Muistellaans ketkä päättäjät oli ajamassa Sassin tuulentupaa Mänttään

Kuntavaalit lähestyy, äänestäjän oikeusturvaa parantaa, kun yhdessä muistelemme ketkä entiset ja nykyiset Mänttä-Vilppulan luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat olleet ajamassa ja mitä he ovat olleet sanomassa Sassin erikoisesta lentokaupunginosa hankkeesta. Vaalien alla on hyvä virkistää muistia mm. kaupunginvaltuutettujen ja kaupunginhallituksen jäsenten osalta. No niin, käydääns itse asiaan.

Sitten voidaan vielä vähän perata auki näitä mystisen salaisiksi kerrottuja sopimuksia, mitä päättäjämme ovat kaupunkilaisten rahoilla menneet solmimaan.
0174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuntavaalit lähestyy, äänestäjän oikeusturvaa parantaa, kun yhdessä muistelemme ketkä entiset ja nykyiset Mänttä-Vilppulan luottamushenkilöt ja virkamiehet ovat olleet ajamassa ja mitä he ovat olleet sanomassa Sassin erikoisesta lentokaupunginosa hankkeesta. Vaalien alla on hyvä virkistää muistia mm. kaupunginvaltuutettujen ja kaupunginhallituksen jäsenten osalta. No niin, käydääns itse asiaan.

Sitten voidaan vielä vähän perata auki näitä mystisen salaisiksi kerrottuja sopimuksia, mitä päättäjämme ovat kaupunkilaisten rahoilla menneet solmimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu