Sama hörhö on toistanut kymmeniä kertoja tuota lapsellista provosointi-avaustaan, "persut päästivät tänne 35 000 mamua 2015", ja joka kerta siihen tumputetaan paljon vastauksia.
Miksi ihmeessä pitää ruokkia trollia, kuinka vaikea on käsittää?
Pakollinen rekatun nimmarin käyttäminen aina, niin kaikki sekopäät ja trollaajat katoaa saman tien.
Miksi ihmeessä pitää ruokkia trollia, kuinka vaikea on käsittää?
Pakollinen rekatun nimmarin käyttäminen aina, niin kaikki sekopäät ja trollaajat katoaa saman tien.
Vastaukset 89
Vanhimmat
Hänellä ei seiso muuten, ei edes vaimon hakkaaminen auta.
Jokainen tietää, että Kataisen vasemmistohallitus antoi maahantuloluvan.
Eikä yksikään Euroopan valtio pystynyt matutulvaa estämään, miten Sipilä sitten muka kun jo puolet tulijoista oli Suomessa ennen kuin hän sai hallituksensa kasaan.
Persuvaletta taas kerran kouhotuksesi.
Sinä et selvästikkää ymmärrä miten parlamentarsitinen hallitus toimii. Tarkkaile nykyhallitusta. Nythän näyttää siltä että Keskustakin on Islamistiterroristinen puolue joka haluaa laillistaa kannabiksen
Itse valehtelet jatkuvasti matutulvasta. Eikä kukaan muu usko valheisiisi niin kuin sinä haluaisit. Eikö ole kurjaa?
Sipilä oli/on kaiken pahan alku ja juuri.
Sipilän kutsu pyörii edelleen AlJazeerassa, kuinka Sililä lupaa talonsa matujen käyttöön.
Ohessa Sipilä on tehnyt omaisuutensa kansallisomaisuutta kavaltamalla erilaisin tavoin, joihin liittyy hämäräkaupat hyvävelipiirien kesken, ja rahojen piilottaminen veroparatiiseihin. Lisäksi loi yhdessä hyväveljiensä kanssa tekaistun lain, "hallintarekisterilain", jonka perusteella veroparatiiseihin ohjattuja rahoja ja kauppasummia ei tarvitse ilmoittaa Suomeen, niitä ei veroteta, ja pimitys -toiminta on "laillista"
Sitä se viherjihadismi teettää. Kuuppaa sekoo jo kepuleiltakin.
Sipilä kasvatti omaa omaisuuttaan mutta Sanna Marin tuhoaa suomalaisten omaisuuden. Sen syövät ulkomaalaiset ja terrorismikin hyötyy siitä.
Suomessahan on ollut jo viimeiset kaksikyt vuotta oikeistohallitukset kiittä l ää hei y ä.
Ny t mari vasta alle vuoden jåkoronan kimpussa.
IImankos Sipilän ajalta on vielä voimassa suomalaisten sortaminan eläkkeitä leikataan edelleen
jopa niin että kun osaa laskea niin kun täytän 90 pitää hakea toimentulotukea vaikka tehnyt työtä 14v vuotiaasta eli 50v työtä jota ei arvostettu muut kuin verottaja. Ei hyvältä näytä tulevaisuus
Suomeen tarvitaan ihmisiä kun ei oikea työ kelpaa nuorisolle
Sipilän kaupat koostuivat kansallisomaisuuden, eli kansan omistaman tuotannon ja toimintojen myymisestä, ja kauppasummien käärimisestä omiin taskuihin veroparatiiseihin.
Yhtälailla tuhosi Sipilä kansan omaisuutta kuin Marinkin. Marin ei tosin oletettavasti ole osannut kähmiä kauppasummia omiin taskuihinsa, kuten Sipilä.
Jos STE -huijaus olisi mennyt läpi, olisi Sipilä kavaltanut vielä Suomen terveydenhuollostakin rahat taskuihinsa myymällä terveydenhuollon ilmeisesti Amerikkaan.
SOTE onneksi ei Sipilän (Wall street/Gordon Gekko) malliin onnistunut.
Tilastojen mukaan suurin osa maahanmuuttajista tulee työttömiksi, etenkin tulijat Lähi-idästä ja Afrikasta. Muualta tulevat työllistyvät paremmin.
Yksikin Lähi-idästä tullut vaimon hakkaaja, vaimokin oli Lähi-idästä sanoi, että miksi hän tekisi työtä Suomessa, kun muutenkin tulee toimeen. Juttu oli lehdessä, vaimo kertoi, kuinka hän pelkää mustasukkaista miestään, taisi olla ero vireillä.
Ei sen tarvi olla iso vika kun se on päässä. Toistolla halutaan tehdä valeesta totta.
Tuokin hokema täällä aika usein "toistona".
Tottahan se on mutta kaksilla rattailla ajelevat persut eivät vain tuota faktaa hyväksy.
Tuutko paukuttaa Persuja taas vasaralla Oodini?
No jankuttaahan persutkin koko ajan, että joku muu muka tuo maahanmuuttajia ja jopa terroristeja maahan. Ihan vastaavanlainen lapsellinen provosoiva väite, paitsi ettei samanlaisiin lukuihin ole lähelkekäön päästy.
Tää on ihan hyvä jankutus tältä selvästi äärioikestolaiselta henkilöltä joka on pettynyt Perussuomalaisten parlamentarismiin. Tässä nähdään äärioikeston ja Persujen ero. Äärioikesto on sitä mieltä että Persut pettivät kansan
Persut pettivät äänestäjänsä kaksissa vaaleissa elaistuen kepujen ja kokkareiden apupuolueeksi kurjistaen sääästöillä ja leikkauksilla varisnkin pienituloisia ja sairaita kansalaisia.
Vasemmistolainen on pohjimmiltaan päästään sairas. Hänelle ideologinen ölinä on suurta totuutta, eivätkä siihen faktat päde.
Onko Haavisto ollut tuomassa isisläisiä maahan? Check ☑
Onko Isis terroristijärjestö? Check ☑
Ovatko terroristijärjestön jäsenet terroristeja? Check ☑
Eli tämä väite on totta.
Toivatko persut 2015 35'000 maahantunkeutujaa maahan? Ei ✘
Eli väittämä ei ole totta.
alistuen
Perussuomalainen parlamentarismi???
Mitähä se mahtaa olla ja miten se on näkynyt ja missä?
Ei tänne kukaan muu ole mamuja tuonut kuin vihreät, jotka tuo jo terroristejakin. Sipilän hallitus ei tuonut ketään.
Kyseessä on vasemmisto-suvakki.
Persuvaletta taas kerran koska kepu Spilän porvarihallitus päästi ennätysmäärän paperittomia ulkomaalaisia Suomeen.
Lapsellista persujaaritusta jota onneksi kukaan ei ota vakavasti.
Näin se meni.
se sorti suomen kansalisia
Kylläpäs persua taas fakta kirpaisee joten tekaisi joutavaakin joutavamman aloituksen.
Fakta on että Persuilta ei kysytty että päästetäänkö maahan ja Soini järjesti palautukset.
Persut olivat yhdessä kepun ja kokoomuksen kanssa kepu Sipilän hallituksessa päättämässä paperittomien pääsystä Suomeen kesällä 2015.
Siis tää jankuttaja on joko itse erittäin tyhmä tai sitten hän vain kuvittelee että joku muu voisi olla niin tyhmä ettei ymmärrä sitä että hallitusyhteistyössä ei pysty vaikuttamaan koko hallituksen toimintaan. Pakolaiset päästi suomeen sisäministeriön kansliapäällikkä Päivi Nerg eikä ainakaan Perussuomalaisislta kysytty yhtään mitään. Ulkominister Soini matkusti heti Irakiin neuvottelemaan palautukset
Kepu, kokoomus ja persut olivat hallituksessa ja päättivät paperittomien päästämisestä Suomeen eikä yksin Nerg.
Fakta.
Persulaismaista vastuunpakoa tyypillisimmillään. Vaikka persut olivat tuolloin hallituksessa, niin vastuu on jonkun muun. Nyt sen sijaan kaikki vastuu on hallituksella.
Luulisi nyt tyhmimmänkin persun hoksaavan tuon ristiriidan. Toisaalta, niinluulisi, mutta....
Aloittaja on Oodini. Perussuomalaisilla ei ole mitään tekemistä Oodinien kanssa. Heilläkin on toki oikeus mielipiteeseensä koska Suomi on oikeusvaltio
*korajaan siis jankuttaja on Oodini
Sehän on ihan yleinen persuja vastaan suunnattu lause muuallakin. Ei pelkästään tällä palstalla. Siksi on hyvä vähän muistuttaa asioiden oikeasta tolasta.
Vai harmittaako sen lauseen lyttääminen?
Sehän vain todistaa punavihreiden tyhmyyden! Eivät ole vieläkään oppineet mitään! 😬
Perussuomalaisten räävittömään vääristelyyn ja valheiden levittämiseen ei pidä lähteä mukaan.
Väittääkö aloittaja, että persut ei muka olleet hallituksessa 2015 syksyllä? Tarkista tietosi. Kyllä olivat ja oikein viiden ministerin voimin! Kylmä fakta. Ja kaikkein naurettavinta koko touhussa oli, että Sipilän hallituksen maahanmuutto-ohjelman oli kirjoittanut itse mestari Halla-aho. Meikäläinen vieläkin kierii naurusta, kun noita aikoja muistelee. Persut istuivat hiljaa eduskunnassa ja kynsiään katselivat! Kukaan ei sanonut poikkipuolista sanaa!
Hyvä kommentti.
Kylmää faktaa on, että Sipilä ja Orpo eivät suostuneet noudattamaan Halla-ahon kirjoittamaa hallituksen maahanmuutto-ohjelmaa. Kieriskele rauhassa katuojassasi.
Täyttä asiaa. Persut menivät hallitukseen. Pakolaisia tuli eikä PS voinut tosiasioiden edessä kuin antautua. Näin kävisi pääministeri Halla-ahollakin. Persut elävät illuusioissa.
*****Penna Tervo*****
Tuo pitää paikkansa.
Persuvaletta alusta loppuun ilman faktalinkkejä.
Ei kannata valehdella, sillä faktat on helppo tarkistaa netistä.
"Juha Sipilä tapaa tänään presidentti Sauli Niinistön, ja ilmoittaa hallituksensa eroavan. Tähän tilanteeseen päädyttiin eilen Juha Sipilän, Petteri Orpon ja Jussi Halla-ahon tapaamisessa, jossa kynnyskysymykseksi muodostui hallitusohjelman maahanmuuttopolitiikkaa koskeva osuus. Halla-aho edellytti sen tiukkaa noudattamista. Tässä po. ohjelmakohta:"
https://www.nykysuomi.com/2017/06/13/tahan-kaatui-sipilan-hallitus-hallitusohjelman-maahanmuutto-ohjelma/
Soini unohti hallituksessa ollessaan äänestäjänsä: "Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho sanoo, että perussuomalaisten johto ei ymmärrä maahanmuuttokriittisyyden tärkeyttä puolueen äänestäjille"
https://www.kaleva.fi/halla-aho-peraa-puolueeltaan-tiukempaa-maahanmuutt/1903423
Heh. Etpä onnistunut nytkään... eli pieleen meni.
Tuolloinhan oli jo ’housussa’. Eihän kukaan vähänkään järjissään olevat olisi suostunut moiseen vastuunpakoiluun.... et kai muuten ihmettele miksi nykypersut ovat oppositiossa ja pysyvät ellei vastuu ala kiinnostamaan....
Lukaisepa viestisi yläpuolella oleva kirjoitus. Soinia ei kiinnostanut vaatia tiukemman pakolaispolitiikan noudattamista vallassa ollessaan.
Ohisalohan sen sanoi, että pakolaisia/turviksia ei voi estää tulemasta, vaikka niitä tulisi 100 000. Kaikki hakemukset on käsiteltävä.
Miksiköhän tuo jankkaaja ei vastaan siihen, että kuinka yksi puolue voisi estää turvisten tulon. Siksi että kyseessä on sekopää trolli.
Persut yrittää valkopestä omat tekonsa. Persut päästi maahan 35.000 mamua. Se on fakta.
Jokainen Persujen toisen kauden kansanedustaja tuki Sipilän hallitus ja sen maahanpäästöpilitiikkaa 2015 ja 2016 kun maahanvyöry tapahtui. Myös Huhtasaari ja Hakkarainen äänestivät tuolloin joka äänestyksessä Sipilän hallituksen puolesta. No Hakkarainen vain silloin kun oli kyllin selvinpäin, että osasi istuntosaliin.
Fakta on myös se, että Persujen avustaman ja edistämän maahanryntäyksen aikana Suomeen tuli ehkä 100 ehkä 200 nyt terroristiyhteyksien takia Supon seurannassa olevaa maahanmuuttajaa. Toivottavasti Supolta ei ole jäänyt kovin montaa huomaamatta.
Persut ovat vastuussa kaikista tuomistensa rikoksista.
Selvitä ensin itsellesi mitä fakta tarkoittaa.
Kerroppa että kuinka yksi puolue olisi sen voinut estää?
TOTTA.
Turha viissatella ja aliarvioida muita keskustelijoita.
Kyllä koska olivat kepu Sipilän hallituksessa hyväksymässä kesän 2015 paperittomien ulkomaalaisten invaasiota Suomeen toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista.
Ihan samalla lailla kuin kaikissa muissakin hallituksissa. Eikö persu vieläkään ymmärrä miten parlamentarismin ja demokratia toimii? Ja mitä tarkoittaa vastuunkanto...
"Persut päästi maahan 35.000 mamua"
Ja silloin oppositiossa olleet vihervasurit syyttivät hallitusta ihmisoikeusrikkomuksista, kun ei otettu enempää. Kaikilla kun piti olla jakamaton ihmisarvo ja sitä paitsi linnutkin lentävät vapaasti rajojen yli.
Taidat olla hieman huonomuistinen. Haluatko linkkejä?
Autismi on vakava sairaus.
Sensuuriahan te haluatte, mutta totuus ei pala tulessakaan.
Myöskään Moktar-Jukalle ei kannata vastata mitään. Naurakoon tyyppi ihan ypö yksinään.
Persut lakoavat kuin viljapelto jos pakolaisia vyöryy rajojen yli. Siinä ei paljoa Halla-ahon kaljapullohartiat estä tulvaa. Älkää eläkö persut fantasioissanne. Tukekaa sellaista Suomen ulkopolitiikkaa joka ei anna Usalle lupakirjaa luoda kaaosta muslimimaihin. Mutta ettehän te onnettomat edes tajua millainen Naton myötäjuoksija tuo teidän "mestarinne".
Naurettavaa vierittää matutulvaa jenkkien syyksi. Muslimit aiheuttavat kaaoksen ihan itse.
Siniset eivät ole persuja jos nykyiset persut olisivat päässeet hallitukseen koko maahanmuutto ongelmaa ei enää olisi?
Siniset erosivat persuista kun eivät enää kestäneet sitä mamurahtausta.
Siniset ja nykypersut ovat tasan samoja persuja aatemaailmaltaan.
Linkki tähän väitteeseen, muutoin persusatua.
Uusi kansalaissota sitten vaan, eli nyt suvakit vastaan maahanmuuttokriittiset, joita löytyy pirusti ja monista puolueista. Lähtisin mielelläni mukaan.
Suvakki ei sääliä ansaitse.
Ääriliikkeet, kuten persujenkin yksi osa on, ei voi muuta kuin väkivallan avulla päästä parempiin asemiin ja väkivaltaankin se tarvitsee ulkopuolista apua. Ja se on selvää, että itänaapurista sitä on saatavilla helposti, kunhan vaan kasos ja sekasorto lisääntyy....
Demarit aloitti kapinan 1918.....höhöhöhöhöhöö.
Mielisairaat punikkipellet elää vielä vuotta 2015...heheheeee.
Silloinen punavihreä rkp - oppositio ei muuten sanallakaan vastustanut mamujen tänne päästämistä, päinvastoin olivat sitä mieltä että kaikki tänne vaan.
Seuranneena asioita,olen havainnut vasemmistoliiton kommunistisen valehtelun olevan liian läpinäkyvää. Tosin kansa tietää tämän ja siksi PS on puolueena suurin. Nykyinen punahallitus kurjistaa köyhinpiä suomalaisia kiristyksillä. Oikea kyykyttäjähallitus on tämä. Valetta valheen perään.
Oletko aloittaja varma että hörhölle vastauksia lähettävä ei ole hörhö itse tai sen kaverit? Jos keskustelu ei muuten näytä syttyvän niin on vanha kikka aloittaa itsensä kanssa riiteleminen. Näin alennetaan kynnystä saada muita mukaan.
Ei kelvannut Halla-ahon persut 2015 hallitukseen kun vaati sovitun maahanmuuttopolitiikan noudattamista joten "suvaitsevaiset" ei valheesta tule totta vaikka kuinka hoetaan?
Pakolais Bisnes on kannattavaa, valtion piikki auki. Kyllähän sen tietää kuka maksaa.
Minne ne rahat menee, jäljet johtaa. Se on liikesalaisuus, josta ei saa puhua. Muuten ei kalikka kolahda, eikä koira ulahda.
Milloin Marin, Ohisalo ja Haavisto alkavat karkottaa maahan saapuneita laittomasti maassa maleksivia?
Miksi persut päästivät ne tänne 2015?
Petterii Orpo (kok) oli vuonna 2015 sisäministerinä ja päätti maahanpäästämisestä.
Koska karkotukset alkaa?
Kyllä vain kepu olisi voinut kaataa hallituksen äänestämällä epäluottamusta Haavistolle mutta hallituksen hillotolppa oli liian houkutteleva mutta myöskin persut olisi voinut 2015 kaataa hallituksen elikkä lopputulos on se että aivan turha lässyttää että me vastustimme kun kuitenkin äänestyksissä annettiin tuki hallituksen toimille.
Ei siis vieläkään saa sekopää suvakeilta vastausta, että kuinka yksi puolue voisi estää turvisten maahantulon.
Joten vihervasurein jutut voi jättää omaan arvoonsa.
Eikä vastausta tunnu kuuluvan, ei yllätä.
Tuntuu tuo 35000 mamua 2015 aloitus kuumentavan persujen tunteita elikkä taitaa mennä ihon alle jos se olisi valhetta niin eihän se herättäisi tunteita elikkä ei savua ilman tulta.
No siis päässähän on vikaa kun yksi ja sama vasuri toistaa tuota samaa avausta "persut päästivät maahan...." vähän väliä vielä vuonna 2020.
Loogisesti ajatellen noista 35000 höpöttävä on äärioikeistolainen vasaraodini. Koska 2015 persut tekivät kaiken parlamentaarisesti mahdollisen maahantunkeutumisen estämiseksi. Enempi olisi ollut hallitusyhteistyön kyseenalaistaminen, mihin Timo Soini ei kuitenkaan ollut valmis. Vain äärioikeiston hyvin marginaalinen militanttisiipi voisi vaatia enemmän, sillä se merkitsisi jo laitonta toimintaa. Perussuomalaiset ovat kuitenkin lain rajoissa toimiva parlamentaarinen puolue. Se poliittinen vaikuttaminen jota Halla-aho ja hänen linjansa kannattajat puolueessa 2015 harjoittivat, oli jo sinällään niin vasemmistopuolueiden kuin keskustan ja kokoomuksenkin näkökulmasta aivan liikaakin, ja Soinia vaadittiin pitämään puolueensa kurissa.
Ei tosin ole mitenkään varmaa, että 35000 höpöttävä osaisi ajatella näinkään loogisesti, vaan voi aivan hyvin olla vasemmistolainenkin.
Varautukaa+siihen,+että+lännestä+alkaa+tulla+pakolaisia+"rapakon"+yli.+
Jos+alatte+nähdä+putkia+Atlantin+pinnan+yli,+voitte+laskea+kuinka+monta+hengitysputkea+näette,+niin+monta+on+kävelemässä+pohjaa+pitkin+tänne.+))
Jotkut+väittävät,+että+Suomeen+tarvitaan+osaavaa+työvoimaa+noin+30+000+henkilöä+vuodessa.+
No+niin,+alkakaahan+jo+laputtaa+tänne+päin.+Hengitysputki+ei+tavitse+olle+sataa+metriä+pidempi+kun+valitsette+kävelyreitin+oikein.+--Ei+muuten+vene+kaadu+kun+kävelette+meren+pohjaa+pitkin.+Evästä+vaan+taskuihin+,+vedettäväksi+ja+reppuihin+vesitiivisiin+purkkein+riittävästi+ja+eikun+menoksi.
Mtäh?+-ettäkö+entä+yöt?+No+ilmatiivis+sukkula+pienellä+ilmapropellilla+siivittää+propelipäät+öisellä+ulapallakin+vauhtiin+kohti+uusia+seikkailuja.+Sellaisen+saa+rakennetuksi+viidelläsadalla+eurolla.+..Mtäh?+--No+okei+tarvitaan+siihen+pari+tonnia+kahisevaa.+Mutta+sitten+matka+taittuu.+Ja+onhan+se+selvästi+halvempi+kuin+maksaa+muiluttajille+jopa+10000+dollaria.+Miksei+euroja,+kysyt?+No+yli+88%+maailmalla+käytetystä+valuutasta+on+vielä+...
Entä+Bitcoinit.+--Saahan+sitä+aina+haaveilla.+yksi+bitcoini+on+jo+yli+25+000+dollarin+arvoinen.
Juu,+-että+silleen+meidän+pallolla!+))+Mtäh?,+Ettäkö+pallo+on+vain+sinun,+eikä+minun?+--No+okei,+pidä+pallos.+Sehän+on+jo+niin+saastunutkin.+Minulle+riittää+vähempikin.+))
Ja toistanut sitä taas 22.12, siis täysin syrjäytynyt sekopää.