Olemme olleet 10 vuotta avopari ja nyt sitten menimme naimisiin maistraatissa kertomatta kenellekään. Todistajatkin tulivat maistraatista. Kerroimme asiasta jälkikäteen perheillemme joulutervehdyksen yhteydessä.
Meillä on paljon sisaruksia, vanhemmat ja isovanhempia ympäri Suomea. Nyt yksi siskoistani on loukkaantunut ja vihainen, koska emme hänellekään asiasta kertoneet etukäteen tai kutsuneet todistajaksi. Tuntuu tosi kurjalta ja olen siskon kanssa asiasta nyt puhunut ja ottanut hänen suruaan vastaan.
Emme missään nimessä halunneet järjestää juhlia, eikä se olisi ollut näin korona-aikana mahdollistakaan tai saattaa läheisiämme eriarvoiseen asemaan. Meille avioituminen oli lähinnä meidän kahden keskinen käytännöllinen ja juridinen juttu. Tuntuu hämmentävältä tämä siskon reaktio. Onko muilla kokemuksia vastaavasta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.