Huvittavaa, vasemmistolainen totaalikieltäytyjä raivostui

kun eräs professori kehui Halla-ahoa strategisesti taitavaksi, eli kaikkien taitavammaksi poliitikoksi tällä erää. Joten vasuri-totaali tekaisi jutun siitä, kun Halla-aho on sivari, ja tumputtaa sinne sitten raivona vastauksia.

Kyllä nämä vasuri-totaalit ovat pipipäitä, heille nauraa aidan seipäätkin.
451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Halla-aho on taitava, ei vihervassut pärjää.

Äänestä

Perussuomalaiset pärjäävät vaaleissa jos "nukkuvat" saadaan äänestämään. Jos he, jotka eivät normaalisti äänestä, äänestäisivät niin perussuomalaiset voittaisivat sata-nolla.

Äänestä

Halla-ahon kieltäytyminen asepalveluksesta loukkaa monen vasemmistolaisen asekieltätyjän maailmankatsomusta, jopa pilkkaa sitä.

Siksi halla-aholaisille on määrättävä asepalvelus pakolliseksi edesvastuun uhalla. Heidät on vietävä tarvittaessa vaikka kepin avulla varuskunta-alueelle.

Vain rauhantahtoiset, anti- imperialistiset voimat saavat jäädä kotiin peräkamariin lueskelmaan vaikkapa SDP:n puolueohjelmaa tai kuuntelemaan nauhoitettuja Krista Kiurun puheita.

Äänestä

Halla-Aho voi olla juonikas poliitikko, samanlaisia juonittelijoita olivat Hitler, Stalin, Erdogan...juonitteleva kyllä, mutta ei edusta totuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

kun eräs professori kehui Halla-ahoa strategisesti taitavaksi, eli kaikkien taitavammaksi poliitikoksi tällä erää. Joten vasuri-totaali tekaisi jutun siitä, kun Halla-aho on sivari, ja tumputtaa sinne sitten raivona vastauksia.

Kyllä nämä vasuri-totaalit ovat pipipäitä, heille nauraa aidan seipäätkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu