaan hyötysuhteella ole oikeastaan mitään merkitystä. Kerran-pari viikossa poltetaan muutama pesällinen puuta joka ei mihinkään muualle kelpaa.
Pienhiukkaspäästöt eli niiden vähyys paljon tärkeämpää.
Nämäkin johtuu täysin siitä mitä kiukaassa poltetaan ja miten . Eli oli testitulokset mitä tahansa niin lopputulos riippuu aina käyttäjästä.
"Tää on pojat ihan turhaa hommaa."

Äänestä
  • Jokainen tajuu jos roskapuita polttaa niin päästöt kasvaa ja mitä vähemmän poltetaan sitä vähemmän päästöjä . Iki kuluttaa valtavasti puita, sauna ei koskaan ole riittävästi lämmin. Hiili kertyy hirmuinen määrä. Kaduttaa kun ostin. Kellekään ei kehtaa antaa edes ilmaiseksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

"Puulämmitteisten kiukaitten päästöjä tutkitaan parhaillaan Itä-Suomen yliopistossa. Neljä vuotta kestävässä hankkeessa ovat mukana Suomen suurimmat kiuasvalmistajat, seitsemän kaupunkia, kaksi ministeriötä ja Suomen omakotiliitto.

Hankkeen yhtenä tavoitteena on luokitella puukiukaat niiden pienhiukkaspäästöjen perusteella. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että vähäpäästöisimmät kiukaat saavat sertifikaatin eli vapaaehtoisen päästömerkin.

Kyseessä on tähtiluokitus, jossa kiukaille annetaan esimerkiksi yhdestä neljään tähteä sen mukaan, miten vähän niistä tulee päästöjä. Tissarin mukaan osa kiukaista jää kuitenkin ilman sertifikaattia.

– Noin puolet tällä hetkellä myynnissä olevista kiukaista ei saisi tähtiluokitusta ollenkaan."

https://yle.fi/uutiset/3-11770021

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu