Miksi niin moni mies haluaa rikkoa toisten

perheen ja viedä lapsilta äidin ? Se ei ole vielä täällä selvinnyt, siitä ei kukaan ole maininnut sanaa vaikka kysytty on. Kukaan ei kehtaa kertoa miski rikkoi toisten perheen. Onhan se hävettävää kun muuakta ei naista saa niin pitää hajottaa toisten perhe.
Sitten vielä syytetään lapsia siitä että siksi äiti lähti kun eivät kestäneet lapsiaan. Järkyttävää soopaa täällä. Vähän samanlaisia kuin Trumppi, mieli järkkyy ja tahtoo valtaa ja vain hänen tekohnsa on oikein vaikka muut sanoisi mitä. Mieli se on joka reistaa miekkosilla.

Jos siitä saisi sanktioita, vaikka kymppitonnin sakot, niin suomessa olisi ehjiä perheitä lähes kaikki. Mutta kun ei saa mitään rangaistusta, niin sama ihminen rikkoo useita perheitä, ja se on hänestä kivaa. Jotain elämäntyötä mistä häntäheikki muistetaan.
45196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kasvatus kysymys. Monet vanhemmat kasvattavat lapsensa,kertomatta mitä
sormus sormessa merkitsee.Avioliitto on lupaus jos sormus osoittaa muille kanssa ihmisille,kyseessä olevan varattu,nainen /mies.Jokaisen tulee tätä kunnioittaa tahollaan. Juudaksiakin esiintyy joukossamme.
Trumppi on leimattu koko hänen vallassa olevan ajan väärin tehneeksi,vaikka hänet valittiin johtoon.Ehkä siksi että hän haki vähäosaisille parempaa elämää,eli otti hyvä
tuloisilta ja jakoi köyhille.Avioliitto lakia on muutettu,nyt tulee sopeutua ja perinnöt jaetaan elämisen aikana ositusten kautta.Mitä useampi liito ,sitä useampi ositus,
avioehtoja ei kannata tehdä.Ainoastaan silloin kun on itse ROOPE ANKKA.
Perheitä rikkoutuu monista eri syistä,varmasti toisen omistamisen halu on niistä
suurempia nyky-yhteiskunnassa.(Ylpeys saataa olla yksi syy)

Äänestä

Nimi ja osoite?

Äänestä
  • Nimi ja yhteys tiedot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimi ja yhteys tiedot?

    Sosiaalitunnus ja auton rekisterinumero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sosiaalitunnus ja auton rekisterinumero.

    Työnantaja ja vero numero?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työnantaja ja vero numero?

    Passi tai ajokortti.

    Äänestä

  • Puhelinnumero ja sähköposti osoite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työnantaja ja vero numero?

    Työlupa ja kansallisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työlupa ja kansallisuus?

    S-etukortin numero?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Passi tai ajokortti.

    Pääsin väri ja NIE-numero?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työlupa ja kansallisuus?

    Kirjoituslupa- ja tunnus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    S-etukortin numero?

    K-etukortin pin-etukoodi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhelinnumero ja sähköposti osoite.

    Kun ap ei halua lasten ja isän yhteydenpitoa 35824343111, hönnölö. elö-kurö@räisiö.fii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työlupa ja kansallisuus?

    Kelakortti ja resepti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelakortti ja resepti

    CV ja verokortti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelakortti ja resepti

    Kelakortin väri ja reseptin kirjaisin koko

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    CV ja verokortti

    CRV ja äänestyskortti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    CRV ja äänestyskortti

    Kirjastokortti ja ”ääskortti” ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kelakortti ja resepti

    Visakortti ja PIN ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjastokortti ja ”ääskortti” ?

    Fölikortti ja bensa kortti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Visakortti ja PIN ?

    Kirjastokortti ja ovi koodi?

    Äänestä

Pankkitunnus ja salasana?

Äänestä
  • 25081971, 6969 entä omasi?

    Äänestä

  • Kantsii kysyä Lissulta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kantsii kysyä Lissulta

    Pankkitunnus ja salasana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kantsii kysyä Lissulta

    Ei Lissukka ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Lissukka ymmärrä.

    Kantsii kysyä Timolta.

    Äänestä

Viinakortti?

Äänestä
  • Pankkitunnus ja salasana?

    Äänestä

  • Mikä se on?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä se on?

    Kerro?

    Äänestä

  • Mikä on viinakortti?

    Äänestä

Ja salasana toisen kerran

Äänestä
  • 6969 entä omasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    6969 entä omasi?

    1234

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1234

    Ja salasana toisen kerran

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja salasana toisen kerran

    Ja paina hyväksy nappulaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja paina hyväksy nappulaa

    Ja salasana toisen kerran

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja salasana toisen kerran

    Ja valmis...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja valmis...

    Ei valmis, 6969 entä omasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei valmis, 6969 entä omasi?

    1234 nyt valmis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1234 nyt valmis

    Ja salasana toisen kerran, ei valmis.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja salasana toisen kerran, ei valmis.

    Miksi ei, kyllä se nyt on valmis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei, kyllä se nyt on valmis

    Jäejestelmässä on tunnistamaton virhe, ota yhteyttä tuotetukeen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäejestelmässä on tunnistamaton virhe, ota yhteyttä tuotetukeen

    OK .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

perheen ja viedä lapsilta äidin ? Se ei ole vielä täällä selvinnyt, siitä ei kukaan ole maininnut sanaa vaikka kysytty on. Kukaan ei kehtaa kertoa miski rikkoi toisten perheen. Onhan se hävettävää kun muuakta ei naista saa niin pitää hajottaa toisten perhe.
Sitten vielä syytetään lapsia siitä että siksi äiti lähti kun eivät kestäneet lapsiaan. Järkyttävää soopaa täällä. Vähän samanlaisia kuin Trumppi, mieli järkkyy ja tahtoo valtaa ja vain hänen tekohnsa on oikein vaikka muut sanoisi mitä. Mieli se on joka reistaa miekkosilla.

Jos siitä saisi sanktioita, vaikka kymppitonnin sakot, niin suomessa olisi ehjiä perheitä lähes kaikki. Mutta kun ei saa mitään rangaistusta, niin sama ihminen rikkoo useita perheitä, ja se on hänestä kivaa. Jotain elämäntyötä mistä häntäheikki muistetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu