Suomalaisten usko vaurastumisen mahdollisuuksiinsa romahtanut

Tällainen artikkeli YLE:llä:
https://yle.fi/uutiset/3-11717165

Lottovoitto on korkealla sijalla keinona vaurastua, erityisesti vanhempien ikäluokkien kohdalla. Artikkelin ylimielinen asenne paljastuu, kun sanotaan että: "onneksi tuloksista voidaan kuitenkin nähdä, että nuorilla on vanhempia ikäluokkia vahvempi usko siihen, että omaan vaurastumiseen voi vaikuttaa myös muulla tavalla kuin lottoamalla."

Tässä siis yritetään esittää vanhempi ikäluokka tyhmänä, vaikka pikemminkin kyse on siitä, että kokemuksen myötä on osoittautunut valheeksi uskottelut nuorille, että vaurastumiseen voisi muka itse vaikuttaa. Ei voi, siitä pitää huolen mitättömät palkankorotukset, hurjasti kallistuvat elinkustannukset, valtion keksimät uudet verot ja entisten verojen korotukset, jne.
Ennen myös pankkitilien koroista oli selkeää hyötyä tavallisille ihmisille, mutta sekin hyöty on puuttunut jo yli kymmenen vuoden ajan, kun keskuspankki on epätoivoisesti ja muuta osaamatta kokeillut käynnistellä euroopan taloutta pitämällä korkotason nollassa, vaikka on jo osoittautunut, ettei tämä keino toimi :/

Ylimielisen asenteen sijaan olisin peloissani jos olisin poliittinen tai taloudellinen päättäjä...
10165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomalaisten luottamus elämän kantamiseen on romahtanut. Valtio on hirvittävine veroineen ja sen seurauksena ylikalliine hintoineen, alhaisine palkkoineen kasvanut sellaiseksi taakaksi, ettei ole enää mitään mieltä koko tässä yhteiskunnassa, tämä on epic FAIL!! Romahtakoot omaan mahdottomuuteensa mahdollisimman pian!!

Äänestä

Yleisesti+ottaen+vaurastumisen+eteen+tarvitsee+tehdä+jotain,+tai+suorittaa+jonkinlaisia+toimenpiteitä.+Se+ei+tule+itsekseen.Moni+nuori+luulee,+että+vanhempana+on+automaattisesti+varakas,+mutta+eipä+se+niin+mene,+jos+rahat+käyttää+kaikki,+eikä+säästä/sijoita+mihinkään,+on+vanhempanakin+köyhä.Toinen+juttu+on+perinnön+odottaminen,+että+se+tekee+varakkaaksi,+mutta+siinäkin+useimmiten+käy+niin,+että+rahat+tuhlataan,+tai+sitten+perijöitä+on+useampia,+rahat+ovat+säästötilillä+ja+inflaatio+syö+ne.Vaurastuminen+vaatii+toimenpiteitä.-käytä+rahaa+vähemmän,+kuin+tienaat-osta+ylijäämällä+varallisuutta,+jonka+arvo+nousee-toista+tuota+kahta+ylempää-tee+tilisiirto+heti+palkan+saatuasi+(näin+et+käytä+rahoja+heti,+joten+säästäminen+toimii)Noin+itse+olen+menetellyt,+minulla+on+oma+yhtiöosuus,+johon+olen+itse+säännöllisesti+sijoittanut+rahaa.+Pitkällä+aikavälillä+se+toimii+hienosti.+Sijoitusmetsä+ei+välttämättä+ole+hyvä+sijoitus,+koska+se+ei+kulujen+ja+inflaation+jälkeen+tuota+oikeastaan+mitään.Kaikkeen+ei+kannata+sijoittaa,+mutta+suomalaisista+ihmisistä+n.+80%+ei+ole+sijoittanut+mihinkään,+suut+auki+vaativat,+että+rahaa+ja+varallisuutta+pitäisi+jakaa+taikaseinästä.

Äänestä
  • Suomessa+ei+kyllä+ainakaan+työnteolla+vaurastu,+palkat+ovat+niin+heikolla+tolalla+ankaran+verotuksen+vuoksi+ja+vahinkoa+lisää+vielä+asumisen+mieletön+kalleus+tässä+maassa.+Sanoisin+pikemminkin+että+80%:lla+ei+ole+mahdollisuuttakaan+säästää+em.+syistä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa+ei+kyllä+ainakaan+työnteolla+vaurastu,+palkat+ovat+niin+heikolla+tolalla+ankaran+verotuksen+vuoksi+ja+vahinkoa+lisää+vielä+asumisen+mieletön+kalleus+tässä+maassa.+Sanoisin+pikemminkin+että+80%:lla+ei+ole+mahdollisuuttakaan+säästää+em.+syistä!

    Se on kuitenkin fakta, että ainoastaan ylijäämäinen talous mahdollistaa taloudellisen vaurastumisen. Siihen ei ole mitään muuta keinoa.

    Alempana on kirjoitus, jossa puhutaan säästämisestä. Rahan säästäminen tilille, tai sukanvarteen ei ole taloudellisesti järkevää.

    Säästetyllä rahalla täytyy hankkia omaisuutta.

    Omaisuus voi olla sjjoitusasunto, tai osakkuus yrityksessä, esim. pörssiosakkeet. Rahastot, varauksin.
    Ajatuksena tällä on, että omaisuuden arvo kasvaa ajan myötä.

    Raha on siitä mielenkiintoinen tavara, että jos sitä olisi kaikilla, sen ostovoima olisi melko heikko. Ihan niinkuin neuvostoliitossa, kaikilla oli valtavasti rahaa. Rahan arvo oli heikko, eikä sillä voinut ostaa juuri mitään. Tavallinen huonolaatuinen auto maksoi ihmisen 3v palkan.

    Äänestä

On vaikea päästä vaurastumaan Suomessa. Jos yrität säästää niin pankit ryöväävät sinulta rahaa ja loput menee veroihin. Kaikki täytyy laskea hyvin tarkasti. Vain sillä tavalla täällä pärjää. Minulla on tapana maksaa laskut heti kun ne tulee. Jopa samana päivänä, kun kirje luukusta kolahtaa.
Rahaa ei kannata tallettaa pankkiin. Parempi lukollinen kassalipas. Inflaatioon vedoten (eli rahan arvon laskuun vedoten ) pankit ryöväävät rahaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että pankkiin talletettu raha summa ei ole enää sama kuin alunperin. Lippaassa ei inflaatio käy. Ketään ei pysty tietämään todellista omaisuutta.

Äänestä
  • Jos tietäisit mitä inflaatio tarkoittaa, niin ymmärtisit, että kyllä se lippaaseenkin puree samalla tavalla. Tietysti tonni on aina tonni, ostovoimasta viis.

    Äänestä

  • Nyt ymmärrän, miksi peruskouluun halutaan talousasioiden opetusta. En olisi uskonut ennen kuin luin kirjoituksesi. (Vai onko se sittenkin vain trollausta?)

    Äänestä

  • Sotketkohan nyt pankkien ns. palvelumaksut, inflaation ja tilien nollakorot sekä mahdollisesti vielä jotain muutakin keskenään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotketkohan nyt pankkien ns. palvelumaksut, inflaation ja tilien nollakorot sekä mahdollisesti vielä jotain muutakin keskenään?

    On melko riskialtista säilöä rahaa kotonaan. Varsinkin suuria määriä, voi tapahtua varkaus, tai tulipalo ym.

    Sen lisäksi pelkkä raaka raha ei ole kovin järkevä säästämisen muoto. Ongelma on siinä, että raha ei varsinaisesti tee mitään, se ei kasva arvoa, eikä tuota mitään.

    Itse vaihdan säännöllisesti osan palkasta osuuksiin yrityksissä, jotka maksavat osinkoa ja ajan myötä kasvavat.

    Äänestä

Suomalaisten usko haurastumisen mahdollisuuteen vahvistunut. Varsinkin taloudellinen haurastuminen on lähes varmaa tässä maassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällainen artikkeli YLE:llä:
https://yle.fi/uutiset/3-11717165

Lottovoitto on korkealla sijalla keinona vaurastua, erityisesti vanhempien ikäluokkien kohdalla. Artikkelin ylimielinen asenne paljastuu, kun sanotaan että: "onneksi tuloksista voidaan kuitenkin nähdä, että nuorilla on vanhempia ikäluokkia vahvempi usko siihen, että omaan vaurastumiseen voi vaikuttaa myös muulla tavalla kuin lottoamalla."

Tässä siis yritetään esittää vanhempi ikäluokka tyhmänä, vaikka pikemminkin kyse on siitä, että kokemuksen myötä on osoittautunut valheeksi uskottelut nuorille, että vaurastumiseen voisi muka itse vaikuttaa. Ei voi, siitä pitää huolen mitättömät palkankorotukset, hurjasti kallistuvat elinkustannukset, valtion keksimät uudet verot ja entisten verojen korotukset, jne.
Ennen myös pankkitilien koroista oli selkeää hyötyä tavallisille ihmisille, mutta sekin hyöty on puuttunut jo yli kymmenen vuoden ajan, kun keskuspankki on epätoivoisesti ja muuta osaamatta kokeillut käynnistellä euroopan taloutta pitämällä korkotason nollassa, vaikka on jo osoittautunut, ettei tämä keino toimi :/

Ylimielisen asenteen sijaan olisin peloissani jos olisin poliittinen tai taloudellinen päättäjä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu