Kestääkö veroäyri Forssassa

Tuli vain mieleen, kun netistä löytyi tällainen Samuli Salmisen tutkimus, jossa povataan huonoja aikoja kunnille.
Valtio on tukenut (vale)pakolaisten ottoa kuntiin 4 ekaa vuotta. Alkaako kohta aika täyttyä, ja onko Forssa mennyt ottamaan lisääkin noita ?
Pyytäkää niitä päättäjiänne, jotka olivat äänestäneet JUU pakolaisten ottamiselle Forssaan maksamaan viulut omasta pussistaan.

Laitan filmin alkamaan sopivasta kohdasta, josta alkaa näkymään maahanmuuton kalleus. Tutkimus käyttää v. 2018 Tilastokeskuksen keräämää aineistoa. Yllätys tulee siitä, jos tarkistetaan mitä v. 2020 tilanne on. Kulut ovat kasvaneet kovasti, lähinnä sossutuet.

https://youtu.be/6bWMnoz0yso?t=967

Ex-FRS-koulu
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tää maa on sekaisin. Johtunee päättäjien päättömyydestä. Humanitärisyys solidaarisuus ovat hienoja asioita, mutta käsittämätöntä on se, että se kaikki noihin sanoihin sisältyvä lakkaa kun niitä pitäisi kohdistaa suomalaisiin. Ulkoministeriön virkamies laukkaa ulkomaita myöten itkemässä terroristivaimoille kuinka ” me emme ole unohtaneet teitä.” Eikä ” ketään voi ajatuksistaan tuomita.” Toisaalla käräjöidään Päivi Räsäsen kirjoituksista ja hänen mielipiteensä ovat kyllä näemmä hyvinkin tuomittavissa. Kummallista on se, että hallitus ja sen virkamiehet eivät ole lainkaan huolissaan suomalaisista, ja suomalaisten hyvinvoinnista. Vai onko joku nähnyt valtion virkamiehiä suomalaisia vanhuksia tapaamassa ja vakuuttelemassa solidaarisuuttaan sekä hymaanisuuttaan miljoonien eurojen muodossa?

Äänestä

Maahanmuuton ongelmat ei koske virkamiehiä. Mutta voi olla että virkamiesten jälkeläisistä ei tule aina virkamiehiä, heitä se voi tulevaisuudessa koskea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuli vain mieleen, kun netistä löytyi tällainen Samuli Salmisen tutkimus, jossa povataan huonoja aikoja kunnille.
Valtio on tukenut (vale)pakolaisten ottoa kuntiin 4 ekaa vuotta. Alkaako kohta aika täyttyä, ja onko Forssa mennyt ottamaan lisääkin noita ?
Pyytäkää niitä päättäjiänne, jotka olivat äänestäneet JUU pakolaisten ottamiselle Forssaan maksamaan viulut omasta pussistaan.

Laitan filmin alkamaan sopivasta kohdasta, josta alkaa näkymään maahanmuuton kalleus. Tutkimus käyttää v. 2018 Tilastokeskuksen keräämää aineistoa. Yllätys tulee siitä, jos tarkistetaan mitä v. 2020 tilanne on. Kulut ovat kasvaneet kovasti, lähinnä sossutuet.

https://youtu.be/6bWMnoz0yso?t=967

Ex-FRS-koulu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu