TV:stä tuli dokumentti japanilaisesta vankilasta

Oli samalaiset olosuhteet, kun varuspojilla kasarmeilla suomessa. Vangeilla oli ajellut päät, yhdenmukaiset vaatteet, seisovat asennossa, istuttettiin nöyryyttävissä asennoissa, oli nimenhuutoa ja tahdissa mars liikkumista. Todella noloa joutua suomessa tuollaiseen paikkaan ja vielä sukupuolen perusteella, ihan sivullisetkin saa hävetä silmät päästä.
15428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jo ennen kutsuntoja pitäisi varoittaa nuoria poikia, että varusmiesajan aiheuttama häväistys ja nöyryytys aiheuttaa samankaltaisen loppuelämän kestävän häpeäreaktion, kuin naisilla fyysinen raiskaus. Näin se vaan on.
Ne joita asia ei koske, haluavat kieltää ilmiön, tai valehdella sen olevan vain miehistävää. Sama kun naiselle sanottaisiin: vain raiskaus tekee sinusta oikean naisen.

Äänestä

Nimenhuuto kasarmilla on tärkeä iltaisin, ettei kukaan ole karannut. Ei taida edes vankilassa olla vastaavaa?

Äänestä

60-luvulla ainakin eräässä yksikössä komentaja tutustui uuteen palvelukseen astuneeseen ikäluokkaan riisuttamalla nämä alastomaksi. Pojat olivat rivissä käytävällä ja komentaja tarkasti kelteisillään olevat mokut rauhallisesti edeten. Kuulemma näin tehtiin jokaiselle. Silloin armeijan tapahtumista oli jyrkkä kielto puhua siviilissä mitään.

Äänestä

Kyllä intti peräkammarinpoijasta miehen tekkee ! Pakostakin oppii muitten kanssa elämään , Poijat , Ei kalja ole pahasta , sanos Tarkkanen 1969 :D

Äänestä
  • Juu, kun oikein hoonataan peräluukkua, niin mies tulee varuspojastakin, ainakin sinun mieltymysten mukainen. Taisi olla sinun aikoina ne ihanat ovettomat homovessatkin kasarmeilla ;D

    Äänestä

Kaikesta valittavat feministit saisi mennä vuorostaan nauttimaan näistä miesten "etuoikeuksista" vankilan uhalla ilman palkkaa. Saisivat myös kantaa itse kutsuvieraidensa laukut.

Äänestä

no ettekai oikeasti luule että feministit pitävät oikeutettuna simputusta missä varusmiehiä riisutetaan ja katsellaan alasti? saati sitä että ruumiinaukkoihin työnneltäs jotain? näin naisena tietenkin vaadin että kuri ja koulutus on armeijassa oltava pojille ei teistä muuten miehiä kasva

Äänestä
  • Naisena voisit myös laatia lakia jossa sinut pakotetaan samaan vai onko tässä taas kaksoisstandartit että sinun ei tarvitse tehdä mitään maasi eteen? Edut kyllä kelpaa.

    Äänestä

eri maa eri järjestelmä.
myös 125,5 ihmistä
vs 5,5......
hienoisia eroja?

Äänestä

miksi miehet aina syyllistävät epäoikeuden mukaisesta armeijasta naisia? armeijan niiden säännöt kurin koulutuksen ja varmaanki myös terveystarkastukset ja muut riisumaan pakottamiset ovat luultavasti miesten keksimiä ja toimeenpanemia? tuskin niihin kukaan nainen on ikinä osallistunut, syyttäkää miehet itseänne

Äänestä
  • Koska naiset on johtamassa maatamme ja heillä olisi mahdollisuus ja myös velvollisuus poistaa tämä koska rummuttavat tasa-arvoa.

    Äänestä

miksi naisten tuokin pitäisi korjata, miehet nuo intin käytännöt ja määräykset on keksineetkin, naiset johtakoon tärkeämpiä maan asioita, jos miehet itse ette saa asioita korjattua, simputtakaa toisianne stripatkaa toisillenne katselkaa ja kopeloikaa toisianne ja vaikka rakastelkaa keskenänne siellä armeijassa, miehet sen ovat keksineet joten mitä te naisjohtajien apua huudatte? itku pois ja korjatkaa itse virheenne

Äänestä

menipä pojat hiljaiseksi, tais osua oikeaan

Äänestä
  • jep jep...

    Äänestä

  • Näinkö se on japanilaisessa vankilassa vai mistä nämä viherpiperot yllä jauhaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli samalaiset olosuhteet, kun varuspojilla kasarmeilla suomessa. Vangeilla oli ajellut päät, yhdenmukaiset vaatteet, seisovat asennossa, istuttettiin nöyryyttävissä asennoissa, oli nimenhuutoa ja tahdissa mars liikkumista. Todella noloa joutua suomessa tuollaiseen paikkaan ja vielä sukupuolen perusteella, ihan sivullisetkin saa hävetä silmät päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu