Narsistinen persoona ja sosiaalinen media

Onko teillä kokemuksia asiasta?
20330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Some on narsistin taivas. Voi parilla klikkauksella tavoittaa satoja ihmisiä. Voi maata sohvalla pieruverkkareissa nenää kaivaen ja levittää mielikuvaa aktiivisesta, vastuullisesta, perhekeskeisestä, yhteiskuntaa tarkkaan seuraavasta jne. henkilöstä olematta niistä mitään.

Lähinarsisti on touhunnut sen verran että on vallannut liudan eri yhdistyksiä ja harrastepiirejä ja vastaa niiden jokaisen someviestinnästä. Näin hänellä on kymmenkunta sometiliä joita päivellä kaiket päivät ujuttaen itsensä päivityksiin varsin usein. Lisäksi hän tägää päivityksiinsä peheenjäseniään ja tuttujaan. Näin päivitykset leviää muiden tilien kautta entistä laajemmim.

Hän myös jakaa perheensä ottamia kuvia antaen vaikutelman kuin olisi itse tehnyt/ollut paikalla. Kätevää.

Ja huvittavinta on, että hän peukuttaa omia julkaisujaan, joskus ainoana.

Äänestä
  • Kerroit enemmän kuin tuhat sanaa.

    Äänestä

  • "Some on narsistin taivas. Voi parilla klikkauksella tavoittaa satoja ihmisiä. Voi maata sohvalla pieruverkkareissa nenää kaivaen ja levittää mielikuvaa aktiivisesta, vastuullisesta, perhekeskeisestä, yhteiskuntaa tarkkaan seuraavasta jne. henkilöstä olematta niistä mitään.
    "

    Tämä kuvaa hyvin ihmisen narsismia, ihan riippumatta siitä, onko kyse "oikeasta" narsistista, tai henkilöstä, joka omaa näitä piirteitä. Ylipäänsä se, että ihmisellä on tarve somessa esittää jotakin muuta kuin mitä oikeasti on, on hyvin ongelmallista. Jokainen voisi omalla kohdallaan miettiä, kuinka paljon tällaista tarvetta omaa, ja tehdä tarvittaessa asialle jotakin.

    Äänestä

Tulee mieleen vähäpukeiset kesäkuvat, joissa voi esitellä vartaloaan erilaisten aktiviteettien merkeissä. Tietysti leveää hymyä koskaan unohtamatta ;D

Äänestä

Somessa on helppo pitää verkot vesillä ja koukut viritettynä. Kommenttia sinne ja tänne, tykkäyksiä ja muistamisia että pysyy ihmisten mielessä. Ei pääse vaan unohtumaan. Sitten kun tarvii jotakuta, joku joukosta saa mainetta ja kunniaa, alkaa maa poltella mykyisissä piireissä tai muuta vastaavaa, narsuliini alkaa tiivistää yhteyttään ja muuttuu parhaaksi kaveriksi. Toisesta laidasta heitetään pois niitä jotka eivät usko kulissiin, joista ei ole enää hyödynnettäväksi.

Äänestä
  • mä olin aiemmin ehdoton somesta kieltäyjä, mutta nykyään tykkään lähes eniten some sosiaalisuudesta, somessa mua ei häiritse edes narsistit, Ovat siellä ihan rauhas jos ovat,


    ppiuhhhh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mä olin aiemmin ehdoton somesta kieltäyjä, mutta nykyään tykkään lähes eniten some sosiaalisuudesta, somessa mua ei häiritse edes narsistit, Ovat siellä ihan rauhas jos ovat,


    ppiuhhhh

    mulla on ehkä taiteilijana sen verran asiallinen someimago ettei sinne kukaan kehtaa mitään epäasiallista laittaa, heillä menis oma maine ja omat pelit piloille.

    ppiuhhh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mulla on ehkä taiteilijana sen verran asiallinen someimago ettei sinne kukaan kehtaa mitään epäasiallista laittaa, heillä menis oma maine ja omat pelit piloille.

    ppiuhhh

    mä oon tehny somen ihan eri tavalla kuin täällä laitan sinne vain yksinomaan laadukasta sisältöä ilman sanaakaan hölinää.

    ppouyhggh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mä oon tehny somen ihan eri tavalla kuin täällä laitan sinne vain yksinomaan laadukasta sisältöä ilman sanaakaan hölinää.

    ppouyhggh

    tää hölinä kumpaa siitä ajattelusta mikä kehittyi kriisipuhelkinkeskusteluissa, koska siellä puhutaan niitä näitä

    ppuyggh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tää hölinä kumpaa siitä ajattelusta mikä kehittyi kriisipuhelkinkeskusteluissa, koska siellä puhutaan niitä näitä

    ppuyggh

    mä oon siitä erimielinen mun mielestöä kriisipuhel,imessa nyt ainakin pitäis puhua pelkkää asiaa kuin noin vakava nimikin puhelimella

    ppouhghg

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mä oon tehny somen ihan eri tavalla kuin täällä laitan sinne vain yksinomaan laadukasta sisältöä ilman sanaakaan hölinää.

    ppouyhggh

    Minä en postaa someen mitään henkilökohtaista koskaan. Seuraan muutamien järjestöjen sivuja ja kommentoin siellä satunnaisesti. Siinä riittää ihan tarpeeksi puuhaa. En tajua miten jotkut pystyvät edes seuraamaan satojen kavereidensa postauksia ja kirjoittamaan jatkuvasti omia. Mistä heillä riittää aika tähän?

    Äänestä

On sellainen kokemus, että narsistinen, somesta riippuvainen henkilö ei tunnu kestävän enää normaalin, reaalimaailman ihmisten kanssa tapahtuvaa kanssakäymistä. Somessa on pelkkiä positiivisia postauksia ja tykkäämistä. Kukaan ei arvostele, vaan pelkästään kehuu ja myötäilee. Se on melkoisen valheellinen kupla tietyn tyyppisille ihmisille.

Äänestä
  • niin ehkä tietyn tyyppisille.
    mä tykkään siitä. koen sen yksinkertaisesti fiksuksi käytökseksi ja tulkitsen sen
    niin että ihmiset osaa käyttäytyä.


    ppiuuyuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    niin ehkä tietyn tyyppisille.
    mä tykkään siitä. koen sen yksinkertaisesti fiksuksi käytökseksi ja tulkitsen sen
    niin että ihmiset osaa käyttäytyä.


    ppiuuyuu

    siis en koe sitä niin, että voi vitsi mä oon upee, vaan niin että ompa fiksuja ihmisiä, aina käyttäyytyy hienotunteisesti ja kohteliaasti.


    ppiuuyyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    siis en koe sitä niin, että voi vitsi mä oon upee, vaan niin että ompa fiksuja ihmisiä, aina käyttäyytyy hienotunteisesti ja kohteliaasti.


    ppiuuyyy

    itse laitan usein tykkäyksen kun haluan tehdä kohteliaan eleen tai kiittää sillä tavoin.


    poiuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itse laitan usein tykkäyksen kun haluan tehdä kohteliaan eleen tai kiittää sillä tavoin.


    poiuuuu

    Mö oon miettinyt että ehkä mulle on tullut tämmönenb erityinen kohteliaiden eleiden rakkaus. Looginen selitys olis vanhanajan balettikoulusta. Siellähän harjoitellaan tyyliin hovikumarruksia ja elegantteja eleitä.

    ppiouuyyyyuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mö oon miettinyt että ehkä mulle on tullut tämmönenb erityinen kohteliaiden eleiden rakkaus. Looginen selitys olis vanhanajan balettikoulusta. Siellähän harjoitellaan tyyliin hovikumarruksia ja elegantteja eleitä.

    ppiouuyyyyuu

    ja mä siis koko lapsuuden ihan hulluna rakastin balettia 3 vuotuaasta asti


    ppoiuuyuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja mä siis koko lapsuuden ihan hulluna rakastin balettia 3 vuotuaasta asti


    ppoiuuyuuu

    balettihan on täynnä kohteliaita jalomielisiä eleitä


    ppiiuuuuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    balettihan on täynnä kohteliaita jalomielisiä eleitä


    ppiiuuuuu

    jos kehtaisin mä tykkäisin tehdä semmoisia jopa liioitellusti mutta vilpittömästi. ..noh.. niih....vähän niinkiu baleteissa,


    ppiuuuuu

    Äänestä

Narsisti kierrättää valokuvia. Käyttää samoja kuvia uudestaan monta kertaa ja aina on muka uusi tapahtuma kyseessä. Hän muokkaa ja manipuloi kuvia ja julkaisee käsiteltyjä kuvia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko teillä kokemuksia asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu